Näytetään tekstit, joissa on tunniste leimaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leimaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Lakkausunelmia: Violetti

 

lakk
Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia, Lakkaushaasteen lisäksi.


Tässä kuussa teemaksi/ väriksi valikoitui violetti. Aluksi mietittiin, jos otetaan joku aihe lisäksi, halusin kuitenkin vapaammat kädet tälläkertaa. Marina toivoi tätä väriä tälle kuulle.



violetti

Mun ensimmäinen inspiraatio näihin kynsiin oli tumma violetti cremelakka, matta päälyslakan kanssa. Ja sen päälle kultainen folioleimaus. Tämänhän myös toteutin ja keksin sen lisäksi myös tekstuurilakan.

Peukalossa ja keskisormessa on pohjalla kaksi kerrosta O.P.I:n Do You Have This Color In Stockholm? Tämä lakka kuivuu mun mielestä kynnellä tummemmaksi, mitä pullossa näyttää. Mattalakkana käytin Glisten & Glown lakkaa, joka tasoittuu kynnelle nätisti.

Päälle testasin ensimmäistä kertaa ikinä kirkasta Moyran folioleimauslakkaa. Jännä leimata läpinäkyvällä lakalla, sillä laatalla ei näy mitään. Stamperissä lakka erottui hieman, joten kuvin pystyi kohdistamaan ihan hyvin. Leima on Linan laatasta get wild! 01.

Etusormessa ja nimettömässä on kaksi kerrosta picture polishin kaunista royal -lakkaa.

Pikkusormesta löytyy vielä kaksi kerrosta tekstuurilakkaa Color Clubilta nimeltä Try Something New.

violetti_matta

sunnuntai 1. elokuuta 2021

Lakkausunelmia: Lämpimät elokuun illat

lakk

 


Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia, Lakkaushaasteen lisäksi.

Elokuun teemaksi meillä valikoitui lämpimät illat, kuten otsikostakin jo näitte. Mulla tuli heti idea upeasta auringonlaskusta ja siihen mustalla, jonkunlaista siluettia.

Käykääpä kurkkaamassa, mitä Marina teki.

elokuu

Tein liukuvärin picture polishin lakoilla bold, allure, autumn ja sun flower. Näillä lakoilla liukuväriä tehdessä joutuu valitettavasti tekemään monen monta kerrosta, jotta saa tarpeeksi peittävän. Se on kuitenkin sen arvoista.

Leimat tein Moyran laatalla 106 picturesque.

torstai 20. toukokuuta 2021

Lakkaushaaste: Tuplasti leimaten

Kuukausi on taas mennyt ja mun inspiraatio on ainakin tän haasteen kanssa aivan hukassa. Olen aika monesti jo miettinyt, että en enää osallistuisi tähän, kuitenkin olen vielä osallistunut. Nyt kesän kynnyksellä täytyy kuitenkin miettiä uudelleen.


Tämän kerran aihe on tuplaleimaus. Jännä nähdä mitä muut tekee. Käy katsomassa:


Nails to photos 

Dioriina

Strokes of color




tuplaleimaus

Pikkusormessa on Zoyan Vega.

Peukalossa ja keskisormessa picture polish salt water.

Nimettömässä ja etusormessa picture polish cherish.

Leimat on laatasta Über Chic 24-02. Leimauslakat Moyra valkoinen ja wild mild chrome angel delight.

tuplaleimaus

tiistai 20. huhtikuuta 2021

Lakkaushaaste: Pastellinen kevät

Kuukausi on taas vierähtänyt ja ollaan jo keväässä, joten valittiin aiheeksi kevät ja sen kaveriksi pastelliset värit. Käykää kurkkaamassa, mitä muut sai aikaiseksi.

 Dilenails

Strokes of color

Nails to photos

Dioriina

Tinkerbell's nail diary

kevät

Mulla oli aluksi idea tehdä näillä kolmella lakalla liukuväri, mutta lyhensin kynsiä niin kolme väriä olisi vaan sotkeutunut toisiinsa. Pääsyin siis toiseen vaihtoehtoon ja näistä tuli kivat. 

Etusormessa ja pikkusormessa on kaksi kerrosta ihanaa picture polishin sage lakkaa, joka on kaunis pastellinen viheertävä lakka. Muihin sormiin tein liukuvärin picture polishin heaven ja grace lakoilla. Lakkojen olessa näin vaaleat ja pastelliset, jouduin kerrostamaan aika monta kertaa ja alle laitoin kerroksen gracea. Koristeeksi leimasin, über chicin laatasta lovely leaves 3, valkoisella lehtiä. Ensimmäinen kuvio jota yritin ei jostain syystä suostunut toimimaan, mutta löysin samasta laatasta toisen kivan kuvion.

pastellinen_kevät

sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Lakkausunelmia: Hyvää uutta vuotta!

lakk
Puoli vuotta meni todella nopeasti ja ollaan jo Marinan kanssa tehty tätä yhteistä haastetta sen verran. Meidän tyyliin sopivasti tajuttiin taas vasta tiistaina, että hetkonen neljä päivää aikaa sopia jatketaanko ja millä teemalla. Päädyttiin tietysti jatkamaan, sillä mulle tää ainakin tuo enemmän motivaatiota lakata kynnet ja postata blogiin. Blogi on nimittäin jäänyt aika vähälle viime vuonna. Joka kuukausi olen osallistunut vain meidän haasteisiin ja kynsiäkään ei ole pahemmin tullut lakattua enempää. Tänä vuonna toivon asian kuitenkin muuttuvan ja saisin taas enemmän intoa blogata ja lakata kynsiä. Osa mikä on vähentänyt intoa blogata on selkeästi kynsiblogien suosion vähentyminen.  Haluan silti jatkaa tätä harrastusta ja toivoisinkin saavani tästä inspiraatiota ja energiaa.

Marinan kanssa päätettiin aloittaa vuosi käyttämällä  foliota tässä lakkauksessa sekä lakkauksesta täytyi löytyä violettia väriä. Käykääpä kurkkaamassa innostuiko Marina käyttämään yhtä paljon violettia, kun minä.

folio

Ihan alkuun mulla oli vaikeuksia keksiä, mitä teen. Lopulta ensimmäinen idea, jonka keksin oli tumma violetti lakka (O.P.I - Do you have this color in Stockholm?), jonka päälle laitoin mattalakkaa. Siihen päälle leimasin folioleimauslakalla, johon laitoin Moyran kultaista foliota. Leimakuvion löysin Moyran laatasta 71 Frozen.

Yhteen kynteen halusin laittaa Zoyan pixie dust lakkaa nimeltä Carter. Se on upea glitterinen violetti tesktuurilakka.

Muihin kynsiin tein leimasinmarmorointi tekniikalla marmoroidun kuvioinnin neljällä eri lakalla (ncLA - Barbie dreamhouse, picture polish - royal, essence - wild white ways ja O.P.I - Do you have this color in Stockholm?), joiden päälle laitoin kuivansudin tekniikalla folioleimauslakkaa ja foliota siihen päälle. Näihin kynsiin laitoin vielä päällyslakkaa, jopa folion päälle. Vaikkakin se rypistää foliota, kun oli pikakuivattavaa, mutta se olikin tarkoitus tällä kertaa.

Mä tykkään näistä kynsistä super paljon ja näistä tuli ihan just sellaiset, kun ajattelin. Ellei jopa paremmat.

uusivuosi

Mitä toivotte vuodelta 2021 ?

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Lakkaushaaste: Joulupuu on rakennettu

Vuoden viimeinen lakkaushaaste vuorossa ja teemana meillä on joululauluista Joulupuu on rakennettu. Mulla oli tähän miljoona ideaa ja ajatusta. Lopulta päädyin tekemään yhden kahden vuoden takaisen lakkaukseni uusiksi. Sillä se on edelleen yksi lemppareistani. Ja se se sopii kirjaimellisesti teemaan joulupuu on rakennettu. Itse asiassa silloinkin oli kyseessä meidän lakkaushaaste. Käykää kurkkaamassa tästä vanha postaus.

Käykää kurkkaamassa, mitä muut ovat tehneet vuoden viimeiseen lakkaushaasteeseen. Sovimme jo jatkosta ensi vuodelle. Olisiko teillä ehdotuksia, mitä teemoja tai tekniikoita voisi olla ?

 Tinkerbell's nail diary

Strokes of color

Nails to photos

Dioriina


joulupuurakennettu

Pastellinen joululakkaus ei ole aivan perinteinen, mutta omasta mielestäni super söpö. Lakkoina käytin picture polishin saga ja grace. Sekä pikkusormessa on Zoyan ihanaa tekstuurilakkaa Levi. 

Peukaloon ja etusormeen leimasin moyran valkoisella leimauslakalla MoYoun festive 02 laatasta lumihiutaleita. Keskisormeen ja nimettömään "rakensin" helmenpuolikkaista, strasseista ja mikrohelmistä joulukuuset.

joulupuu

Onko sinulla jo joulukynnet ?

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Lakkausunelmia: Syksyn lehdet

lakk

Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia, Lakkaushaasteen lisäksi. 

Mieluusti kuulisimme myös teidän ajatuksia millaisilla tekniikoilla, aiheilla ja tai teemoilla haluaisitte meidän haastavan itsemme. 


Nyt on vuorossa jo syyskuu ja SYKSY. Joten me valittiin teemaksi syksyn lehdet ja kynsistä tulee löytyä oranssia. Mä en oo itte koskaa ollut mikään syksyn fani, mutta tänä vuonna oon odottanut sitä ja paljon. Mulla on nimittäin ollut niin pahat allergiaoireet koko kesän, joten toivon syksyn tulevan ja siitepölyn katoavan.

 

syksyisetlehdet

Mulla tuli aika nopeasti näihin idea. Halusin käyttää Picture Polishin syksyisiä lakkoja ja tiesin omistavani mukavia leimauslaattoja. Kaivoin siis ensin esiin kaikki kivat syksyiset lakat, jotka tällä kertaa oli oransseja. 

Päädyin tekemään skittleten, koska viihdyn parhaiten sellaisessa lakkauksessa, jossa osa kynsistä on erilaisia.

Kahteen kynteen tein pohjalle smooshy pinnan picture polishin  amber, autumn, castle, fall ja foxy lakoilla. Eli pieniä pisaroita leimasimeen, joka painetaan sitten kynnelle. Mulla on kynsissä yleensä valkoinen pohja, jotta värit erottuu kunnolla. Näihin kynsiin myös leimasin über chicin lovely leaves laatasta lehtien ääriviivoja.

Peukaloon lakkasin kaksi kerrosta ihanaa fall lakkaa, joka on murrettu oranssi isoilla kultaisilla glittereillä. Keskisormeen laitoin murrettua oranssia nimeltä foxy. Pikkusormeen laitoin hieman tekstuuria Color Clubin make a move, joka sopi värinsä puolesta hyvin tähän lakaukseen. Koriste varastostani etsin vielä kultaiset niitit peukaloon ja keskisormeen.

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Lakkausunelmia: Back to school


lakk
Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia Lakkaushaasteen lisäksi. 

Mieluusti kuulisimme myös teidän ajatuksia millaisilla tekniikoilla, aiheilla ja tai teemoilla haluaisitte meidän haastavan itsemme. 

Tästä pääsemmekin sitten meidän kolmanteen haasteeseen, joka aiheena on koulu ja lakkauksta tuli löytyä kirjaimia. Tällä kertaa päädyttiin tähän aiheeseen, sillä elokuun alku ja koulut alkaa kohta. Ajankohtaista siis monelle, mutta ei mulla. Silti hauska teema. Tää oli loppujen lopuksi aika haastava aihe ja meinasi mennä mönkään koko homma, kun ei ideaa meinannut syntyä.

Multa löytyy paljon leimauslaattoja, joissa on kirjaimia ja tekstinpätkiä, joista tiesin löytäväni sopivia kirjaimia/ tekstejä kynsiin. Ongelma oli, että mitä tekstien lisäksi ? Valkoinen pohja ? vai jotain muuta.

kouluun

Lopulta päädin yhdistämään lempiaineeni koulussa eli kuvataiteen ja äidinkielen, joka ei nyt aivan lempiaineeni ollut.

Kynsillä on pohjalla niinkuin aina Ünt Peel Off Basecoatia, jotta saan lakkauksen kynsiltä pois ilman leimauslakkaa. Pohjaväriksi laitoin essencen valkoisen lakan, jotta kirkkaat värit erottuu kunnolla. Siihen päälle tein leimasimen avulla smooshylakkauksen picture polishin lakoilla cyan, pinkie, fresh ja spring. Niillä tuli ihanan värikäs ja kirkas lopputulos, eikä lakat sekoittuneet toisiinsa liikaa. Smooshyn päälle laitoin yhden kerroksen China Glazen fairy dustia lisä kimalteeksi.

Leimat on MoYoun laatasta Literature -05, jossa kaikki tai ainakin osa teksteistä on  lainauksia The Great Gatsby  -kirjasta. Laatassa on kiva sekoitus eri fontteja ja tekstityylejä, joten niillä tuli kivan moni puolinen kuviointi kynsille.

kynnet_kouluun


Millaiset kynnet sinä olisit tehnyt tällä teemalla ? Tägää meidät instagramissa, jos teet tällä teemalla kynnet. Olisi kiva nähdä teidänkin tekemiä kynsiä.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Lakkausunelmia: Helle

lakk 

Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia Lakkaushaasteen lisäksi. 

Mieluusti kuulisimme myös teidän ajatuksia millaisilla tekniikoilla, aiheilla ja tai teemoilla haluaisitte meidän haastavan itsemme. 

Tästä pääsemmekin sitten meidän ekaan haasteeseen, joka aiheena on helle. Halusimme aloittaa heti kesäkuussa ja julkaisemmekin postauksen aina kuukauden ensimmäinen sunnuntai.

Tämä aihe sopii näin kesän alkuun, kuin nenä päähän. Tällä viikolla onkin ollut pari oikein lämmintä päivää ja sellaisia toivonkin koko loppu kesäksi paljon lisää. Heti sovittuamme tämän aiheen keksin löytäväni yhdestä tietystä leimauslaatasta sopivat kuviot ja sen lisäksi tarvitsisin vain kivan liukuvärin. Kerrankin ideointi oli todella helppoa, mutta toteutuksen aloittamienn vei aikaa. Totesin Marinalle jo haasteesta sopiessamme, että todennäköisesti lakkaan kynnet sekä kirjoitan postausta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, niinhän tässä kävikin. Hups.

auringonlasku

Ideanani oli luoda helteisen illan auringonlasku, jonka sain mielestäni onnistumaan täydellisesti. Liukuväristä tuli aivan ihana.

Kynsillä on aluslakkana yksi kerros Ünt Peel off base coatia, joka on mun aivan luottotuote. Lakat saa helposti kynsiltä pois kokonaisina levyinä, eikä ne kuitenkaan karkaa mihinkään. Tykkään tästä tosi paljon, sillä ei tarvitse käyttää lakanpoistoainetta niin paljoa.

Lakkauksen pohjavärinä käytin valkoista ja tällä kertaa käyttöön valikoitui  Essencen  Wild White Ways -lakkaa, joka antaa yhdellä kerroksella hyvän pohjan liukuvärille. Tykkään näistä essencen leveistä sudeista.

Liukuväriin käytin China Glazen Yellow polka dot bikini, sun worshiper ja petal to the metal lakkoja sekä O.P.I:n OPI..Eurso Euro lakkaa. Meikkisienellä tuputtelin näitä lakkoja neljä kerrosta, jotta sain tasaisesti liukuvan liukuvärin tehtyä. 

Liukuvärin päälle laitoin kerroksen China Glazen Golden Enchantment lakkaa, joka on pienen pientä kultaista mikroglitteriä kirkkaassa lakassa.

Viimeisenä leimasin kynnelle Moyran Exotique laatasta palmuja ja auringonlaskun mereen.

lakkausunelmia

Tästä linkistä pääsette suoraan Marinan postaukseen kurkkaamaan millaiset Helle -kynnet hän on tehnyt.

maanantai 18. toukokuuta 2020

Picture Polish uutuudet kevät 2020

Vihdoin sain tehtyä kaikki nämä kuvat teille valmiiksi. Tämä Picture Polishin uusi kokoelma oli pitkästä aikaa sellainen, josta halusin kaikki ihanat lakat itselleni. Nimittäin ei aivan samanlaisia lakkoja kokoelmastani löytynyt entuudestaan. Tein jokaisesta lakasta swatchit, pienet koristelut ja värin vertailukuvat pulloissa. Haluaisinkin tietää onko teidän mielestä tässä liikaa kuvia yhteen postaukseen ? Jaanko jatkossa useampaan postaukseen, jos tulee paljon kuvia ?

1

Succulent on todella vaalea murrettu (minttu) vaalean vihreä, jossa on PP:lle ominaista holohippua ja shimmeriä paljon. Tämä sävy oli vaikea vangita kuviin. Kynsillä mulla on tätä kolme kerrosta, sillä onnistuin raidoittamaan omalla huolimattomuudellani sen. Uskoisin, että jos on tosi tarkkana lakatessa kaksikin kerrosta peittää.

Leimat koristelluissa kynsissä on Moyran Green Leaves -laatasta.

succulent_pp succulent 5 succulent_leimat 3

Lucky  on aivan ihana nude, jossa on on PP:lle ominaista holohippua ja sen lisäksi ruusukuparista isompaa glitteriä. Tämän kanssa onnistuin myös tyrimään lakatessani ja kynsillä on siksi kolme kerrosta.

Leimat ovat Moyran laatasta Blossometry.

8 lycky 13 lucky_leimat 6

St Petersburg  vaalean sininen ehkä hieman harmahtavaan taittava upea lakka, jossa on paljon PP:lle ominaista holohiutulaa. Tätäkin on kynsillä kolme ohutta kerrosta.

Leimat on Moyran laatasta Such a Strande Girl.

17 stpetersburg 19 stpetersburg_leimat 5

Castle on hiekanvärinen aika kellertävä lakka, joka on täynnä holohiutulaa. Kynsillä kolme ohutta kerrosta,

Leimat Moyran laatasta Exotique.

25 castle 29 castle_leimat 4

Recovery  on vihreä upea lakka, jota picture polish sanoo eucalyptuksen vihreäksi, täynnä holohippuja.  Kynsillä kaksi kerrosta.

Tämä lakka on Picture Polishin ja fanien suunnittelema hyväntekeväisyys kynsilakka, jonka tuotto menee Austraalian maastopaloissa loukaantuneiden villieläinten hyväksi.

Leimat Lina Nailart Supplies laatasta @tanya_wish collab.

reecovery recovery leima recovery_leimat 2

Onko sinulla joku näistä ihanista lakoista ?

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Pastellinsävyinen lakkaus

Tammikuussa löysin inpiraationi näihin kynsiin instagramista. Tykästyin niinhin kynsiin niin, että halusin kokeilla tehdä eri väreillä uuden version. Päädyin tekemään ihanan pastellisen version, mutta kynnet oli todella hankala kuvattava väriensä vuoksi. Livenä värit erottui toisistaan selkeämmin.

drybrush

Olen tehnyt jo parin vuoden ajan kynteni Kiara Skyn Dip Powder tekniikalla, joten mun kynsien sävy on jo valmiiksi aika tasainen. Käytän kynsilleni Light pink, medium pink ja dark pink powdereiden sekoitusta, sillä olen sekoittanut jämä purkkeja toisiinsa. 

Sen lisäksi haluisin kuitenkin vähän vaalentaa, sitä sävyä. Lakkasin kynsille yhden kerroksen Color Clubin Blush Crushia, jonka päälle laitoin yhden ohuen kerroksen China Glazen Fairy Dustia. Se on mun aivan lemppari lisäämään vähän kimallusta.

Muut lakat sudin melkein kuvialla sudilla kynnen kärkeen. Lakkoina käytin ncLA:n Ask the Magic 8 Ball, Take a Dip, Pastel Dreams ja Barbie Dreamhouse.

Leimat ovat Moyran Green Leaves laatasta ja lakkana käytin Moyran mustaa leimauslakkaa. Sen lisäksi tein muutaman pisteen dotting toolilla.

ranskis lahikuva_ranskis

Onko sinulla joku aivan lempilakka ?