lauantai 2. heinäkuuta 2016

Kesäkuun kynnet

Nyt on jo kesäkuun koosteen aika. Tuntuu, että olisin vasta tehnyt toukokuun koosteen. Kesä etenee kamalaa vauhtia, mutta nyt kurkataan mitä olen saanut kuukaudessa aikaan.

Kesäkuussa innostuin taas postaamaan enemmän ja julkaisin seitsemät lakkaukset, joista neljät on lakattu kesäkuun aikana. Selkeästi kesäkuun aikana lakatuissa kynsissä olen käyttänyt paljon glitteriä sekä leimannut kahtiin kynsiin. Kolmet muut kynnet olen tehnyt jo alkuvuodesta, mutta postaaminen on unohtunut. Silloin suosin selkeästi waterdecaleita ja hyvin yksinkertaisia kynsiä. Tarkemmin mietittyäni alkuvuodesta oli hyvin rankkaa töissä, enkä jaksanut samalla tavalla tehdä koristeluita kynsille. Kevään myötä kaikki helpottui ja into erilaisiin koristeluihinkin palasi.

 photo kesaumlkuun kynnet_zpshwgu7em7.jpg
Oranssit ruusut  // F.U.N - How Deep Is Your Holo? // F.U.N - Holo Queen //  Helpot koristelut waterdcaleilla
 photo kesaumlkuun kynnet1_zpsmhy7iwfs.jpg
Turvalakkaus #1 // Pilkutettuja kukkia // Liukuvärjäys kolmella värillä

Näitä koosteita on kyllä kiva tehdä, kun näkee paljonko on lakannut kynsiä ja millainen vaihe on milloinkin ollut.

Mitkä ovat teidän lempparit ?

4 kommenttia:

  1. Mie tykkään eniten Holo queenista ja turvalakkauksesta :)

    VastaaPoista
  2. Vautsi ompa upeita kynsiä kaikki! :) mun lempparit taitaa olla noi mageet sähkönsiniset 8) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti (: ne oli kyllä kivat.. ei vaatinut tuo lakka edes minkäänlaisia koristeita

      Poista