sunnuntai 3. toukokuuta 2015

#ablecs15 week12: Out Of The Comfort Zone

Leimaus. Se suuri ongelma. Haluaisin osata, mutta en vaan osaa kunnolla. Tarvikkeita olen ostannut enemmän tai vähemmän. Laattoja omistan vähän tai paljon siihen nähden etten leimaa usein. Kerran vuoteen korkeintaan. Nyt päätin taas yrittää, sillä se on oman mukavuus alueen ulkopuolelta. Muutaman kerran harjoittelin paljaalle kynnelle ja testasin välineitä.

 photo kblogi2_zps6xdfhjq9.jpg
 photo kblogi_zpsdwm8plzu.png
Cyan peitti kiitettävästi kahdella kerroksella. En viittiny laittaa enempää kerroksia, koska lakka on itsessään jo niin kallis. Cyan on kuitenkin ihan älyttömän nätti, kaunis, ihana.. tähän kaikki ylistävät adjektiivit. Blancilla jouduin lakkaamaan kolme kerrosta, sillä vielä tosisen kerroksen jälkeen siihen jäi kaljuja kohtia.

Leimojen kohdennuksessa on vielä paljon parannettavaa, kuten keskisormen kynnestä huomaan. Etusormet molemmissa käsissä onnistu paljon paremmin, sillä mun keskisormissa on niin vahva c-kaari. Leima oli vaikea saada asettumaan kynnen reunoille juuri kaarevuuden takia.

Lakat

PicturePolish - Cyan
Konadin vaaleansininen leimauslakka
Essie - Blanc

 photo kblogi_zpsenrgoclg.jpg
 photo ablecs_zpsiuq7xncm.png

2 kommenttia:

  1. Tosi hyvinhän nuo leimat on onnistuneet! Ja lakkaus on muutenkin tosi kaunis ja tyylikäs, tykkään kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos (: ehkä mä vaan oon niin perfektionisti :D

      Poista