sunnuntai 1. elokuuta 2021

Lakkausunelmia: Lämpimät elokuun illat

lakk

 


Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia, Lakkaushaasteen lisäksi.

Elokuun teemaksi meillä valikoitui lämpimät illat, kuten otsikostakin jo näitte. Mulla tuli heti idea upeasta auringonlaskusta ja siihen mustalla, jonkunlaista siluettia.

Käykääpä kurkkaamassa, mitä Marina teki.

elokuu

Tein liukuvärin picture polishin lakoilla bold, allure, autumn ja sun flower. Näillä lakoilla liukuväriä tehdessä joutuu valitettavasti tekemään monen monta kerrosta, jotta saa tarpeeksi peittävän. Se on kuitenkin sen arvoista.

Leimat tein Moyran laatalla 106 picturesque.