sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Lakkaushaaste: Inspiraationa ruoka

 Syyskuu ja uuden haasteen aika.. Suoraan sanottuna ei ollut yhtään inspiraatiota näihin kynsiin ja omasta mielestä se näkyykin näistä. Välillä se on vaikeeta ja aina ei voi onnistua. Eikä voi tehdä edes uusia kynsiä, kun kello on 1.46 ja postaus tulee julki 6.00. Hups. Yöllä taas teen kaiken.


Käykää katsomassa mitä muut ovat saaneet aikaan:

Nails to photos

Strokes of color

Dioriina

pizza

Kynsissä on pohjalla kaksi kerrosta Essencen wild white ways lakkaa, jonka päälle maalasin käsin pizzan paloja. Pizzat on maalattu picture polishin lakoilla owl, cherish, arabian ja pooh.

pizza

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Lakkausunelmia: Syksyn lehdet

lakk

Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia, Lakkaushaasteen lisäksi. 

Mieluusti kuulisimme myös teidän ajatuksia millaisilla tekniikoilla, aiheilla ja tai teemoilla haluaisitte meidän haastavan itsemme. 


Nyt on vuorossa jo syyskuu ja SYKSY. Joten me valittiin teemaksi syksyn lehdet ja kynsistä tulee löytyä oranssia. Mä en oo itte koskaa ollut mikään syksyn fani, mutta tänä vuonna oon odottanut sitä ja paljon. Mulla on nimittäin ollut niin pahat allergiaoireet koko kesän, joten toivon syksyn tulevan ja siitepölyn katoavan.

 

syksyisetlehdet

Mulla tuli aika nopeasti näihin idea. Halusin käyttää Picture Polishin syksyisiä lakkoja ja tiesin omistavani mukavia leimauslaattoja. Kaivoin siis ensin esiin kaikki kivat syksyiset lakat, jotka tällä kertaa oli oransseja. 

Päädyin tekemään skittleten, koska viihdyn parhaiten sellaisessa lakkauksessa, jossa osa kynsistä on erilaisia.

Kahteen kynteen tein pohjalle smooshy pinnan picture polishin  amber, autumn, castle, fall ja foxy lakoilla. Eli pieniä pisaroita leimasimeen, joka painetaan sitten kynnelle. Mulla on kynsissä yleensä valkoinen pohja, jotta värit erottuu kunnolla. Näihin kynsiin myös leimasin über chicin lovely leaves laatasta lehtien ääriviivoja.

Peukaloon lakkasin kaksi kerrosta ihanaa fall lakkaa, joka on murrettu oranssi isoilla kultaisilla glittereillä. Keskisormeen laitoin murrettua oranssia nimeltä foxy. Pikkusormeen laitoin hieman tekstuuria Color Clubin make a move, joka sopi värinsä puolesta hyvin tähän lakaukseen. Koriste varastostani etsin vielä kultaiset niitit peukaloon ja keskisormeen.