maanantai 29. lokakuuta 2018

Messukynnet

Näillä kynsillä tuli vietettyä koko messuviikonloppu perjantaista alkaen. Torstaina olin Cesars Shopin eli Kynsilakkataivaan tapahtumassa I Love Cesars. Sillä sinä iltapäivänä oli luvassa leimadecalien ja muun leimauksen harjoittelua. Asiakkaat saivat tulla testaamaan, kokeilemaan ja katsomaan, miten se tapahtuu. Paikalla oli lisäkseni Camilla  ja tietysti Satu.  Meillä menikin koko ilta siellä, kun testailimme Moyran uusia kynsilakkoja ja teimme yhteistyönä leimadecaleita. Camilla leimasi mulle kuvat ja mä sitten väritin ne. Kaikki meidän tekemät tikut ja monet muut kauniit mallitikut löytyvät kaikki Kynsilakkataivaasta ja niitä voi siellä ihailla sekä inspiroitua niistä ;)

3

Siirrytäänpä kuitenkin näihin messukynsiin. Lakkasin nämä perjantai aamuna kauhealla kiireellä ennen messuhulinaan lähtöä.

 Peukalossa, nimettömässä ja pikkurillissä on jokaisessa kaksi kerrosta essencen mustaa kynsilakkaa. Peukkuun ja nimettömään testasin Moyran efektipulveria nimeltä Diamond shine 01, joka tekee kynnelle kauniin sinisen kimalluksen. Sain tämän tuotteen Cesars Shopista testattavaksi.

Pulveri ripotellaan kosteaan kynsilakkaan, josta ylimääräiset karistetaan pois. Varmuuden vuoksi voi vielä kevyesti isolla siveltimellä pyyhkäistä, ettei päällyslakkaan joudu pulveria. Päällyslakkana käytin pikakuivattavaa ja se ei ehkä ollut aivan oikea ratkaisu. Ensi kerralla kokeilen normaalia päällyslakkaa. 

Etu- ja keskisormessa on kaksi kerrosta essencen Girl with a Pearl lakkaa, joka on hyvin kaunis vaaleanharmaa lakka. Yritin itse kotona kiireessä leimata näille kynsille, jotain kuvaa. Se meni niin metsään, että mua rupesi ärsyttämään ja aikakin oli jo lopussa. Annoin kynsien siis olla ja lähdin Kynsilakkataivaaseen, sillä meillä oli siellä Camillan kanssa treffit. Pyysin sitten siellä Camillaa leimaamaan kynsilleni tämän ihanan pitsikuvion Moyran L'amour laatasta.

2 1

Tykkäsin näistä kynsitä paljon, vaikka ne eivät olleetkaan aivan sitä, mitä yleensä teen.

Uskallatteko astua välillä pois omalta mukavuusalueeltanne ?

lauantai 20. lokakuuta 2018

Lakkaushaaste: Syksyiset leimadecalit

Taas on aika esitellä seuraavat Lakkaushaasteen kynnet. 

Teille uusille lukijoille tiedoksi, että joka kuun 20. päivä muutamat kynsibloggaajat osallistuvat haasteeseen, jossa kaikilla sama aihe, koristelutyyli ja välillä myös lakkauksen päävärit. Haasteeseen voit osallistua myös instan puolelle #kynsivaihtarit ja #lakkaushaaste tägeillä.

Tämän kerran teema on syksyiset leimadecalit ja väreiksi oli valittu oranssi sekä ruskea. Lakkasin kynteni melkein heti edellisen haasteen jälkeen, mutta tätä postausta kirjoitan vasta 4 päivää ennen julkaisupäivää. Hups. (ja loppuun asti viimeisenä iltana.) Inspiraation näihin kynsiin löysin piCture pOlishin uuden kokoelman lakasta. Sillä värinä ruskea on mielestäni vaikea laittaa kynsille, mutta tämän saamista kynsillä odotin.
3

Kynsillä on kaksi paksuhkoa kerrosta piCture pOlishin uuden kokoelman kauniin kuparinruskeaa amber. Lakka on aivan täynnä pienen pientä holohippua. Kokoelman julkaisuhetkellä ensimmäinen ajatus tästä lakasta oli en osta. Livenä tämän nähdessäni mielipiteeni muuttui täysin. Lakan metallisuus ja holohippuset olivat aivan ihanan näköiset lievä, joten tietysti tämän kotiutin itselleni.

Leimadecalit tein silikoonimatolleni kirkkaan lakkakerroksen päälle. Leima on Creative Shopin laatasta numero 23. Leimasin lehdet Moyran mustalla leimauslakalla, jonka jälkeen väritin ne piCture pOlishin fox, autumn ja pooh lakoilla.

4 1 2

p.s. tämä viikonloppu menee I Love Cesars- ja I Love Me -messuilla. Kannattaa facessa kurkata Cesarsin messuijen lauantain ja sunnuntain ohjelma vielä. Lauantaina on luvassa live musiikkia <3 sekä arvonta.

lauantai 13. lokakuuta 2018

Geometriset kynnet

 Elokuun alussa muistin Lokakuussa olevat I Love Me - messut ja sen, että voisin kokeilla hakea itselleni bloggaajapassia. Hain passia ja unohdin asian vähäksi aikaa, kunnes juttelin Camillan kanssa asiasta ja muilla bloggaajilla alkoi jo näkyä messulippuarvontoja. Olin jo varma etten saanut bloggaajapassia. Viime viikolla se kuitenkin tupsahti sähköpostiini. Olen iloinen asiasta, sillä tänä vuonna muuten olisi saattaneet messut jäädä välistä.

Nyt olen reilun viikon miettinyt pääni puhki, missä ja miten arvon ne 2 messulippu, jotka minulle annettiin arvottavaksi ja päädyin instagramin puolelle.

En kuitenkaan halunnut pilata insta feediäni, tiedän olen perfektionisti, joten halusin lakata kynnet messuteemalla. Selasin I Love Me - messujen nettisivuja ja sain siellä olevista grafiikoista inspiraation.

1

Lakkasin joka toiseen kynteen kaksi kerrosta piCture pOlishin princessiä ja joka toiseen lakodomia.

 Niihin maalasin käsin kapealla So nailiciousin siveltimellä ja piCture pOlishin lakoilla geometriset kuviot, jotka ovat kyllä aivan kieroja.

En ymmärrä, miten joku saa maalattua suoria viivoja. Maalattuani muodot reunat jäivät hieman omaan makuuni liian suttuisiksi, joten tein niihin vielä holo reunat.

Päällyslakkana käytin toista kertaa ikinä CesarsShopin ja Glisten&Glown yhteistyönä tekemää 3free pikakuivattavaa lakkaa nimeltä Top of Heaven. Lakkaa saa ostettua vain CesarsShopista. Minä sain lakan testiin ja vain kahden käyttökerran jälkeen olen vakuuttunut, että tämä on parhaita päällyslakkoja, jota olen käyttänyt.

23 Lippu arvonta instagramissa @timantteja_kynsilla tilillä!