keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Luukku 12: Metsänvihreää ja kimallusta

Tervetuloa mun blogin joulukalenterin pariin! Aikaisemmat luukut ovat sisältäneet poroja, juhla kynsiä, lumihiutaleita, lahjoja, villapaidan, sini-valkoista, Minionit, linnun, tähtiäoksia ja punavalkoista. Olen ajastanut postaukset, joka aamulle klo 6.00.

Ihan käsittämätöntä. Näitä kynsiä tehdessäni huomasin, että en omista yhtään kunnon vihreetä lakkaa. Toisaalta se ei kuulu mun lempiväreihin, mutta luulin omistavani edes yhden kunnon vihreän jouluun sopivan lakan. No, en omistanut. Tykkään kyllä näistä metsänvihreistä lakoista tosi paljon, näitä mulla onkin sitten muutama erilainen.

3

Halusin tehdä suht yksinkertaiset kynnet, sillä en aina halua todella koristeellisia ja näyttäviä kynsiä. Tykkään välillä myös tosi paljon yksinkertaisista kynsistä. Nämä kynnet ovat aika ihanat.

Näissä kynsissä on kolme kerrosta Color Clubin Tribe and True lakkaa, joka on kaunis metsänvihreä creme. Tämä lakka ei valitettavasti peitä kunnolla pitkiä kynsiä edes kolmella kerroksella, mutta sillä saa siedettävän lopputuloksen. Lyhyet kynnet saattavat kyllä peittyä jo kahdella.

Koristeluksi halusin laittaa hieman jotain kimallusta. Siihen käytin Kiara Skyn Strike Gold glitter lakkaa, jonka levitin pienellä ohuella siveltimellä liukuvärimäisesti. 

Päällyslakkana on Kiara Skyn pikakuivattava, joka sopii tälläiseen lakkaukseen täydellisesti. Se kuivuu nopeasti ja on suht ohutta. 

1 2

Tykkäätkö vihreistä kynsilakoista ?

1 kommentti:

  1. Nätit!

    En välitä vihreistä itsellä. Mulla on kuitenkin aika vanha Mavalan Peacock green (tai jotain sinnepäin), josta tykkään paljon. Mossykin oli vähän pettymys. Jotenkin mulle ei sovi vihreä.. :/

    VastaaPoista