tiistai 5. huhtikuuta 2016

BPS:n tuotteita testissä #1

Sain taas pitkästä aikaa Born Pretty Storelta muutamia tuotteita testiin. Paketin saapumiseen meni kaksi kuukautta ja olinkin kerennyt jo unohtaa mitä olin pyytänyt testiin. Joten paketti oli kiva yllätys. Kaksi kuukautta on ihan normaali aika paketin saapumiseen kiinasta ja varsinkin nyt kun pyhiä oli jonkun verran tässä välissäkin. Mielenkiinnolla lähdin testaamaan näitä tuotteita melkeinpä heti.



Keskisormessa ja nimettömässä on kaksi ohutta kerrosta Oriflamen The white tip lakkaa, joka valitettavasti unohtui kuvasta. Lakan kuivuttua leimasin BPS:n vaaleanharmaalla leimauslakalla, joka leimaa omasta mielestäni todella hyvin. Tämäkin leimauslakka tuoksuu todella voimakkaalta, niinkuin hänen edeltäjänsäkkin. Onnistun näillä lakoilla nostamaan melkein jokaisen kuvan laatalta ehjänä. Näihin kynsiin jäi muutamia reikiä, mutta epäilen sen johtuvan siitä, että en saa laattaa puhistettua kunnolla.

Leimaukset tein BPS:n läpinäkyvällä stampperilla, joka toimi paremmin kuin osasin kuvitellakkaan. Kuvat nousi leimasimeen melkeinpä täydellisinä ainakin omaan silmään ja omiin taitoihin nähden. Ainoa ongelma mulla oli kohdistamisen kanssa. Sekin varmaan johtui aivan siitä, että en tämän tyyppisellä leimasimella ole tehnyt leimauksia. Leimasin tyyny suurentaa tosi paljon, kun se on kaukana kynnestä, mutta lähemmäksi kun mennään kynsi tulikin aika nopeasti vastaan.Onnistuin omasta mielestäni kuitenkin todella hyvin, vaikka testasin tätä ensimmäistä kertaa.

Muut kynnet lakkasin CecarsShopilta ostamallani mergellä, joka kuuluu piCture pOlishin uuteen kevät kokoelmaan.Tästä puhuinkin aikaisemmin, että en aivan miellä tätä kevätsävyksi. Suomen kevättä tämä kuvaa kuitenkin täydellisesti ja itse rakastan juuri tämän tyyppisiä sävyjä. Tämä ihana, näin suomalaisittain sanottuna, maantien harmaa lakka täynnä PP:lle ominaista hopeista holohiutulaa. Kahdella ohuella kerroksella en saanut aivan täydellistä peittävyyttä, mutta kolmas ohut olisi korjannut tilanteen. Tai toisaalta jos olisin tehny toisen kerroksen heiman paksumpana, sekin olisi varmaan ajanut asiansa.

Muutamaan kynteen laitoin vielä testiin saamiani hopeisia strasseja. Hyrrässä on kuutta eri muotoa olevia strasseja. Ja näihin kynsiin valitsin söpöt rusetin muotoiset.

piCture pOlish - merge

* = saatu


p.s. koodilla USPX31 saatte 10% alennuksen Born Pretty Storelta normaalihintaisista tuotteista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti