lauantai 30. heinäkuuta 2016

BPS:n tuotteita testissä #2

En käsitä, miten tälle postaukselle oli näin vaikee keksiä otsikkoa. Täytyi siis mennä tylsällä totuudella. Mietin vaikka kuinka kauan enkä keksinyt mitään.
Sain toukokuun alussa taas BPS:ltä kyselyä, että haluaisinko ottaa tuotteita testiin ja kurkkasin mitä oli tarjolla. Valitsin kolme tuotetta, jotka kotiutuivat mulle kesäkuun puolenvälin tienoilla. Mulla ei vaan sillon löytynyt mitään inspiraatiota testata uusia tuotteita, joten asia vähän jäi. Nyt sain itseäni, vihdoin ja viimein, otettua niskasta kiinni ja testasin näitä tuotteita. 
Ensimmäisenä testasin tällästä läpinäkyvää fleikieglitteriä, vai mikskä tätä pitäis kutsua. No tommosta hiutulaa kuitenkin, jolla saa kauniin pienen efektin kynsille. Varmaan tätä enemmä kerrostamalla se erottuisi paremmin, mutta halusin omille kynsilleni hennon efektin. Näin jo mielessäni etukäteen, kun suunnittelin näitä kynsiä, että mitä lakkaa tämän kanssa käytän. En kuitenkaan osannut kuvitella, että kynsistä tulee näin söpöt.


Lakkasin kynnelle kaksi ohutta kerrosta IBBB:tä, joka peitti todella hyvin ollakseen näin vaalea sävy.  Annoin lakan kuivua hetken ja melkein kuivalla lakan siveltimellä sudin kirkasta lakkaa tuonne kynnen tyveen. Siihen päälle nopesti, mutta varovasti, laitoin tuota fleikie hiutulaa vähän tuolleen liukuvasti kärkeä kohti. Laitoin hiutulaa vain yhden ohuen kerroksen ja siihen päälle pikakuivattavaa lakkaa.
Essence - Itsy Bitsy Blue Bikini
Läpinäkyvä fleikie (saatu Born Pretty Storesta)

p.s koodilla USPX31 saatte 10% , tilauksen normaalihintaisista tuotteista, alennusta.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Sateenkaari kynsillä

Eilen yöllä rupesin lakkaamaan kynsiä ja mulla ei ollu minkäänlaista ideaa. Tiesin haluavani jotain värikästä sekä kokeilla MILVin uusia Foil siirtokuvia, jotka kävin tällä viikolla ostamassa Cesars Shopista heti, kun ne sinne saapuivat. Sitten mulle tuli mieleen mun kynsimiittiin tekemäni kynnet, joihin tein sateenkaariliukuvärin ranskalaisena manikyyrinä. Halusin kokeilla tuota tekniikkaa koko kynnelle ja tässä sitä ollaan. Tykkään näistä kynsistä ihan älyttömästi.

 photo sateenkaari_kynnet_zps4gb3patz.png  photo sateenkaari_kynnet_zpsro0th0kl.jpg

Lakkasin jokaiseen kynteen yhden kerroksen Essencen Whild White Ways -lakkaa, mutta unohdin sen kuvasta. 

Sen jälkeen kostutetuilla meikkisienillä rupesin tuputtelemaan kahta lakkaa per kynsi. Tehden pystysuunnassa liukuvärin. Kaikki Essencen lakat peittivät jo yhdellä kerroksella, mutta liukuväri ei ollut tarpeeksi liukuva, joten tein kolme kerrosta liukuväriä. Liukuvärin päälle halusin vielä vähän kimallusta Fairy Dustilla ennen siirtokuvien asettelua.

Nää uudet Foil siirtokuvat on yhtä helppo asetella ja laittaa kynnelle, kuin muutkin Milvin siirtokuvat. Siirtokuvien päälle laitoin Seche Viteä, joka sai foilit hieman rypyttymään. Kokeilin myös Cesarsin omaa pikakuivattavaa, joka teki saman efektin. Pitää testailla jotain muita päällyslakkoja ja katsoa, mitä tapahtuu.

Lakat

Essence -  #lucky
Essence - shade of happiness
Essence - hello sunshine
Essence - brazil jungle
China Glaze - Rain Dance the Night Away
Ginatricot - Purple Wish
China Glaze - Fairy Dust

 photo kynsilakat_zps8eetsqcv.jpg


Ootko sä tehny sateenkaarikynsiä ?

p.s näitkö jo mun kynsivideon.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Liukuväri leopardipilkuilla || video

Vietin kahden viikon lomaa mökkeillessä, mutta enhän mä osannut olla ilman kynsilakkoja siellä. Pakkasin siis pienen pahvilaatikollisen lakkoja ja koristeita mukaan. Yhtenä iltana, neljän sateisen päivän putkessa, sain idean lakata kynnet ja kokeilla kuvata siitä videon. Päätin tehdä sellaiset kynnet, joissa yhdistyy kaksi mun lempiasiaa: liukuväri ja leopardipilkut.

 photo kblogi_zpsohdeszwk.png


Kynsissä on pohjalla ohut kerros valkoista ja sen päälle rupesin tekemään liukuväriä kolmella piCture pOlishin lakalla. Liukuväriä jouduin kerrostamaan noin 5 kerrosta, sillä bardot ja cherish oli sen verran vaaleita lakkoja.

Videolta näkee tarkemmin, mitä tein kynsille.


Lakat

Essence - White Wild Ways
China Glaze - Fairy Dust
GinaTricot - Silver
Colour Alike - Kind Of Black (leimauslakka)
piCture pOlish - cherish
piCture pOlish - new york
piCture pOlish - bardot

 photo kblogi_zps7caggbv7.jpg


Mitä meiltä olitte videosta ?

maanantai 4. heinäkuuta 2016

A-England - Spirit Of The Moors

Tammikuussa kotiutin itselleni Cesars Shopista ensimmäisen A-Englandin lakkani. Monesta blogista olin lukenut näistä ja näiden hyvästä laadusta. Monet kerrat myös olin ihaillut kyseisiä lakkoja Cesarsin hyllyillä. Tämäkin lakka oli pari kertaa silmääni pistänyt, kun kävelin hyllyn ohi. Tarpeeksi monta kertaa aina tämä kyseinen lakka osui silmiini hyllystä ja sitten se oli "pakko" ostaa.

 photo kblogiii1_zpsydrmsse6.jpg 

Lakka on kaunis koboltinsininen, jossa on hento holoefekti. Tammikuussa ei tuota auringonvaloa kamalasti ollut, joten näissä kuvissa ei holoefekti näy kunnolla. Täytyy varmaan vielä kesän aikana käyttää tätä lakkaa uudestaan, jotta näen tämän lakan kauneuden auringonvalossa. 

Kynsillä on kaksi, helposti levittyvää, kerrosta lakkaa. 

 photo kblogiii_zpsiow6w6ad.jpg

Onko A-England teille tuttu ?

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Kesäkuun kynnet

Nyt on jo kesäkuun koosteen aika. Tuntuu, että olisin vasta tehnyt toukokuun koosteen. Kesä etenee kamalaa vauhtia, mutta nyt kurkataan mitä olen saanut kuukaudessa aikaan.

Kesäkuussa innostuin taas postaamaan enemmän ja julkaisin seitsemät lakkaukset, joista neljät on lakattu kesäkuun aikana. Selkeästi kesäkuun aikana lakatuissa kynsissä olen käyttänyt paljon glitteriä sekä leimannut kahtiin kynsiin. Kolmet muut kynnet olen tehnyt jo alkuvuodesta, mutta postaaminen on unohtunut. Silloin suosin selkeästi waterdecaleita ja hyvin yksinkertaisia kynsiä. Tarkemmin mietittyäni alkuvuodesta oli hyvin rankkaa töissä, enkä jaksanut samalla tavalla tehdä koristeluita kynsille. Kevään myötä kaikki helpottui ja into erilaisiin koristeluihinkin palasi.

 photo kesaumlkuun kynnet_zpshwgu7em7.jpg
Oranssit ruusut  // F.U.N - How Deep Is Your Holo? // F.U.N - Holo Queen //  Helpot koristelut waterdcaleilla
 photo kesaumlkuun kynnet1_zpsmhy7iwfs.jpg
Turvalakkaus #1 // Pilkutettuja kukkia // Liukuvärjäys kolmella värillä

Näitä koosteita on kyllä kiva tehdä, kun näkee paljonko on lakannut kynsiä ja millainen vaihe on milloinkin ollut.

Mitkä ovat teidän lempparit ?