Näytetään tekstit, joissa on tunniste violetti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste violetti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Lakkausunelmia: Violetti

 

lakk
Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia, Lakkaushaasteen lisäksi.


Tässä kuussa teemaksi/ väriksi valikoitui violetti. Aluksi mietittiin, jos otetaan joku aihe lisäksi, halusin kuitenkin vapaammat kädet tälläkertaa. Marina toivoi tätä väriä tälle kuulle.



violetti

Mun ensimmäinen inspiraatio näihin kynsiin oli tumma violetti cremelakka, matta päälyslakan kanssa. Ja sen päälle kultainen folioleimaus. Tämänhän myös toteutin ja keksin sen lisäksi myös tekstuurilakan.

Peukalossa ja keskisormessa on pohjalla kaksi kerrosta O.P.I:n Do You Have This Color In Stockholm? Tämä lakka kuivuu mun mielestä kynnellä tummemmaksi, mitä pullossa näyttää. Mattalakkana käytin Glisten & Glown lakkaa, joka tasoittuu kynnelle nätisti.

Päälle testasin ensimmäistä kertaa ikinä kirkasta Moyran folioleimauslakkaa. Jännä leimata läpinäkyvällä lakalla, sillä laatalla ei näy mitään. Stamperissä lakka erottui hieman, joten kuvin pystyi kohdistamaan ihan hyvin. Leima on Linan laatasta get wild! 01.

Etusormessa ja nimettömässä on kaksi kerrosta picture polishin kaunista royal -lakkaa.

Pikkusormesta löytyy vielä kaksi kerrosta tekstuurilakkaa Color Clubilta nimeltä Try Something New.

violetti_matta

sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Lakkausunelmia: Hyvää uutta vuotta!

lakk
Puoli vuotta meni todella nopeasti ja ollaan jo Marinan kanssa tehty tätä yhteistä haastetta sen verran. Meidän tyyliin sopivasti tajuttiin taas vasta tiistaina, että hetkonen neljä päivää aikaa sopia jatketaanko ja millä teemalla. Päädyttiin tietysti jatkamaan, sillä mulle tää ainakin tuo enemmän motivaatiota lakata kynnet ja postata blogiin. Blogi on nimittäin jäänyt aika vähälle viime vuonna. Joka kuukausi olen osallistunut vain meidän haasteisiin ja kynsiäkään ei ole pahemmin tullut lakattua enempää. Tänä vuonna toivon asian kuitenkin muuttuvan ja saisin taas enemmän intoa blogata ja lakata kynsiä. Osa mikä on vähentänyt intoa blogata on selkeästi kynsiblogien suosion vähentyminen.  Haluan silti jatkaa tätä harrastusta ja toivoisinkin saavani tästä inspiraatiota ja energiaa.

Marinan kanssa päätettiin aloittaa vuosi käyttämällä  foliota tässä lakkauksessa sekä lakkauksesta täytyi löytyä violettia väriä. Käykääpä kurkkaamassa innostuiko Marina käyttämään yhtä paljon violettia, kun minä.

folio

Ihan alkuun mulla oli vaikeuksia keksiä, mitä teen. Lopulta ensimmäinen idea, jonka keksin oli tumma violetti lakka (O.P.I - Do you have this color in Stockholm?), jonka päälle laitoin mattalakkaa. Siihen päälle leimasin folioleimauslakalla, johon laitoin Moyran kultaista foliota. Leimakuvion löysin Moyran laatasta 71 Frozen.

Yhteen kynteen halusin laittaa Zoyan pixie dust lakkaa nimeltä Carter. Se on upea glitterinen violetti tesktuurilakka.

Muihin kynsiin tein leimasinmarmorointi tekniikalla marmoroidun kuvioinnin neljällä eri lakalla (ncLA - Barbie dreamhouse, picture polish - royal, essence - wild white ways ja O.P.I - Do you have this color in Stockholm?), joiden päälle laitoin kuivansudin tekniikalla folioleimauslakkaa ja foliota siihen päälle. Näihin kynsiin laitoin vielä päällyslakkaa, jopa folion päälle. Vaikkakin se rypistää foliota, kun oli pikakuivattavaa, mutta se olikin tarkoitus tällä kertaa.

Mä tykkään näistä kynsistä super paljon ja näistä tuli ihan just sellaiset, kun ajattelin. Ellei jopa paremmat.

uusivuosi

Mitä toivotte vuodelta 2021 ?

sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Lakkausunelmia: Helle

lakk 

Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia Lakkaushaasteen lisäksi. 

Mieluusti kuulisimme myös teidän ajatuksia millaisilla tekniikoilla, aiheilla ja tai teemoilla haluaisitte meidän haastavan itsemme. 

Tästä pääsemmekin sitten meidän ekaan haasteeseen, joka aiheena on helle. Halusimme aloittaa heti kesäkuussa ja julkaisemmekin postauksen aina kuukauden ensimmäinen sunnuntai.

Tämä aihe sopii näin kesän alkuun, kuin nenä päähän. Tällä viikolla onkin ollut pari oikein lämmintä päivää ja sellaisia toivonkin koko loppu kesäksi paljon lisää. Heti sovittuamme tämän aiheen keksin löytäväni yhdestä tietystä leimauslaatasta sopivat kuviot ja sen lisäksi tarvitsisin vain kivan liukuvärin. Kerrankin ideointi oli todella helppoa, mutta toteutuksen aloittamienn vei aikaa. Totesin Marinalle jo haasteesta sopiessamme, että todennäköisesti lakkaan kynnet sekä kirjoitan postausta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, niinhän tässä kävikin. Hups.

auringonlasku

Ideanani oli luoda helteisen illan auringonlasku, jonka sain mielestäni onnistumaan täydellisesti. Liukuväristä tuli aivan ihana.

Kynsillä on aluslakkana yksi kerros Ünt Peel off base coatia, joka on mun aivan luottotuote. Lakat saa helposti kynsiltä pois kokonaisina levyinä, eikä ne kuitenkaan karkaa mihinkään. Tykkään tästä tosi paljon, sillä ei tarvitse käyttää lakanpoistoainetta niin paljoa.

Lakkauksen pohjavärinä käytin valkoista ja tällä kertaa käyttöön valikoitui  Essencen  Wild White Ways -lakkaa, joka antaa yhdellä kerroksella hyvän pohjan liukuvärille. Tykkään näistä essencen leveistä sudeista.

Liukuväriin käytin China Glazen Yellow polka dot bikini, sun worshiper ja petal to the metal lakkoja sekä O.P.I:n OPI..Eurso Euro lakkaa. Meikkisienellä tuputtelin näitä lakkoja neljä kerrosta, jotta sain tasaisesti liukuvan liukuvärin tehtyä. 

Liukuvärin päälle laitoin kerroksen China Glazen Golden Enchantment lakkaa, joka on pienen pientä kultaista mikroglitteriä kirkkaassa lakassa.

Viimeisenä leimasin kynnelle Moyran Exotique laatasta palmuja ja auringonlaskun mereen.

lakkausunelmia

Tästä linkistä pääsette suoraan Marinan postaukseen kurkkaamaan millaiset Helle -kynnet hän on tehnyt.

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Lakkaushaaste: Vastavärit

Kuukausi vierähti taas nopeaan, mutta olin jo aloittanut näiden kynsien suunnittelun melkein heti edellisen haasteen jälkeen. Vastavärit tunti ajatuksena helpolta, mutta toteutusta miettiessä joutuikin sitten pähkäilemään. Värien valinta oli mulle helppo, sillä vihreästä en tykkää hirveästi paitsi muutamasta sävystä ja sama sinisen sekä oranssin kanssa. Niitä olisi ollut vaikea yhdistellä vastaväriparin kanssa, koska sävyt eivät sopineet toisiinsa.

Käykääpä kurkkaamassa, mitä muut tekivät:


lila-kelta

Näin instassa tai jossain muualla somessa kynnet, joissa oli käytetty kynsivinyyleitä. Siitäpä sitten ideoimaan, sillä en ole käyttänyt ties milloin viimeksi vinyyleitä. Mulla on ollut niihin aina viha-rakkaus suhde, joten unohdan ne välillä aina laatikon pohjalle.

Päädyin käyttämään ihania picture polishin lakkoja sun flower ja royal. Vastavärit keltainen ja violetti. Sik sak kynsissä on kaksi kerrosta keltaista pohjalla ja siihen päälle laitoin kerroksen pikakuivattavaa päälyslakkaa, jotta lakka olisi varmasti tarpeeksi kuiva ja kova pinnaltaan. Kynsien kuivuttua asettelin what's up nailsin vinyylit kynsille ja tuputtelin meikkisienellä violettia lakkaa kolme kerrosta. Ensimmäisestä kynnestä poistin vinyylit vasta hetken päästä, kun lakka oli kuivahtanut vähän, se oli vaikea irroittaa siististi. Loput vinyylit irroitin heti lakan levityksen jälkeen, näin ne lähtivät siistimmin.

Etusormeen ja pikkurilliin lakkasin molempiin kaksi kerrosta lakkaa, jonka jälkeen laitoin päälyslakan ja laitoin timantit koristeeksi.

vastavarit

Ootko koskaan tehnty vastaväreillä lakkausta ?

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Lakkaushaaste: Pääsiäinen

*PP:n ja ncLA:n lakka saatu*

Kuukausi on jo niin pitkällä, että on lakkaushaasteen vuoro. Siis mä en ihan oikeasti käsitä, miten tää kevät on mennyt näin nopeasti. Tällä kertaa teemana on pääsiäinen ja lakkaustapa vapaa. Mietinkin varmaan pari viikkoa, että mitähän sitä tekisin, sillä vaihtoehtoja oli niin monia. Löysin inspiraationi 25 Sweetpeas -blogin Pinterestistä.


easter

Peukalossa ja nimettömässä on kaksi kerrosta ncLA:n Ask the Magic 8 Ball, jonka olen saanut Cesars Shopista. Samalla lakalla maalasin ohuen sivletimen avulla pupun keskisormeen.
Etusormessa ja pikkurillissä on Cesars Shopin yhteistyölakka Picture Polishin kanssa, jonka olen saanut. Lakka on ihana vaalea violetti ja peittää kahdella kerroksella.
Peukaloon ja nimettömään sekä pupun kranssiin tein pieniä kukkia dotting toolilla ja picture polishin lakoilla spring, destiny, heaven sekä sun flower ja lehdet tein essencen brazil jungle.

easter

Teitkö sinä pääsiäiskynnet ?
Tägää mut instagramissa @timantteja_kynsilla niin pääsen ihastelemaan teidän kynsiä <3

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Halloween -kynnet

Miten voi yhdet Halloween -kynnet tuottaa näin paljon päänvaivaa. Yritin jo pari viikkoa sitten tehdä lakkauksen Halloween -teemalla, mutta en saanut niitä onnistumaan. Sitten en enää keksinyt uutta ideaa. Eilenkin mietin koko päivän, mitä teen keksimättä mitään. Sitten joskus yhden jälkeen yöllä keksin.

4

Kaikissa kynsissä on kaksi kerrosta picture polishin mythicalia, joka on kaunis violetti lakka täynnä holohippuja. Keskisormesta ja nimettömästä löytyy hämähäkinverkko leima, Moyran leimauslaatasta 55 Fall, hopeisella wild & mildin chrome lakalla Angel delight. Siihen päälle olen tehnyt leimadecalina pääkallot BM-413 laatasta, jotka leimasin Moyran mustalla leimauslakalla ja väritin picture polishin lakodom lakalla.

Muihin kynsiin laitoin koristeeksi mustia ja hopeisia strasseja, joiden ympärille lisäsin vielä hopeisia mikrohelmiä. 

Päälyslakkana käytin Top of Heavenia, jonka olen saanut testiin Cesars Shopista. Tämä lakka kuivuu todella nopeasti, eikä levitä leimoja ollenkaan. Tykkään kovasti.

3 2

Vaikka nämä kynnet aiheuttivat paljon päänvaivaa tuli näistä todella kivat. Osallistuin näillä kynsillä Cesars Shopin Halloween aiheiseen kynsienlakkauskisaan. Kisa on käynnissä vielä 6.11 asti heidän Facebook -sivuillaan käykää osallistumassa.

Oletko tehnyt Halloween -kynnet ?

tiistai 31. lokakuuta 2017

Violetti skittlette


Ai herranjestas. Viime viikko oli aivan kamala. En oikestaan edes tiedä miten selvisin viime viikosta, mutta se on onneksi ohi. Maanantaina menin töihin yhdeksään ja yllätys yllätys meidän tiimistä ei ollut tullut ketään mua aikasemmin töihin. Ja mulle ei oltu edes soitettu töistä. Noh.. loppuviikon tein töitä sijaisen kanssa. Tämä viikko jatkui melkein samaan malliin. Ainakin yhtä sekavissa merkeissä. Toivottavasti loppuviikko on parempi. En jaksanut työstressin takia lakata, kuin yksivärisiä kynsiä, joita en edes jaksanut kuvata. Esittelen silti hieman vanhemmat lakkaukset.

lila_skitlette

MILVin uudet waterdecalit ovat olleet hyvä inspiraation lähde, johon perustuen olen tehnyt skittletten. Waterdecalien pohjasävy on kaunis tummavioletti, johon yhdistin uusimmasta piCture pOlishin kokoelmasta mythicalin. Halusin vielä vähän lämpimämmän sävyistä violettia yhteen kynteen ja siihen käytin Zoyan pixiedust Carteria, joka päälle laitoin päällyslakan hiekkaefectin poistamikseksi.

Peukalossa ja keskisormessa on kaksi kerrosta mythicalia, joka peittää kahdella kerroksella loistavasti. Carteria on nimettömässä myös kaksi kerrosta. Waterdecalien alla on yksi paksuhko kerros valkoista lakkaa.

mythical


piCture pOlish - mythical
Zoya - Carter

MILV - J206

Tykkäätkö tehdä skittlettejä ?

torstai 29. kesäkuuta 2017

Violetit pyörteet

Kesäkuun alussa mun teki taas kerran mieli tehdä smooshy eli leimasinmarmorointi kynnet ja niinhän mä teinkin. Sävymaailmaksi valikoitui violetin ja lilan eri sävyt.
Kynsillä on pohjalla valkoinen lakka, jotta värit erottuvat paremmin. Kynsinauhat ja ihon suojasin CTRL - ALT -DEL -nestemäisellä lateksilla, mutta sain silti levitettyä lakkaa iholle. 
Tiputtelin silikoonimatolle erisävyisiä, liloja ja violetteja, lakkoja ja sitten painoin leimasimen siihen, jota hieman liikuttelin. Siitä vaan sitten kynnelle painamaan, tuo lakkalevy. En halunnut peittää hienoja pyörremäisiä kuvioita, joten laitoin vain hieman holotopperia päälle ja kynnet olivat valmiit.
fashion lakat
Lakat
China Glaze - Fairy Dust
O.P.I - O.P.I.. Eurso Euro
O.P.I  Lucky Lucky Lavender
piCture pOlish - allure
piCture pOlish - orchid
GinaTricot - Purple Wish
Kumpaa nimitystä te käytätte smooshy vai leimasinmarmorointi ?

lauantai 25. helmikuuta 2017

ncLA - Iridecent dreams

Mahtavia uutisia! ncLA:n kynsilakat on nyt saatavilla myös Sokoksista ja Emotioneista ympäri Suomea. Nyt on siis helpompi päästä hypistelemään ja tutkimaan lähempää 23 lakkaa. 
ncLA:n lakat on 7-free lakkoja, eläinkokeettomia sekä vegaanisia. Olen aikaisemmin kirjoittanut postauksen, jossa avasin tarkemmin näitä.
 photo ncla_iridecent_dreams_zpsgreeegcr.png
Iridecent dreams* on yksi 23 lakasta, jotka ovat saatavilla Sokoksista ja Emotioneista. 
Lakka on kaunis vaaleanvioletti holo, joka peittää kauniisti kahdella kerroksella. Holoefekti on hajanainen, siltikin todella kaunis. Koostumukseltaan lakka oli suhteellisen paksua, muiden merkkien holoihin verrattuna. Tämä on kuitenkin ihan hyvä asia, sillä lakka levittyy nätisti valumatta kynsinauhoille.
 photo ncla_zps3sdct11b.png

Halusin koristella nämä kynnet hyvin yksinkertaisesti, sillä en halunnut peittää lakkaa kokonaan. Laitoin kynsille Blue Sean siirtokuvat G140. 


Oletteko jo testanneet ncLA:n holoja ?


* lakka saatu

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Allure - Orchid - Spring


piCture pOlishin uuden kokoelman ilmestyttyä jäin kahden vaiheille ostanko orchidin, mutta nähdessäni Better Nail Day -blogissa vertailun orchidin, springin ja alluren kanssa. Olin myyty. Sain pakkomielteen tehdä liukuvärjäyksen kyseisellä kolmella värillä. Asian huono puoli oli se, että en omistanut kuin springin. Pakkohan se oli sitten kaksi puuttuvaa lakkaa yhtälöstä käydä ostamasta.

 photo lila_liukuvaumlri_zpsl9kpmpwc.jpg  photo lila_liukuvaumlri_picture_polish_zpsd6i888ta.jpg  photo lila_liukuvaumlri_kolmesormea_zpsodhjikrv.jpg

Lakkasin jokaiseen kynteen aluslakkaa, kynsinauhoille ja sitä ympäröivälle iholle CTRL - ALT - DEL -nestemäistä lateksia, ennen liukuvärjäyksen tekemistä.

Liukuvärin tein kostutetulla meikkisienellä, jolla tuputtelin lakkaa kynsille noin 3-5 kerrosta riippuen kynnestä. Allure ja orchid siirtyivät kynnelle hyvin lähellä oikeaa väriään, mutta sieni vei springistä osan sävystä. 

Kolmeen kynteen laitoin koristeeksi MILVin uusia foil siirtokuvia. Sekä pikkurikkiin ja etusormeen timantit.


Lakat

piCture pOlish - spring
piCture pOlish - orchid
piCture pOlish - allure

Milv - F45 silver

 photo likuvaumlri_lakat_zpslb5n07fs.jpg

tiistai 29. joulukuuta 2015

O.P.I - DS Extravagance

Tämä aivan ihana lakka kotiutui mulle jo yli kaksi kuukautta sitten kynsikoristekirppiksen kautta. Lakkasin tällä myös jo melkeinpä heti sen saavuttua nämä kynnet. Lakkaa tarvitsi kolme ohutta kerrosta täydelliseen peittävyyteen. Tää on vaan niin täydellinen lakka, tosi moniulotteinen ja ihanan värinen.

Ihailin tätä parissakin eri blogissa. Fanin postaus mielessäni rupesin lakkaamaan kynsiäni, mutta en päätynytkään koristelemaan kynsiä mitenkään. Halusin vain tuijotella tätä ihanaa lakkaa. Valitettavasti töissä oli alkanu just kuravaatekausi ja näistä kärjet aukes tosi nopeesti.

 photo kblogii_zpsjc2ihsrl.png


p.s oon ihan fiiliksissä kun keksin kivan postaussarjan vuoden alkuun. (tai ainakin omasta mielestä kivan)

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Vihdoinkin Old Purple

Vihdoinkin mä ostin sen. Nimittäin Ginan Old Purplen. Monessa blogissa oon tässä varmaan vuoden kattellu ja aina käyny käsissäni pyörittelemässä liikkeessä, mut jostain syystä en sitä koskaan aikasemmin ollu vielä ostanu. 

Heti ostettuani oli pakko saada se kynsille. Samana päivänä kävin myös ostamassa ton Essencen Sparkels in a Bottle lakan. 

 photo kblogi2_zpstlkc7vnw.jpg 

Näistä kynsistä tuli tosi kivat ja tosi mun näköset, vaikka tää ei ollukkaan ihan just mun värinen lakka. Laimausten kanssa oli jonkun verran ongelmia, kuten lähikuvasta näkeekin. Perhosten siivet on vähän repaleiset, mutta ei se menoa haittaa.
 photo kblogi_zpses5qkf8e.png

Old Purple on taattua Ginan laatua eli peittää kadella kerroksella melkeenpä täydellisesti. Levittyy todella hyvin eikä valu kysinauhoille. Ihana creme on väriltään vanha violetti, niinkun nimikin jo kertoo. En osaa sen tarkemmin kuvailla tätä lakkaa. Tästä tulee vaan mieleen jonkun vähän vanhemman "hienosto" rouvan sisustus.

Liquid Leather on oiva lakka leimaukseen ellei omista jotain erikseen leimaukseen tarkoitettua lakkaa.

Sparkles in a Bottlesta en peittävyydestä osaa pahemmin sanoa, kun sen että ei se ainakaan yhdellä kerroksella peitä. Tuskin edes kahdellakaan. Halusin tarkotuksella tollasen läpikuultavan lopputuloksen ja vedinkin mahdollisimman ohuen kerroksen sitä nimettömään ja peukkuun. Tää on kai jonkunlainen hiekkalakka, mutta mä vetäsin siihen päälle kyllä päällyslakan, kun halusin sileän lopputuloksen.

Lakat

GinaTricot - Old Purple
China Glaze - Liquid Leather
Essence - Sparkles in a Bottle

 photo kblogi3_zpsrynxkne3.jpg

Mitä te tykkäätte Old Purplesta ? Löytyykö teiltä se ?

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Matattua lilaa

Terveiset täältä mökiltä. Tuli pidettyä tässä nyt vähän taukoa, kun mökille pääsin lomailemaan ja Juhannuskin oli. Mutta mennään asiaan eli kynsiin.

Viikko sitten halusin vihdoinkin päästä käyttämään mun uutta ihanaa O.P.I:n violettia lakkaa ja sen pohjalta nää kynnet on ideoitu. Mulla oli käyttämättömissä myös toinen siihen sopiva lila lakka ja siitä sit eteenpäin suunnittelemaan ja ideoimaan, mitä tehdään.

Yksinkertaisuus oli taas IN ja tein skittletet, joihin tuli 4 erilaista kynttä kolmella eri tekniikalla/lakalla.

 photo kblogi2_zpshz8jmjx9.jpg  photo kblogi_zpsztbd7nrj.png
O.P.I:n ihana tumman violetti creme peitti hyvin kahdella kerroksella. Kuvassa ei ihan välity lakan ihanuus sillä se on todella vaikea kuvattava. Purple Wish peitti myös hyvin kahdella kerroksella ja jostain syystä musta tuntu, se oli koostumukseltaan paksumpaa kuin Ginan lakat yleensä. Onko muilla samanlaisia kokemuksia ? 

Liukuvärin pohjalle lakkasin kerroksen Purple Wishiä ja siihen päälle töpöttelin kostutetulla meikkisienellä kaksi kerrosta lakkaa. Kolmen kynnen kuvassa yllä etusormen liukuväri oli ihan mun lemppari. Se oli ihan täydellinen ja toi O.P.I näytti niin nätiltä. Mattaus ajatus mulle tuli jo kesken lakkauksen ja mattasin lakkauksen mun tän hetken parhaalla mattalakalla. Päälle vielä muutama jättikokonen ympyräniitti, jotka saapu eBaystä just ennen ku tein nää lakkaukset.

Lakat

O.P.I - Do You Have This Color In Stock-holm?
GinaTricot - Purple Wish
Oriflame - The One Matte Top Coat

 photo kblogi5_zpshnlqy0e6.jpg

lauantai 21. maaliskuuta 2015

#ablecs15 week6: Nothing But Purple

Kuudennen viikon haasteista valitsin toteutettavaksi ensin Pelkkää lilaa -haasteen. Ihan vaan taas kerran aiheen helppouden takia. Töiden jälkeen on aina helpompi aloittaa helposta haasteesta ja sitten viikonloppuna se vaikeampi. Olen pyrkinyt lakkaamaan kynnet nyt haasteen aikana keskiviikkoisin ja sunnuntaisin, vaikka julkaisenkin näitä vähän miten sattuu. Nämäkin kynnet olen lakannut jo keskiviikkona.

Jostain syystä mulla on ollu nyt pitkään halu vesimarmoroida. Taas kerran. Mun on nimittäin tehny mieli vesimarmoroida, jokaisessa haasteessa nytten. Oon kuitenkin hillinny itteni. Nyt annoin kuitenkin periksi ja tein kaksi efektikynttä marmoroiden. 

 photo kblogi3_zpsedxitr2p.jpg
 photo kblogi_zpslxsuhxqd.png


Etusormessa, keskarissa ja pikkurillissä on kolme kerrosta Lucky Lucky Lavenderia. Lakka jäi kahdella kerroksella vielä vähän laikukkaaksi, joten kolmas kerros oli tarpeellinen. Nimettömässä ja peukalossa on pohjalla kaksi kerrosta Lavenderia ja sen päälle tehty vesimarmorointi Lavenderilla, Plumilla ja Rubyllä. Testasin aluksi Lavenderin kaveriksi paria muuta lakkaa, mutta niillä marmoroiminen ei sujunut. Vaihdoin sitten sellaisiin lakkoihin joiden tiesin toimivan varmasti.

Tähän mennessä olen saanut marmoroinnin toimimaan vain creme -lakoilla. Nytkin ne kaksi muuta, joita testasin olivat shimmerisiä, joten siinä varmaan syy.

Lakat

O.P.I - Lucky Lucky Lavender
KoneHelsinki - Plum
KoneHelsinki - Ruby


 photo kblogi_zpsaykfbomv.jpg
 photo ablecs_zpsiuq7xncm.png