sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Lakkaushaaste: Joulupuu on rakennettu

Vuoden viimeinen lakkaushaaste vuorossa ja teemana meillä on joululauluista Joulupuu on rakennettu. Mulla oli tähän miljoona ideaa ja ajatusta. Lopulta päädyin tekemään yhden kahden vuoden takaisen lakkaukseni uusiksi. Sillä se on edelleen yksi lemppareistani. Ja se se sopii kirjaimellisesti teemaan joulupuu on rakennettu. Itse asiassa silloinkin oli kyseessä meidän lakkaushaaste. Käykää kurkkaamassa tästä vanha postaus.

Käykää kurkkaamassa, mitä muut ovat tehneet vuoden viimeiseen lakkaushaasteeseen. Sovimme jo jatkosta ensi vuodelle. Olisiko teillä ehdotuksia, mitä teemoja tai tekniikoita voisi olla ?

 Tinkerbell's nail diary

Strokes of color

Nails to photos

Dioriina


joulupuurakennettu

Pastellinen joululakkaus ei ole aivan perinteinen, mutta omasta mielestäni super söpö. Lakkoina käytin picture polishin saga ja grace. Sekä pikkusormessa on Zoyan ihanaa tekstuurilakkaa Levi. 

Peukaloon ja etusormeen leimasin moyran valkoisella leimauslakalla MoYoun festive 02 laatasta lumihiutaleita. Keskisormeen ja nimettömään "rakensin" helmenpuolikkaista, strasseista ja mikrohelmistä joulukuuset.

joulupuu

Onko sinulla jo joulukynnet ?

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Lakkausunelmia: Itsenäisyydenpäivä

lakk
Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia, Lakkaushaasteen lisäksi.


Tänään teemana on Itsenäisyyspäivä! Laitoin vielä eilen Marinalle viestiä, että onko hän tehnyt jo kynnet, sillä olin saanut uuden idean. Alunperin meillä oli sovittu toinen teema, mutta tajusin tänään olevan Itsenäisyyspäivä ja postauksen julkaisu päivä samaan aikaan. Täydellistä tehdä siis kynnet sini-valkoiseksi. Tai ainakin yksi kynsi.

itsenäisyyspäivä

Mulla oli aluksi hieman eri idea näihin kynsiin, mutta en löytänyt mun suomenlipun sinisiä strasseja, joten jouduin vaihtamaan hieman ideaa. Tarkoituksena oli aluksi laittaa timantteja noihin glitterliuku kynsiin, mutta on nää kivat myös tälleen.

Lakkoina tällä kertaa on valkoinen essencen wild white ways. Etusormessa picture polishin freya's cat ja sitä on myös sinisen glitterlakan alla. Sininen glitterlakka on F.U.N:in How deep is your Holo?

itsenaisyyspaiva

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

perjantai 20. marraskuuta 2020

Lakkaushaaste: Waterfall -lakkaus

Kuukausi on taas mennyt ja uuden lakkaushaasteen vuoro. Tällä kertaa teemana oli waterfall lakkaus kirkkailla väreillä. Mä alotin näitä jo yksi ilta, mutta sitten tuli kamala päänsärky ja menin nukkumaan. Pohjalakkaus kärisi tästä, joten jouduin tekemään nämä uudestaan. Näistä ei ihan tullut sellaiset, kun toivoin. Mun sivellin jolla nämä tein ei oikein toiminut kunnolla se ei tehnyt viivojen kärjistä teräviä vaan ne jäivät tasaisiksi.


Käykää katsomassa, mitä muut tekivät:

Dioriina

Tinkerbell's nail diary

Strokes of color

neon_waterfall

Pohjalla kynsillä on kaksi kerrosta valkoista essencen wild white ways lakkaa, jotta kirkkaat värit erottuvat kunnolla. 

Viivat tein Color Clubin lakoilla rum running, we liming ja modern pink. Kaikki ovat ihania kirkkaita neon lakkoja.

waterfall

Mikä on sellainen lakkaustyyli jota sinä et ole koskaan kokeillut ?

torstai 5. marraskuuta 2020

Lakkausunelmia: Yö

lakk
Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia, Lakkaushaasteen lisäksi.

Tällä kertaa sain päättää meidän aiheen, joka on YÖ. Keskin tän aiheen, kun ulkona on jo niin pimeetä ja sinä päivänä, kun sovittiin tästä oli uutisoitu revontulista.

yö

Pikkusormessa on kaksi kerrosta Zoyan pixie dust lakkaa nimeltä Waverly. joka on aivan kuin yötaivas.

Muissa kynsissä on kaksi kerrosta picture polishin Blueberry lakkaa, joka muistuttaa myös yötaivasta.

Maalasin käsin etusormeen ja keskisormeen kuivansudin tekniikalla revontulia. Pohjan tein valkoisella kynsilakalla, jonka päälle laitoin vihreää glam polishin slay the dragon lakkaa ja vaaleanpunaista picture polishin supportia.

revontulia

tiistai 20. lokakuuta 2020

Lakkaushaaste: Ranskalainen lakkaus

Apua nyt ollaan jo lokakuussa. Enää 2 kertaa tätä haastetta tämä jälkeen tänä vuonna jäljellä. Tämän kuun teemana meillä on ranskalainen lakkaus. Tätä tyyliä oon rakastanut joskus, mutta en tiedä mitä on käynyt. Nykyään en nimittäin muista edes milloin viimeksi oon tehnyt ranskista. Nytkin yritin pysytellä pelkässä valkoisessa ranskiksessa, koska sitä en oo tainnut vuosiin tehdä. En kuitenkaan siihen kyennyt, vaan tein jotain muuta. Käykää myös kurkkaamassa, mitä muut haasteeseen osallistujat teki: 


Strokes of color

Tinkerbell's nail diary

Nails to photos

Dioriina


ranskiis

Ranskis on aina ollu mulle niin vaikea tehdä, koska oon perfektionisti. En koskaan saa omaa silmääni miellyttävää rajaa ranskikselle. Tällä kertaa yritin kovasti, että jättäisin pelkän valkoisen ranskiksen. Ei kuitenkaan onnistunut, kun alkoi ärsyttää. Päädyin siis tekemään sinisiä kukkasia peittämään rajaa.

Lakkoina käytin ranskiksen pohjaan essien sugar daddyä, valkoisena kiara skyn frosted sugar, sininen picture polishin water lily ja vaaleanpunainen (kukkien keskusta) princess.

ranskalainen_manikyyri

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Lakkausunelmia: Halloween

lakk

Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia, Lakkaushaasteen lisäksi. 

Mieluusti kuulisimme myös teidän ajatuksia millaisilla tekniikoilla, aiheilla ja tai teemoilla haluaisitte meidän haastavan itsemme.

Lokakuu ja teemana: Halloween. Se oli todella selkeä päätös. Mun ainakin on pakko ottaa itseäni niskasta kiinni näiden haasteiden kanssa. Nytkin on lauantai ja huomenna aamulla pitää olla tämä postaus valmis. Sentään nyt on aamupäivä eikä yö niinkuin yleensä, mutta tekisi mullekkin varmaan hyvää, että saisin tehtyä nää ajoissa. Onko muilla samaa ongelma ?

halloween

Halusin tehdä suht helpot kynnet, mutta tehdä jotain muuta kuin leimailua. Lähdin siis ensimmäiseksi tutkimaan mun MILV -siirtokuva laatikkoa, josta löytyi sopivat siitokuvat halloweeniin.

Kynsillä on picture polishin holosphere lakkaa kaksi kerrosta. Lakka on kaunis mustapohjainen ja siinä on paljon glitteriä, pienen pientä sinisestä violettiin taittavaa ja isompia holo hopeita.

Nimettömässä on pohjalla kaksi kerrosta picture polishin LakoDomia ja keskisormessa kaksi kerrosta freya's catsia sekä pieni ympyrä LakoDomia. Näille kynsille siirsin MILVin N499 arkista kuvat. 

halloween_kynnet

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Lakkaushaaste: Inspiraationa ruoka

 Syyskuu ja uuden haasteen aika.. Suoraan sanottuna ei ollut yhtään inspiraatiota näihin kynsiin ja omasta mielestä se näkyykin näistä. Välillä se on vaikeeta ja aina ei voi onnistua. Eikä voi tehdä edes uusia kynsiä, kun kello on 1.46 ja postaus tulee julki 6.00. Hups. Yöllä taas teen kaiken.


Käykää katsomassa mitä muut ovat saaneet aikaan:

Nails to photos

Strokes of color

Dioriina

pizza

Kynsissä on pohjalla kaksi kerrosta Essencen wild white ways lakkaa, jonka päälle maalasin käsin pizzan paloja. Pizzat on maalattu picture polishin lakoilla owl, cherish, arabian ja pooh.

pizza

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Lakkausunelmia: Syksyn lehdet

lakk

Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia, Lakkaushaasteen lisäksi. 

Mieluusti kuulisimme myös teidän ajatuksia millaisilla tekniikoilla, aiheilla ja tai teemoilla haluaisitte meidän haastavan itsemme. 


Nyt on vuorossa jo syyskuu ja SYKSY. Joten me valittiin teemaksi syksyn lehdet ja kynsistä tulee löytyä oranssia. Mä en oo itte koskaa ollut mikään syksyn fani, mutta tänä vuonna oon odottanut sitä ja paljon. Mulla on nimittäin ollut niin pahat allergiaoireet koko kesän, joten toivon syksyn tulevan ja siitepölyn katoavan.

 

syksyisetlehdet

Mulla tuli aika nopeasti näihin idea. Halusin käyttää Picture Polishin syksyisiä lakkoja ja tiesin omistavani mukavia leimauslaattoja. Kaivoin siis ensin esiin kaikki kivat syksyiset lakat, jotka tällä kertaa oli oransseja. 

Päädyin tekemään skittleten, koska viihdyn parhaiten sellaisessa lakkauksessa, jossa osa kynsistä on erilaisia.

Kahteen kynteen tein pohjalle smooshy pinnan picture polishin  amber, autumn, castle, fall ja foxy lakoilla. Eli pieniä pisaroita leimasimeen, joka painetaan sitten kynnelle. Mulla on kynsissä yleensä valkoinen pohja, jotta värit erottuu kunnolla. Näihin kynsiin myös leimasin über chicin lovely leaves laatasta lehtien ääriviivoja.

Peukaloon lakkasin kaksi kerrosta ihanaa fall lakkaa, joka on murrettu oranssi isoilla kultaisilla glittereillä. Keskisormeen laitoin murrettua oranssia nimeltä foxy. Pikkusormeen laitoin hieman tekstuuria Color Clubin make a move, joka sopi värinsä puolesta hyvin tähän lakaukseen. Koriste varastostani etsin vielä kultaiset niitit peukaloon ja keskisormeen.

torstai 20. elokuuta 2020

Lakkaushaaste: Inspiraatio marjoista

 Elokuu. Koulut ja työt on alkaneet monilla. Syksy lähestyy. Tämän kerran teemana on MARJAT. Kuukausi meni taas nopeasti, mutta tälläkertaa inspiraatio tuli nopeasti.

Käykää kurkkaamassa, mitä muut tekivät:


marjoja

Mulla tämä inspiraatio lähti itse asiassa kynsilakasta, sillä mulla on picture polishin blueberry. Halusin käyttää sitä tähän lakkauksee, joten inspiroin lakkauksen sen pohjalta. Peukalossa ja keskisormessa on kaksi kerrosta upeaa tumman sinistä blueberryä. Etusormessa ja nimettömässä on pohjalla kaksi kerrosta essencen valkoista wild white ways lakkaa. Ja pikkusormeen laitoin kaksi kerrosta Color Clubin Don't Think Twice tekstuurilakkaa.

Maalasin käsin kynsilakoilla valkoiselle pohjalle mustikanvarpuja ja mustikoita. Lakkoina käytin Picture Polishin amber, merge, blueberry ja mossy lakkoja. Keskisormeen ja peukaloon laitoin Mereneidin krsitalleja.

blueberry

Millaiset marja kynnet sinä tekisit ?

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Lakkausunelmia: Back to school


lakk
Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia Lakkaushaasteen lisäksi. 

Mieluusti kuulisimme myös teidän ajatuksia millaisilla tekniikoilla, aiheilla ja tai teemoilla haluaisitte meidän haastavan itsemme. 

Tästä pääsemmekin sitten meidän kolmanteen haasteeseen, joka aiheena on koulu ja lakkauksta tuli löytyä kirjaimia. Tällä kertaa päädyttiin tähän aiheeseen, sillä elokuun alku ja koulut alkaa kohta. Ajankohtaista siis monelle, mutta ei mulla. Silti hauska teema. Tää oli loppujen lopuksi aika haastava aihe ja meinasi mennä mönkään koko homma, kun ei ideaa meinannut syntyä.

Multa löytyy paljon leimauslaattoja, joissa on kirjaimia ja tekstinpätkiä, joista tiesin löytäväni sopivia kirjaimia/ tekstejä kynsiin. Ongelma oli, että mitä tekstien lisäksi ? Valkoinen pohja ? vai jotain muuta.

kouluun

Lopulta päädin yhdistämään lempiaineeni koulussa eli kuvataiteen ja äidinkielen, joka ei nyt aivan lempiaineeni ollut.

Kynsillä on pohjalla niinkuin aina Ünt Peel Off Basecoatia, jotta saan lakkauksen kynsiltä pois ilman leimauslakkaa. Pohjaväriksi laitoin essencen valkoisen lakan, jotta kirkkaat värit erottuu kunnolla. Siihen päälle tein leimasimen avulla smooshylakkauksen picture polishin lakoilla cyan, pinkie, fresh ja spring. Niillä tuli ihanan värikäs ja kirkas lopputulos, eikä lakat sekoittuneet toisiinsa liikaa. Smooshyn päälle laitoin yhden kerroksen China Glazen fairy dustia lisä kimalteeksi.

Leimat on MoYoun laatasta Literature -05, jossa kaikki tai ainakin osa teksteistä on  lainauksia The Great Gatsby  -kirjasta. Laatassa on kiva sekoitus eri fontteja ja tekstityylejä, joten niillä tuli kivan moni puolinen kuviointi kynsille.

kynnet_kouluun


Millaiset kynnet sinä olisit tehnyt tällä teemalla ? Tägää meidät instagramissa, jos teet tällä teemalla kynnet. Olisi kiva nähdä teidänkin tekemiä kynsiä.

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Lakkaushaaste: Kesän huumaa

Kuukausi on taas mennyt ja mä olen vielä kolmelta aamuyöstä kirjoittamassa tätä postausta. Sain kynnetkin vasta vähän aikaa sitten lakattua. Hupsista, vaikka ajatuksena tää haaste on ollut mielessä koko ajan. En ole saanut aikaseksi lakata kynsiä.

Tämän kuukauden lakkaushaasteen teemana on kesän huumaa ja lakkauksesta piti löytyä, jotain keltaista. Tää haaste oli mulle todella vaikea ja jouduinkin pyytämään ideoita kavereilta. Sain kuitenkin lakattua kynnet ja postauksen tehtyä. Käy kurkkaamassa mitä muut saivat aikaan.


kukkasia

Mun oli alkuun tosi vaikea keksiä, mitä teen kynsille. Lopulta keksin idean kaveiden avulla auringonlaskusta ja kukista.

Kynsillä on pohjalla kerros valkoista lakkaa, jotta liukuvärin värit erottuu paremmin ja ei tarvitse tehdä niin montaa kerrosta liukuväriä. Liukuvärin tein picture polishin lakoilla freya's cat, cyan, sun flower ja recovery. Keltainen sun flower vaan dominoi niin paljon, että koko alareuna muuttui kellertäväksi ja ainoa kunnolla erottuva väri on tummansininen. 

Liukuvärin päälle maalasin valkoisella kynsilakalla ensin kukkien pohjat ja ruohikon, jonka jälkeen maalasin uudelleen väreillä samat. Valkoisella tein ensin, jotta värit erottuvat liukuväristä kunnolla. Koska kynnet jouduin tekemään kiireessä, en ole aivan tyytväinen lakkaukseen. Liukuväri on hassun värinen ja toi keltainen kukka ei sovi mun mielestä ollenkaan tähän. Tosta violetista kukasta tykkään kyllä. Välillä vaan sattuu näitä huonompia kynsipäiviä.

kukkia

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Lakkausunelmia: Vesi

lakk

Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia Lakkaushaasteen lisäksi. 

Mieluusti kuulisimme myös teidän ajatuksia millaisilla tekniikoilla, aiheilla ja tai teemoilla haluaisitte meidän haastavan itsemme. 

Tästä pääsemmekin sitten meidän toiseen haasteeseen, joka aiheena on vesi. Tällä kertaa oli mun vuoro valita aihe ja päädyin Suomen kesän yhteen yleisimpään elementtiin. Vettä on kesällä monessa muodossa. Sovittiin kyllä taktisesti, että julkaisemme postauksen aina kuukauden ensimmäinen sunnuntai, jotta mulla on aina edeltävänä lauantaina aikaa tehdä kynnet. Nytkin tein ensin kynsihuollon ja sitten lakkasin kynnet.

vesi

Vesi aiheena toi mulle monta eri lakkausta ja tekniikkaa mieleen. Ensimmäisenä tuli mieleen vesimarmorointi, jossa lakkauksen tekoon käyttäisin vettä. Aika ei riittänyt. Sitten tuli mielee leimat, niitä tein viimeksi. Sitten keksin tämän tekniikan.

Ensiksi lakkasin valkoisen pohjan kaikille kynsille, jotta värit erottuu kunnolla. Sitten tein smooshy eli leimasin marmorointi tekniikalla ja todella monella eri sinisellä lakalla hieman veden pintaa muistuttavan värityksen. Sinisen eri sävyjä ja niiden vaihtelua. Ihon suojasin nestemäisellä lateksilla, jotta se olisi helpompi puhdistaa. Yksi kerros leimasinmarmorointia riitti peittämään valkoisen pohjan.

Leimasinmarmoroinnin päälle lakkasin yhden ohuen kerroksen picture polishin splashilla. 

Kaiken päälle tein vielä waterspotted tekniikalla, valkoisella lakalla, meren kuohuntaa sekä ruusukultaisella metallisella lakalla veden kimmellystä. Kynsistä tuli todella nätit ja moniulotteiset. Tykkään kovasti.

vesi

lauantai 20. kesäkuuta 2020

Lakkaushaaste: Hyvää Juhannusta!

Kuukausi on taas vierähtänyt ja kesä on pitkällä. Kesäkuun teemana on aikaisemmin ollut Juhannusruusut, mutta tällä kertaa valittiin teemaksi Juhannus. Aiheena se on aika laaja, joten hauska nähdä mitä kaikki ovat keksineet. Menkää kurkkaamaan:


Mulla tuli heti mieleen näitä kynsiä miettiessäni KOIVUT. Ne kuuluu Suomen kesään ja Juhannukseen. Sitten rupesin miettimään taustaa, josta meinasin tehdä vaalean sinisen, jotta lehdet erottuu. Onneksi en tehnyt. Näistä tuli super kivat.

Itsellä tänä juhannus on todella erilainen, kun aikaisemmin. Mä oon varmaan 25 vuotta ollut Juhannuksena mökillä, mutta tänä vuonna jäin sitten kaupunkiin.Tosi outoa. Kaupunkin on aika hiljainen ja täällä on ihan erilailla tekemistä. 

juhannus

Kynsissä on pohjalla ohut kerros valkoista essencen wild white ways lakkaa, jotta liukuväri olisi helpompi tehdä. Liukuvärissä käytin picture polishin lakkoja freya's cat, cyan, clouds, autumn ja sun flower. Näillä loin kivan kesäyötä muistuttavan auringon laskun kynsille. Lakkoja sai tuputella aika monta kerrosta meikkisienellä, jotta liusta tuli sopiva eikä värien rajat jääneet suoriksi viivoiksi.

Etukäteen olin jo tehnyt valmiiksi leimadecalit silikoonimatolle, sillä mun kynsissä on niin voimakas kaari, että suorien viivojen leimaaminen on vaikeeta. Halusin puista kuitenkin suorat, siksi deacalien teko oli helpompaa. Matolle tehtäessä tälläinen kolmiosainen leima pitää vain muistaa tehdä käänteisessä järjestyksessä, kuin kynnelle. Leimoihin käytin Colour Aliken leimauslakkaa Martini Olive, Color clubin sunrise canyon, Moyran musta leimauslakka sekä valkoinen. Leimadecalit irroitin varovasti pinseteillä matolta ja pikakuivattavan päälyslakan avulla kiinnitin ne kynnelle. Ylimääräisen decalin leikkasin irti ja sen jälkeen siistin loput siveltimellä + kynsilakan poistoaineella.

juhannus

Millaiset Juhannuskynnet sinulla on ?

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Lapsen toiveesta: Vihreää ja oranssia


Yksi päivä töissä yksi poika katseli mun kynsiä, kun tehtiin yhdessä hamahelmitöitä. Mulla oli silloin vain toisessa kädessä lakkaus, kun toisen käden Kiara Sky huolto oli kesken. Hän rupesi kyselemään, että miksi mulla on vain toisessa kädessä kynsilakkaa ja selitin hänelle syyn. Sen jälkeen hän alkoi kyselemään onko mulla vihreää tai oranssia kynsilakkaa tai jopa kaikkia värejä. Myöntävästi vastattuani, hän kertoi niiden olevan lempivärejäään ja kysyi voisinko tehdä niillä joskus lakkauksen. Molempiin käsiin, hän oikein painotti sitä. Mä sitten kyselin vielä, että haluisko hän kynsiin lisäksi jotain kukkia tai jotain muuta. Hänen vastauksensa oli "joo, kukkia."

neon

Kynsillä on pohjalla kaksi kerrosta essencen wild white ways lakkaa, sillä neonlakat ei oo niin peittäviä.

Liukuvärissä käytin kolmea Color Clubin neonlakkaa we liming, rum running ja psychedelic scene. Lisäsin värikomboon vielä keltaisen, koska ajattelin vihreän ja oranssin sekoittuvan rumaksi liukuvärissä ilman sitä. Jouduin tuputtamaan ainakin kolme kerrosta liukuväriä, jotta väreistä tuli tarpeeksi kirkkaat ja sopivasti toisiisa liukuvat. Liukuvärin päälle laitoin kerroksen Kiara Skyn pikakuivattavaa lakkaa, jotta liukuväri olisi täydellinen leimojen alla.

Leima on Moyran Florality 2 laatasta, leimattu Moyran mustalla leimauslakalla ja Moyran isolla kirkkaalla stampperilla.

Kaiken päälle laitoin vielä kerroksen Glisten&Glow Top of Heaven pikakuivattavaa päälyslakkaa, sillä se ei sotke leimoja niin helposti.

neonleimat neon_leimat

Oletko tehnyt lapsen toiveesta lakkauksen itsellesi ?

sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Lakkausunelmia: Helle

lakk 

Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia Lakkaushaasteen lisäksi. 

Mieluusti kuulisimme myös teidän ajatuksia millaisilla tekniikoilla, aiheilla ja tai teemoilla haluaisitte meidän haastavan itsemme. 

Tästä pääsemmekin sitten meidän ekaan haasteeseen, joka aiheena on helle. Halusimme aloittaa heti kesäkuussa ja julkaisemmekin postauksen aina kuukauden ensimmäinen sunnuntai.

Tämä aihe sopii näin kesän alkuun, kuin nenä päähän. Tällä viikolla onkin ollut pari oikein lämmintä päivää ja sellaisia toivonkin koko loppu kesäksi paljon lisää. Heti sovittuamme tämän aiheen keksin löytäväni yhdestä tietystä leimauslaatasta sopivat kuviot ja sen lisäksi tarvitsisin vain kivan liukuvärin. Kerrankin ideointi oli todella helppoa, mutta toteutuksen aloittamienn vei aikaa. Totesin Marinalle jo haasteesta sopiessamme, että todennäköisesti lakkaan kynnet sekä kirjoitan postausta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, niinhän tässä kävikin. Hups.

auringonlasku

Ideanani oli luoda helteisen illan auringonlasku, jonka sain mielestäni onnistumaan täydellisesti. Liukuväristä tuli aivan ihana.

Kynsillä on aluslakkana yksi kerros Ünt Peel off base coatia, joka on mun aivan luottotuote. Lakat saa helposti kynsiltä pois kokonaisina levyinä, eikä ne kuitenkaan karkaa mihinkään. Tykkään tästä tosi paljon, sillä ei tarvitse käyttää lakanpoistoainetta niin paljoa.

Lakkauksen pohjavärinä käytin valkoista ja tällä kertaa käyttöön valikoitui  Essencen  Wild White Ways -lakkaa, joka antaa yhdellä kerroksella hyvän pohjan liukuvärille. Tykkään näistä essencen leveistä sudeista.

Liukuväriin käytin China Glazen Yellow polka dot bikini, sun worshiper ja petal to the metal lakkoja sekä O.P.I:n OPI..Eurso Euro lakkaa. Meikkisienellä tuputtelin näitä lakkoja neljä kerrosta, jotta sain tasaisesti liukuvan liukuvärin tehtyä. 

Liukuvärin päälle laitoin kerroksen China Glazen Golden Enchantment lakkaa, joka on pienen pientä kultaista mikroglitteriä kirkkaassa lakassa.

Viimeisenä leimasin kynnelle Moyran Exotique laatasta palmuja ja auringonlaskun mereen.

lakkausunelmia

Tästä linkistä pääsette suoraan Marinan postaukseen kurkkaamaan millaiset Helle -kynnet hän on tehnyt.

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Lakkaushaaste: Inspiraationa kirja

Taas on kuukausi mennyt ja on uuden haasteen vuoro. Luulin taas kerran olevani ajoissa tämän kanssa, mutta lakkasin taas edellisenä iltana kynnet ja kirjoita postausta keskiyön jälkeen. Mulla oli aluksi idea, mutta en löytänytkään itseltäni sopivaa leimauslaatata. Suunnitelma siis muuttui. Se muuttui myös toisen kerran, vaikkakin puolet toisesta suunnitelmasta jäi. Idean näihin kynsiin sain kirjan kannesta ja kirjan ostin melkeinpä vain sen takia, että inspiroiduin siitä niin paljon. Toki tykkään myös tämän kirjailijan kirjoista.

Käykää kurkkaamassa mitä muut tekivät:


kirjaa

Kaikissa kynsissä on pohjalla kaksi kerrosta ncLA:n valkoista Ask the Magic 8 Ball lakkaa, jotta värit erottuvat kirkkaammin.  Kuviot kynsille maalasin käsin ohuella siveltimellä ja kynsilakoilla. Lakkoina käytin Glisten& Glown Today is Your Day, GinaTricot Gold, China Glaze Petal to the Metal sekä what's she dune? ja Color Club Age of Aquarius.

kirja kirjaani

Mikä on yllättävin asia, mistä olet saanut inspiraation ?

maanantai 18. toukokuuta 2020

Picture Polish uutuudet kevät 2020

Vihdoin sain tehtyä kaikki nämä kuvat teille valmiiksi. Tämä Picture Polishin uusi kokoelma oli pitkästä aikaa sellainen, josta halusin kaikki ihanat lakat itselleni. Nimittäin ei aivan samanlaisia lakkoja kokoelmastani löytynyt entuudestaan. Tein jokaisesta lakasta swatchit, pienet koristelut ja värin vertailukuvat pulloissa. Haluaisinkin tietää onko teidän mielestä tässä liikaa kuvia yhteen postaukseen ? Jaanko jatkossa useampaan postaukseen, jos tulee paljon kuvia ?

1

Succulent on todella vaalea murrettu (minttu) vaalean vihreä, jossa on PP:lle ominaista holohippua ja shimmeriä paljon. Tämä sävy oli vaikea vangita kuviin. Kynsillä mulla on tätä kolme kerrosta, sillä onnistuin raidoittamaan omalla huolimattomuudellani sen. Uskoisin, että jos on tosi tarkkana lakatessa kaksikin kerrosta peittää.

Leimat koristelluissa kynsissä on Moyran Green Leaves -laatasta.

succulent_pp succulent 5 succulent_leimat 3

Lucky  on aivan ihana nude, jossa on on PP:lle ominaista holohippua ja sen lisäksi ruusukuparista isompaa glitteriä. Tämän kanssa onnistuin myös tyrimään lakatessani ja kynsillä on siksi kolme kerrosta.

Leimat ovat Moyran laatasta Blossometry.

8 lycky 13 lucky_leimat 6

St Petersburg  vaalean sininen ehkä hieman harmahtavaan taittava upea lakka, jossa on paljon PP:lle ominaista holohiutulaa. Tätäkin on kynsillä kolme ohutta kerrosta.

Leimat on Moyran laatasta Such a Strande Girl.

17 stpetersburg 19 stpetersburg_leimat 5

Castle on hiekanvärinen aika kellertävä lakka, joka on täynnä holohiutulaa. Kynsillä kolme ohutta kerrosta,

Leimat Moyran laatasta Exotique.

25 castle 29 castle_leimat 4

Recovery  on vihreä upea lakka, jota picture polish sanoo eucalyptuksen vihreäksi, täynnä holohippuja.  Kynsillä kaksi kerrosta.

Tämä lakka on Picture Polishin ja fanien suunnittelema hyväntekeväisyys kynsilakka, jonka tuotto menee Austraalian maastopaloissa loukaantuneiden villieläinten hyväksi.

Leimat Lina Nailart Supplies laatasta @tanya_wish collab.

reecovery recovery leima recovery_leimat 2

Onko sinulla joku näistä ihanista lakoista ?