perjantai 7. joulukuuta 2018

Luukku 7: Jouluiset Minionit

Tervetuloa mun blogin joulukalenterin pariin!  Aikaisemmat luukut ovat sisältäneet poroja, juhla kynsiä, lumihiutaleita, lahjojavillapaidan ja sini-valkoista. Olen ajastanut postaukset, joka aamulle klo 6.00.

Olen nähnyt varmaan miljoonat Minion joulukynnet ympäri nettiä vuosien varrella ja nyt halusin toteuttaa omat Minion kynnet pienellä twistillä.

minion_joulu

Kaikissa kynsissä on pohjalla kaksi kerrosta kaunista CND creative play keltaista cremeä Taxi, Please. Tämä on mun mielestä täydellinen keltainen creme. Se levittyy hyvin ja on kauniin värinen.

Päälle lakkasin punaisella essencen lakalla ja sen omalla siveltimellä. Punaista täytyi laittaa kaksi kerrosta, sillä sen koostumus oli crellymäinen eli jotain jellyn ja cremen väliltä.  En valitettavasti muista tämän lakan nimeä ja olen jo sen onnistunut hävittämään. Hyvä minä. Lakka tuli kuitenkin viime vuoden essenccen joulukalenterista. 

Hattujen reunat tein Moyran valkoisella leimauslakalla ja dotting toolilla, sillä leimauslakka on niin pigmenttistä ja sitä ei tarvinnut lisätä toista kerrosta. Takkien reunat tein kapealla siveltimellä ja samalla valkoisella lakalla. Suut tein mustalla Moyran leimauslakalla ja kapealla siveltimellä. Suille ei kyllä meinannut jäädä tilaa, kun laitoin silmiksi askartelu silmät, jotka veivät laskettua enemmän tilaa.

minion joulu_minion

Onko teille joskus tullut, joku idea kynsiin ja olette toteuttaneet sen vasta pitkän ajan päästä ?

2 kommenttia:

  1. Nää on ihan loistavat! Mun eiliset itsenäisyyspäivä kynnet oli ollu ideana päässä jo vuoden. Ja on niitäm muitakin lakkauksia tullut tehtyä vasta pitkän ajan jälkeen.

    VastaaPoista