keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Pinkki glitterliuku

Mulle tuli kauhee kiire lakata ittelleni viime sunnuntaille valmistujaiskynnet. En millään keksiny mitään, eikä mulla ollu enää aikaa keksiä. Joten toteutin mun luottolakkauksen. Liukuväri ja joku koristelu siihen. Tällä kertaa koristelu oli pelkkä glitteri siihen päälle. Mutta ah, mä rakastan kimaltavia kynsiä.

Ensimmäinen kuva on otettu auringonvalossa ja muut luonnonvalo lampun valossa. Tykkään näistä kynsistä, vaikka nää onkin yksinkertaset, mutta eiks se niin mee että joskus vähemmän on enemmän.

Pohjalle tuli O.P.I:n Sweet Memories, laitoin sitä kaks ohutta kerrosta sillä mun kynnet oli pikkasen värjääntyneet. Mutta se ei jääny onneks näkymään alta. Pinkin liun tein Models Ownin Dinky Pinkyllä. Liun tekemiseen käytin Dependin siihen tarkotukseen valmistamia sieniä. Oon huomannu, että niillä on kaikista paras tehä liukuvärjäys, kun niistä ei tartu kynnelle mitään ylimäärästä. Mutta onhan ne kalliita, omani ostin alennuksesta Kickistä viime vuonna. Päälle kerrostin varovasti glitteriä. Tähän kokeilin mun uusia siveltimiä ja sen takia joihinkin kynsiin tuli vähän epätasasemmin hileitä. Mutta eipä se mua haittaa.

 photo blogi4_zps9bb33e4c.jpg  photo blogi4_zpsa9cd43e8.jpg  photo blogi5_zps63f68482.jpg  photo blogi_zps04312ae8.jpg  photo blogi1_zpsc7da80a3.jpg  photo blogi3_zps85dc4f1b.jpg

perjantai 16. toukokuuta 2014

O.P.I rakkautta

Ihana, kamala, O.P.I:n ystävämyynti oli keskiviikkona Katajanokalla. Ihana siks, kun sain hamstrata ihania kynsilakkoja. Kamala sen takia, että meni paljon rahaa. Ostin 12 uutta ihanaa lakkaa itselleni ja nyt mulla on sitten 23 O.P.I:a. Tekee mieli vaan koko ajan ihastella näitä lakka-ihanuuksia. Ja sen takia päädyinkin kuvaamaan kaikki nää jo nytten. Ykskään lakka ei oo vielä päässy kynsille asti ja swatch-tikkuja en omista, joten minkäänlaista kokemusta mulla ei näistä vielä ole. Pelkästään pullosta olen näitä vielä ihaillut.

 photo blogi14_zpsa2e2f7fa.jpg  photo blogi_zps04e36d23.jpg  photo blogi1_zps0a488758.jpg  photo blogi3_zps285b592d.jpg  photo blogi4_zps0eca1677.jpg  photo blogi5_zps696c0a87.jpg  photo blogi6_zpse9f54504.jpg  photo blogi7_zpse8eca8e6.jpg  photo blogi7_zpse8eca8e6.jpg  photo blogi8_zpsa514efd3.jpg  photo blogi9_zpsc2887138.jpg  photo blogi10_zps92b4f674.jpg  photo blogi11_zps5bfd962c.jpg  photo blogi12_zps8315eae5.jpg  photo blogi13_zpsab72989c.jpg

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Uusia juttuja


Tilasin Ndediltä alkuvuodesta vähän geelejä, tippejä ja hileitä. Oon vaa unohtanu esitellä ne täällä blogissa. Hupsis. Nää kuvatkin oon ottanu jo helmikuussa ja siitä asti ne on vaa jumittanu tuolla kansiossa vaan. Otin noista hilepurkeista otin varmaan miljoona kuvaa, ku ne vaa näytti niin ihanilta eri tarkkuuksilla kuvattuina. En oo vielä näitä tuotteita käyttäny, kun oon ollu tässä välissä työharjottelussa ja siellä ei mun opettaja kattonu hirveen hyvällä mun rakennekynsiä.

 photo blogi1_zps1e74fb4f.jpg  photo blogi_zps6154bd73.jpg  photo blogi2_zpscf8c6755.jpg  photo blogi3_zps02786800.jpg  photo blogi4_zps78d19707.jpg  photo blogi8_zps6a941328.jpg  photo blogi7_zpsc03c2e56.jpg  photo blogi6_zps400c65fc.jpg  photo blogi5_zps6eeaf783.jpg

maanantai 5. toukokuuta 2014

Raitoja ja Ruusuja

Löysin Pinterestistä kuvan ihanista kynsistä, joissa oli kynnet tummansinisillä ja valkosilla raidoilla sekä muutamaan kynteen oli tehty ruusuja. Halusin tehä niistä omat versiot ja tässä ne on. Näissä kuvissa nää kynnet on vaa jo vähän kärsineet, ku en muistanu kuvata niitä aikasemmin.

Mulla oli vähän ongelmia noiden raitojen kanssa. Sininen levähti teippien pois oton jälkeen, mutta sain tilanteen korjattua, jotenkin siveltimellä ja valkosella lakalla. Tein myös ihan ekaa kertaa akryylimaalilla ruusuja ja ainaki mun mielestä ne onnistu hyvin.

 photo blogi_zps98b8d23e.jpg  photo blogi2_zps22015a9e.jpg  photo blogi1_zpscb9f57f9.jpg

Lakkoina oli O.P.I :n I Saw.. U Saw.. We Saw.. Warsaw ja GinaTricon  White. Akryylimaalit on Tigerista löydetty kauheen etsimisen tuloksena.

 photo blogi3_zps983f550e.jpg

Uusi blogi, Uudet kujeet

Elikkäs mä päätin alottaa kirjottamaan kynsiblogia mun lifestyle -blogin rinnalle, koska jotenkin vaan tuntu siltä. Halusin erottaa nää kaks blogia toisistaan. Siirsin mun toisesta blogista tänne kaikki kynsiaiheiset postaukset, mutta jätin ne kanssa sinne, koska ne on kuitenkin osa sitä blogia.

Oon viimesten kahden vuoden sisään innostunut innostunut kynsien lakkaamisesta. Ja viimesen vuoden sisään vielä enemmän. On tullu tilattua aika paljon netistä kaikkia kynsikoristeita viimevuonna ja osteltua ihan hirveesti kynsilakkoja. Multa löytyy nykyään varmaan noin 130 kynsilakkaa.


  Seuraa blogiani Bloglovinin avulla