tiistai 31. lokakuuta 2017

Violetti skittlette


Ai herranjestas. Viime viikko oli aivan kamala. En oikestaan edes tiedä miten selvisin viime viikosta, mutta se on onneksi ohi. Maanantaina menin töihin yhdeksään ja yllätys yllätys meidän tiimistä ei ollut tullut ketään mua aikasemmin töihin. Ja mulle ei oltu edes soitettu töistä. Noh.. loppuviikon tein töitä sijaisen kanssa. Tämä viikko jatkui melkein samaan malliin. Ainakin yhtä sekavissa merkeissä. Toivottavasti loppuviikko on parempi. En jaksanut työstressin takia lakata, kuin yksivärisiä kynsiä, joita en edes jaksanut kuvata. Esittelen silti hieman vanhemmat lakkaukset.

lila_skitlette

MILVin uudet waterdecalit ovat olleet hyvä inspiraation lähde, johon perustuen olen tehnyt skittletten. Waterdecalien pohjasävy on kaunis tummavioletti, johon yhdistin uusimmasta piCture pOlishin kokoelmasta mythicalin. Halusin vielä vähän lämpimämmän sävyistä violettia yhteen kynteen ja siihen käytin Zoyan pixiedust Carteria, joka päälle laitoin päällyslakan hiekkaefectin poistamikseksi.

Peukalossa ja keskisormessa on kaksi kerrosta mythicalia, joka peittää kahdella kerroksella loistavasti. Carteria on nimettömässä myös kaksi kerrosta. Waterdecalien alla on yksi paksuhko kerros valkoista lakkaa.

mythical


piCture pOlish - mythical
Zoya - Carter

MILV - J206

Tykkäätkö tehdä skittlettejä ?

2 kommenttia:

  1. Kauniit. Violetti vaan on niin <3. Tykkäisin tehdä skittlettejä, mutta multa puuttuu joku kyky suunnitella niitä. En osaa nähdä lopputulosta mielessäni. Siispä se voi olla vähän mitä sattuu.. Olen kyllä joskus onnistunutkin vahingossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: Välillä jos mulla on sellanen fiilis, että haluisin tehä skitleten niin etsin kynsikuvia ja skitlette kuvia netistä ja siitä ideoin ja yhdistelen mieleiseni :D

      Poista