maanantai 30. heinäkuuta 2018

Samiskynnet: Rannalla

Idea näihin kynsiin lähti, kun olin CesarsShopissa kesäkuun alussa tuotetestauspäivillä. Camillan kanssa ostettiin sama leimauslaatta ja leikillämme, sitten siinä vitsailtiin kumpikohan meistä ekaksi tekee lakkauksen, jossa käyttää piCture pOlishin uutta destinyä yhdistettynä cherishiin sekä tuota laattaa. Päädyimmekin tekemään tästä meille haasteen. Itsehän innostuin vähän liikaa tehdessäni tätä lakkausta ja lisäsin liukuväriin vielä yhden lakan. Sekä "muutaman" niittikoristeen.

Tästä Camillan postaukseen.

2

Etusormesta ja pikkurillistä löytyy kolme ohutta kerrosta piCture pOlishin destiny -lakkaa, joka on kaunis turkoosi täynnä pientä holohippua. 

Peukalosta, keskisormesta ja nimettömästä löytyy kolmen lakan liukuväri. PiCture pOlishin lakkoja saa tuputella aika paljon, että saa toivotun lopputuloksen. Lopputulos on kuitenkin sen arvoinen. Liukuvärissä on destiny, clouds ja cherish, johon olen päälle leimannut Moyran valkoisella leimauslakalla. Laattana käytin Moyran 115 Happily ever after.

Koristeeksi iso kasa erilaisia niittejä.

1 3

Mitä tykkäätte tästä piCture pOlishin kokoelmasta?

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Lakkaushaaste: Kesäiset leimaukset

Taas on aika esitellä seuraavat #kynsivaihtarit kynnet. Tällä kertaa teemana meillä on leimaus ja päävärinä pinkki. Tämäkin haaste sai inspiroitua minulle monet kynnet, joita en ole kaikkia ehtinyt vielä edes toteuttaa. Omat kynteni lakkailin mökillä ja kuvasin vasta kotona, niin jonkinmoista kärkikulumaa jo niistä löytyy. 

Mukana meitä on Marina, Ria G, Kaisa ja Hanna. Tällä kertaa mukaan lähti myös pari uutta blogia Tinkerbell's nail diary Camillacquered ja Charming Nails. Jos sinua kiinnostaa lähteä mukaan sekin on mahdollista. Muistakaa instassa tägi #kynsivaihtarit

Täältä löydätte muiden haasteeseen osallistuneiden postaukset:



3

Kynsien pohjavärinä toimii Kiara Skyn hento vaaleanpunainen Tickled Pink, jonka päälle siirsin leimadecalit. 

Leimadecalit tein silikonimatolle etukäteen, jotta ne saivat kuivua rauhassa. Leima löytyy MoYoun laatalta Flower Power 18. Leimauslakkana käytin Moyran mustaa, joka on aivan ihmeellistä. Se on todella ohutta, mutta silti TODELLA pigmenttistä ja sillä on helppo leimata. Kukat väritin eri vaalenpunaisen ja pinkin sävyllä. Kirkas pinkki on Kiara Skyn Pixie Pink, vaalenpunainen on piCture pOlishin princess ja aivan hento vaaleanpunainen pipon blossom sekä lehdet väritin pipon freshillä.

Nämä lakkaukset olivat kynsilläni suht pitkään ja tykkäsinkin näistä kovasti. 

2 1

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Överi glitterliuku

Facebookista löytyvästä Kynsikoristelut -ryhmässä oli heinäkuun alussa lakkauskilpailu, ryhmän 6 -vuotisen taipaleen kunniaksi, teemalla juhlat. Heti kun kilpailu oli julkistettu päätin osallistua, mutta kuten omiin perinteisiini kuuluu lakkasin kynnet vasta päivää ennen ja koristelin viimeisenä päivänä. Mulla on oikeesti ihan ihme tapa lakata kynnet aina kaikkiin tilaisuuksiin aivan viime tingassa. Jouluna lakkaan aina aaton aatona yöllä jne. Ehkä pitäisi parantaa tapania ja tehdä ajoissa.

k3 k7

Mä kuvittelin, että aiheena juhlat ois helppo keksiä lakkaus. Ja vielä mitä, se oli todella vaikeeta. Lopulta päädyin övereihin glitterkynsiin. 

Etusormissa ja pikkurilleissä on tehty glitterliuku Kiara Skyn kynsilakalla Strike Gold. Muissa sormisssa on Kiara Skyn kynsilakat I Pink You Anytime ja siinä päällä Tahitian Princess. Kaikilla kynsillä on pohjana Essien real simple, todella neutraalin värinen nude ranskislakka.

Aluksi suunnittelin tekeväni vain pinkillä ja kullalla, mutta pinkki jäi omaan silmään liian hyökkääväksi ja kulta ei näyttänyt viereisissä sormissa miltään. Päädyin hillitsemään pinkkejä kynsiä hieman Tahitian Princessillä, joka on vaalenapunaista glitteriä.

Glitterliun tein tuputtelemalla meikkisienellä lakkaa kynnelle aloittaen kärjestä ja menemällä kohti tyveä. Glitter vaati pari kolme kerrosta ollakseen tarpeeksi peittävä.

Koristelut tuotti myös suurta pään vaivaa. Laittaakko leimat, waterdecalit vai mitä? Lopulta löysin kivan kiehkurakuvion, joka ei peittänyt koko kynttä. Note to self: tarvitsen lisää tälläsiä "irtokuvioita" sisältäviä leimauslaattoja. Kaiken päälle lisäsin vielä muutaman strassin.



k4 k1 k5

Oletko osallistunut lakkauskilpailuun joskus ?

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Päivänkakkaroita ja keltaista

Kesäkuun alussa innostuin todella leimaamaan kynsille paljon kukkia. Olimme juuri toukokuun lopulla sopineet #kynsivaihtarit ensimmäisen lakkauksen aiheen ja olin ostanut ison kasan uusia Moyran leimauslaattoja Cesars Shopista kesäkuun alussa.

4 3

Kynsillä on kaksi kerrosta piCture pOlishin sun floweria, jonka tuotanto on jo valitettavasti lopetettu. Tämä on todella kaunis keltainen lakka, jossa on piCture pOlishille ominaista pientä holohippua seassa.

Leimaukset toteutin leimadecaleina. Eli lakkasin silikoonimatolle kirkkaalla lakalla kymmenen kynnenkokoista aluetta. Niiden päälle leimasin ensin Moyran mustalla leimauslakalla, joka on ihanan ohutta ja pigmenttistä, Moyran mini leimauslaatasta 115 Happily Ever After kauniin kukka kuvion. Tämän jälkeen väritin jokaisen kuvan.  Näiden kuivuttua siirsin decalit kynnelle, johon olin lakannut ohuen kerroksen kirkasta lakkaa. Reunat siistin So Nailicious #4 Slayer , angular siveltimellä, jonka olen saanut Cesars Shopista testiin. Tällä pienellä ja hieman vinolla siveltimellä on helppo siistiä kynsinauhat. Sivellin kestää asetoonia, vaikka itse käytänkin asetoonitonta poistoainetta kynsinauhojen siistimiseen. Päälle laitoin paksun kerroksen Seche Viteä, jota pienet rypyt sulaa decaleista pois.

6
2

Miten sinä siistit kynsinauhat ?