Näytetään tekstit, joissa on tunniste turkoosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste turkoosi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. joulukuuta 2019

Lumihiutaleita

Kello on 10 yli yksi yöllä, kun tätä kirjoitan. Lakkasin kynnet viime yönä samaan aikaan ja toivoin lumisadetta. Nyt sataa lunta!  Tää oli selkeästi joku lumitaika, kun tein nämä kynnet.

Mä olen joululomalla, ollut itse asiassa jo viikon. Enkä ole tehnyt yhtään mitää! Olen vaan maannut sängyssä, kattonut netflixiä ja levännyt, sillä se on ollut just se mitä oon tarvinnut. Sitten se iski halusin lakata kynnet. Kaivoin leimauslaatat esiin löysin kuvan ja valitsin siihen sopivat lakat.

fun_hiutaleet

Peukalossa, nimettömässä ja pikkurillissä on kaikissa kaksi kerrosta F.U.N in Magic Stone lakkaa, joka on aivan ihana turkoosi täynnä holohippuja. Peukalossa ja pikkurillissä on lisäksi yksi kerros F.U.N in Daydreameria, kaunista turkoosia hologlitterlakkaa.

Etusormessa ja keskisormessa on kaksi kerrosta Color Clubin Evolution lakkaa, joka on kaunis turkoosi creme. Siihen päälle laitoin yhden ohuen kerroksen F.U.N in Daydreameria tuomaan pientä kimallusta.

Kaikkiin kynsiin leimasin Moyran valkoisella leimauslakalla ja Konadin Barbaba leimasimella lumihiutaleita, Moyran  Winter is Here laatasta.

fun_hiutaleet

Oletko tehnyt kumihiutale kynnet ?

torstai 18. heinäkuuta 2019

Kesäiset kelmutukset

Eilen illalla olin hieman tylsistynyt ja sen lisäksi viime aikoina on ollut paljon puhetta Kynsikoristelut -facebook ryhmässä, että siellä on ollut hyvin hiljaista. Ryhmä on aktivoitunut parin viimepäivän aikana paljon ja halusin kantaa korteni kekoon pitämällä liven, omakseni ja muiden iloksi. Mulla ei ollut aloittaessani liveä mitään ideaa, mitä tekisin joten pyysin katsojilta ideoita siitä mitä tekisin. Sain paljon ehdotuksia värikkäät kynnet, kelmutus, ukkoseen liittyvää, uudet lakat tai laatat jne.  Lopulta valitsin kelmutuksen, sillä olin nähnyt Nena Sofian postauksen aiheesta ja siitä jäi pieni inspiraatio kytemään.

Tallensin kyseisen liven Kynsikoristelut ryhmään, jos haluatte käydä katsomassa miten nämä kynnet syntyivät. 

fairydust

Livessä lakkauksen pohjasävyksi valittiin vaalea sävy, joten otin valkoisen. Valkoisesta nimittäin erottuu kaikki värit hyvin. Kynsillä on kaksi kerrosta, ncLA:n Ask the Magic 8 Ball, lakkaa.

Kelmuttamisen aloitin turkoosilla Kiara Skyn cremellä Gimme a Beat. Lakan valitsi liven katsojani, pöydällä esillä olleista lakoista. Otin palan tuorekelmua, jonka rytistin pieneksi palloksi ja sudin puoli kuivalla sudilla lakkaa siihen. Kelmupallolla töpöttelin kynnelle lakkaa, joka muodostaa kivan kuvioinnin.

Seuraavaan kelmutus kerrokseen, kysyin ideaa väristä ja joku ehdotti limenvihreää. Pöydällä oli muutama jo valmiiksi ja etsin laatikostani vielä yhden, joka oli picture polishin fresh. Tämän katsojat äänestivät voittajaksi. Samalla tavalla rypistetyllä kelmunpalalla tuputtelin freshiä kynnelle ja mun mielestä nää kaksi lakkaa on täydellinen match. Ihanan kesäinen yhdistelmä!

Lopuksi katsojat halusivat vielä glitteriä ja siihen mulla tuli heti idea. Näytin heille kahta lakkaa ja kysyin kävisikö jompi kumpi niistä vai pitäisikö olla isompaa glitteriä. He valitsivat kädessäni olleen China Glazen Fairy Dustin. Tuo lakka jolle olen menettänyt sydämeni jo vuosia sitten, ihana scattered holotopperi.

kelmutus

Oletko koskaan kokeillut kelmuttamista ?
Haluaisitko sinä katsoa kynsienlakkaus liveä ?



keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Turkoosia ja kultaa

Heipä hei täältä mökiltä! Loma on alkanu jo hyvin ja sain jopa inspiraatiota lakata kynsiä täällä möksällä. Mulla on aina jonkun verran kynsilakkoja ja koristeita täällä mukana, jotta on sadepäiville tekemistä. Just vähän ennen loman alkua ostin ison kasan uusia lakkoja Cesars Shopista ja hinku päästä käyttämään niitä on ollut suuri, mutta vasta nyt keksin idean. Sekä sain tehtyä Kiara Sky Dip powdereilla kynsihuollon. 


1

Näihin kynsiin halusin käyttää Kiara Skyn kynsilakkaa uudesta kokoelmasta nimeltä Electro Pop. Tähän lakkaan mä iskin oikeestaan ensimmäisenä silmäni Heidin swatcheissa.

Lakka on nimeltään Gimme a beat. Se on aivan ihana turkoosi cremelakka, joka peittää hyvin kahdella kerroksella. 

Peukalossa ja nimettömässä on kolme kerrosta Zoyan ihanaa kultaista pixie dust lakkaa Lux. Zoyan pixie dust lakat ovat koostumukseltaan täydellisen karheita hiekkalakkoja.

Keskisormeen leimasin Über Chicin laatasta 24-03 Moyran valkoisella leimauslakalla.

5

Tykkäätkö sinä tehdä skittlettejä ?

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Samiskynnet: Rannalla

Idea näihin kynsiin lähti, kun olin CesarsShopissa kesäkuun alussa tuotetestauspäivillä. Camillan kanssa ostettiin sama leimauslaatta ja leikillämme, sitten siinä vitsailtiin kumpikohan meistä ekaksi tekee lakkauksen, jossa käyttää piCture pOlishin uutta destinyä yhdistettynä cherishiin sekä tuota laattaa. Päädyimmekin tekemään tästä meille haasteen. Itsehän innostuin vähän liikaa tehdessäni tätä lakkausta ja lisäsin liukuväriin vielä yhden lakan. Sekä "muutaman" niittikoristeen.

Tästä Camillan postaukseen.

2

Etusormesta ja pikkurillistä löytyy kolme ohutta kerrosta piCture pOlishin destiny -lakkaa, joka on kaunis turkoosi täynnä pientä holohippua. 

Peukalosta, keskisormesta ja nimettömästä löytyy kolmen lakan liukuväri. PiCture pOlishin lakkoja saa tuputella aika paljon, että saa toivotun lopputuloksen. Lopputulos on kuitenkin sen arvoinen. Liukuvärissä on destiny, clouds ja cherish, johon olen päälle leimannut Moyran valkoisella leimauslakalla. Laattana käytin Moyran 115 Happily ever after.

Koristeeksi iso kasa erilaisia niittejä.

1 3

Mitä tykkäätte tästä piCture pOlishin kokoelmasta?

perjantai 23. syyskuuta 2016

Yksinkertaisen kaunista

Välillä, kun kärsin ideakadosta turvaudun usein liukuväriin ja johonkin helppoon koristeluun. Liukuväri on, kiva ja helppo tapa koristella kynnet, keino onnistua aina.

 photo liukuvaumlri_glitter_zpsmmro4yuu.jpg  photo liukuvaumlri_lakkapullo_zpswgme6kvz.jpg

Lakkasin jokaiselle kynnelle untin peel off basecoatin, jonka päälle aloin suoraan tekemään liukuväriä. Unohdin siis normaalin aluslakan, joten loppujen lopuksi mun kynnet oli ihan siniset, kun poistin lakat kynsiltä.

Liukuvärin tein kahdella lakalla ja kostealla sienellä. Tuputtelin lakkoja noin 2-3 kerrosta per kynsi, jotta sain tarpeeksi peittävän lopputuloksen.

Päädyin lakkaamaan kynsille vielä ihanaa uutta ncLAn lakkaa, jotka ovat saapuneet Suomeen. Tämä lakka kuuluu heidän You Can't Swim With Us -kokoelmaan. Lakka on koostumukseltaan hyvin paksua, mikä on tässä tapauksessa vain hyvä juttu. Läpinäkyvät glitterit siityvät kynnelle hyvin helposti siveltimestä ja niitä tulee hyvä määrä.

Lakat

Unt - ready for takeoff
Faby - Plastic jewels and neon lights*
Essence - Meet me at the pool
ncLA - Glistening scales

* = saatu kynsimiitin sponsorilta

 photo liukuvaumlri_lakat_zpszlagemkc.jpg

perjantai 27. toukokuuta 2016

Kaunis Salt Water

Viime sunnuntaina piCture pOlish julkaisi uuden kokoelman ihania lakkoja, joista kävin tiistaina kotiuttamassa kaksi kappaletta. Ja ensimmäisenä kynsille pääsi aivan ihana Salt Water. Lakka on taattua PP:n laatua ja peittää hyvin jo kahdella kerroksella.

Lakka on aivan ihana turkoosi, joka on täynnä pientä kultaista holohippua. Jo Cesarsilla tuli mieleeni verrata Salt Wateria ja Cyania, mutta eiväthän ne olleet lähelläkään toisiaan. Better Nail Day blogissa on vertailtu tätä ja muita samaan aikaan julkaistuija lakkoja aikaisemmin julkaistuihin PP:n lakkoihin. 

 photo kblogi_zpszah0dgld.jpg  photo kblogi2_zpstczmj411.jpg 

Tämän lakkauksen halusin olevan hyvin yksikertainen, että Salt Water pääsee oikeuksiinsa. Päädyin koristelemaan lakkauksen näteillä waterdecaleilla.

 photo kblogi1_zpsvfnfemoe.jpg  photo kblogi4_zpskhbnrtah.jpg  photo kblogi3_zpsl3ohw9e4.jpg

Oletteko te ostaneet tähän kokoelmaan kuuluvia lakkoja? 
Tai meinaatteko ostaa ?

p.s. postailu on jäänyt vähemmälle nyt, kun taivaalle ilmestyi tuo ihmeellinen valopallo. Olen viettänyt suurimman osan vapaa-ajastani ulkona.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Yksinkertainen liukuväri

Miitin jälkimainingeissa tuli pyöriteltyä aika paljon käsissä noita lakkoja, mitä sponsorikassista tuli. Samalla pyörittelin päässäni erilaisia ideoita, miten lakata kynnet. Iskin silmäni jo miitissä tuohon Mint to Be lakkaan ja siitä lähdin rakentamaan mieleistäni lakkausta.

 photo kblogii1_zpsmdxsivwz.jpg  photo kblogii_zpsahaetlfk.jpg  photo kblogii3_zps4lhxufpb.jpg
Jokaisessa kynnessä on pohjalla lerros Mint to Be lakkaa, joka on aivan ihana mintun värinen. Lakka on paksuhkoa, koska se on gel shine -sarjaa, mutta käyttäytyy hyvin. Yhdellä kerroksella ei tullut vielä täydellistä peittävyyttä, mutta uskoisin kahdella kerroksella tulevan hyvää jälkeä.

Liukuvärin tein kostutetulla Essencen liukuvärjäykseen tarkoitetulla sienellä. Kynsinauhat suojasin Ctrl-Alt-Deletellä. Se on niin kätevää, kun siivottavaa jää niin vähän ja lateksin saa helposti vain repäistyä pois.

Liukuväriin käytin Mint to Be:n lisäksi plastic jewels and neon lightsia. Jouduin kerrostamaan pari kerrosta lakkoja halutun lopputuloksen saamiseksi. Sillä liusta ei meinannut tulla tarpeeksi liukuvaa. Ymmärrättekö mitä tarkoitan ? Olisi varmaan pitänyt ottaa joku kolmas väri mukaan liukuun. Koristelun halusin pitää mahdollisimman yksinkertaisena, ettei lakat peity kokonaan. Päädyin siis ihaniin waterdecal kukkasiin ja pieneen kimallukseen Fairydustilla.


Lakat
Avon - Mint to Be*
Faby - Plastic jewels and neon lights*
China Glaze - Fairydust


* = saatu
 photo kblogii2_zpswfchkfhm.jpg

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Ihana bette

Tämän lakkauksen kehittelin ihan vain tämän lakan takia. Mulla oli aluksi toinen suunnitelma ja kerkesinkin tehdä sen jo puoliksi, mutta sitten tajusin toisen lakan sopimattomuuden. Poistin siis molemmista käsistä kahdesta kynnestä lakat ja laitoin betteä tilalle. Loppu hyvin kaikki hyvin. Onneksi en tehnyt suurempaa mokaa. Tykkään näistä kynsistä nimittäin älyttömästi.




Jokaisesta kynnestä löytyy kaksi ohutta kerrosta piCture pOlishin betteä, joka on aivan ihana lakka. En pahemmin koskaan aikaisemmin katsellut, mutta törmäsin lakkaan lukiessani Belegwenin blogia ja ihastuin siihen täysin. Lakan kävin nappaamassa kokoelmaani viime viikolla CesarsShopista. Kahdella ohuella kerroksella sain tähän lakkaukseen tarpeeksi peuttävyyttä, kolmannen kerroksen olisi tarvinnut jos en olisi leimannut joka kynteen koko kynnen kuviota. Lakka on hieman turkoosiin taittava sininen hololakka, joka on aivan täynnä hippuja. Ne tekevät lakasta aivan upean.

Nimettömästä ja keskisormesta löytyy ohut kerros F.U.N:in Daydreameria, joka toi pientä lisä kimallusta lakkaukseen ja sopi aivan täydellisesti beten kanssa yhteen.

Jokaiseen kynteen leimasin Über Chicin 04-01 tuollaisen kiekurakuvion, joka ei peittänyt liikaa betteä. Leimaukset tein testiin saamallani BPS:n hopeisella leimauslakalla, joka tämäkin valitettavasti haisee todella voimakkaasti. Nämä lakat olisivat täydellisiä, jos ne eivät olisi näin voimakkaan hajuisia. Minulla ei ole tätä lakkaa ennen ollut näin hyvin leimaavaa hopea lakkaa ollenkaan. Tykkään ihan hirveästi näistä.

piCture pOlish - bette
F.U.N - Daydreamer

* = saatu


Oletteko te jo hurahtaneet piCture pOlishin ihaniin lakkoihin ?

p.s. koodilla USPX31 saatte 10% alennuksen Born Pretty Storelta normaalihintaisista tuotteista.

perjantai 13. marraskuuta 2015

BPS:n siirtokuvat testissä

Sain pitkästä aikaa Born Pretty Storesta muutaman tuotteen testiin. Ja ensimmäisenä päätin testata siirtokuvia. Näin nää samat joskus Heidin blogissa ja tykästyin tähän kuvioon, joten päätin ottaa nää itsellenikin testiin.
 photo kblogi4_zpsv8n2uvsd.jpg  photo kblogi_zpsxsck7cwq.png
fool's gold petti kahdella paksuhkolla kerroksella mua miellyttävästi. Tarkempi ois ehkä vielä laittanu kolmannen kerroksen. Tää on kyllä aivan ihana lakka. Enemmän vihertävämmän turkoosi, kun Cyan, mutta silti selkeesti vielä sinisen puolella. Täynnä PP:lle ominaista ihanaa pientä holohippua ja sen lisäksi isompaa kultaista pyöreetä glitteriä.
Siirtokuvien alla on kaksi ohutta kerrosta valkoista lakkaa, koska oletin näiden siirtokuvien olevan valkoisella pohjalla. Ei ne sitten ollutkaan ja oisin voinu laittaa minkä värin vaan alle. Mutta tykkäsin näistä kovasti myös tälleen. Siirtokuvat oli ihan ok käytöksiset. Aika paksuthan ne on, mutta kuitenkin ihan helppo käsitellä. Paperista irtoamis aika näissä on 10-20 sek. Nää on ihan helppo asetella kynnelle ja niitä voi aika vapaasti liikutella.
Lakat
piCture pOlish - fool's gold
Essie - Blanc

Siirtokuvat*

*=saatu
 photo kblogi1_zps10o8rdq0.jpg

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Minttu-turkoosi liukuväri

*rumpujen pärinää*

Postaus numero 100! 

Nää on kyllä mun viime aikojen yhdet lempparit. Mietin päässäni, että mitkä kaks lakkaa halusin yhdistää ja päädyin näihin kahteen. Kynnet lakattuani mietin, että ei tää ollukkan hirveen hyvä idea. Olin kuitenkin vääräsä.

Tykkäsin näistä tosi paljon ja nää pysy kynsillä hyvänä viikon. Senkin jälkeen harmitti tosi paljon poistaa nää kynsiltä.

 photo kblogii2_zpswcqgbntv.jpg  photo kblogii4_zpsqpy8drhl.png

Pohjalle lakkasin yhden kerroksen That's Hula-rious lakkaa. Se on ihana vaalea mintunvihreä cremelakka, joka peittää varmasti kadella kerroksella hyvin.

Siihen päälle tein kaksi liukuvärjäys kerrosta Cyanilla ja Hula-riouksella. Silloin lakkauksesta tuli just sopivan kirkas. Koko komeuden kuorrutin Fairy Dustilla ja waterdecaleilla.

Lakat

O.P.I - That's Hula-rious!
piCture pOlish - Cyan
China Glaze - Fairy Dust

 photo kblogii_zpsqnk4hvw5.jpg

Onko teillä ollu kynsillä sellasia lakkauksia, jotka harmitti kovasti poistaa ?

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Turkoosia, holoa ja leimausta

Heti, kun sain uudet lakat kotiin kannettua oli pakko ruveta suunnittelemaan niillä lakkausta. Niin ihanat lakat oli kyseessä ja vielä saattaisin saada otettua kuvat auringossakin. Olin myös juuri saanu uudet leimauslaatat BPS:tä, niistä lisää omassa postauksessaan. Jostain blogista olin lukenu, että Daydreamer ei peitä kunnolla yksinään ja tikulle swatchatessakin sen huomasin. 

Tää lakkaus keskittyy todella paljon uusien tuotteiden ympärille, koska jostain syystä tuli sellanen fiilis, että kaikki pitää saada sullottua yhteen lakkaukseen. Mun mielestä näistä tuli tosi kivat lakkaukset ja viihdyinkin näillä melkeenpä viikon, kun kestivät niin pitkään hyvinä.

 photo kblogii4_zps0qvla0an.jpg  photo kblogii_zpsd3kfnypc.png
Peukkuun ja pikkurilliin lakkasin kerroksen ja etusormeen kaksi O.P.I:lla. Tää on mun lemppari turkoosi/vaaleensininen cremelakka ja tää peittää melkeenpä täydellisesti kahdella kerroksella. Lakka levittyy tosi hyvin eikä valu kynsinauhoille.

Pikkurilliin ja peukkuun lakkasin sitten kaks ohutta kerrosta ihanaakin ihanampaa Daydreameria (joko oon hehkuttanu tarpeeks :D)   Lakka levittyi moitteettomasti, vaikka kuvissa näkyykin joissan kohti vähemmän glitterisiä kohtia. Se on ihan mun oma vika, kun lakkasin niin pimeässä ni en siinä huomannu.

Harp On It ihana hopeinen hololakka, aika vahvalla lineaarisella efektillä. Peittää hyvin kahdella kerroksella ja levittyy moitteettomasti.

Liquid Leather on mun luotto musta. Sillä saa leimattua hyvin ja se onkin mun ainut musta leimaukseen käytettävä lakka.

Lakat
O.P.I - Can't Find My Chezbook
Color Club - Harp On It
F.U.N - Daydreamer
China Glaze - Liquid Leather
 photo kblogii2_zpsk0mncwut.jpg

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Fun..Fun.. F.U.N

Nyt se sitten tapahtui. Mä sorruin Indie -lakkoihin. Tai tapahtuhan se sortuminen jo vähän aikaa sitten, kun ostin kaks Picture Polishin lakaa. Sen jälkeen vannoin, että en osta enää. Mutta sitten tuli tieto tästä ihanuudesta, jota jo instassa vilauttelin. En vaan pystyny olemaan esittelemättä tätä ihanuutta heti.

Arvaatteko mitä sieltä paketista löytykään ?
 photo fun_zpsfvik7pwd.jpg

No sieltähän löytyy F.U.N Lacquerin Limited Edition 2015 -kokoelmasta lakka nimeltä Daydreamer. Mulla oli pitkään lempivärinä kaikki sinisen ja turkoosin sävyt, joten tää oli nyt sellanen hankita et ihan pakko saada. Varsinkin, kun se on vielä rajatusti saatavilla se oli aivan pakko kotiuttaa. Mun tiedon mukaan lakkoja tehtiin vain noin 100 kappaletta jokaista, joten kyseessä on aika harvinainen lakka.

Oon aivan IN LOVE! Niin ihana lakka tää on. Harmi vaan, kun ei peitä yksinään kunnolla. Mutta alle kun laittaa lähes samaa sävyä olevan cremelakan, niin kaikki on hyvin.  Se kimallus♥ 
 photo fun_zpsgjrhuzzy.png

Pitkään myös kaipasin, jotain uutta hololakkaa. Sillä ennestään omistin vaan muutaman puna- ja lilasävyisen. Päädyin samalla reissulla Cesars Shop'iin ostamaan Color Clubin Harp On It -lakan, joka on kuulemma suosituin hololakka tuosta kokoelmasta ja aika usein loppu.

 photo fun4_zpsg4pbyrlc.jpg

Seuraavassa postauksessa näette molemmat lakat kynsillä (:

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

#ablecs15 week12: Out Of The Comfort Zone

Leimaus. Se suuri ongelma. Haluaisin osata, mutta en vaan osaa kunnolla. Tarvikkeita olen ostannut enemmän tai vähemmän. Laattoja omistan vähän tai paljon siihen nähden etten leimaa usein. Kerran vuoteen korkeintaan. Nyt päätin taas yrittää, sillä se on oman mukavuus alueen ulkopuolelta. Muutaman kerran harjoittelin paljaalle kynnelle ja testasin välineitä.

 photo kblogi2_zps6xdfhjq9.jpg
 photo kblogi_zpsdwm8plzu.png
Cyan peitti kiitettävästi kahdella kerroksella. En viittiny laittaa enempää kerroksia, koska lakka on itsessään jo niin kallis. Cyan on kuitenkin ihan älyttömän nätti, kaunis, ihana.. tähän kaikki ylistävät adjektiivit. Blancilla jouduin lakkaamaan kolme kerrosta, sillä vielä tosisen kerroksen jälkeen siihen jäi kaljuja kohtia.

Leimojen kohdennuksessa on vielä paljon parannettavaa, kuten keskisormen kynnestä huomaan. Etusormet molemmissa käsissä onnistu paljon paremmin, sillä mun keskisormissa on niin vahva c-kaari. Leima oli vaikea saada asettumaan kynnen reunoille juuri kaarevuuden takia.

Lakat

PicturePolish - Cyan
Konadin vaaleansininen leimauslakka
Essie - Blanc

 photo kblogi_zpsenrgoclg.jpg
 photo ablecs_zpsiuq7xncm.png

perjantai 10. huhtikuuta 2015

#ablecs15 week9: My Newest Polish

Apua. Tää viikko on multa meinannu mennä ihan ohi tän haasteen suhteen. En ymmärrä miten mun rytmi meni niin sekasin pääsiäislomasta. Noh. Enköhän mä kerkeä vielä mukaan molempiin haasteisiin.

Valitsin ensimmäisenä toteutettavaksi uusin lakkani -haasteen. Mulla on niin monia uusia lakkoja tällä hetkellä, että otin tähän kaksi hyvin yhteensopivaa lakkaa. 

 photo kblogi1_zpsehsejvpk.jpg
 photo kblogi_zps7pia6csj.png
Naughty Nauticalin kotiutin facen Merkkilakka kirppis -ryhmästä. Tää on sellanen lakka, jonka oisin jo halunnu sillon kun se ilmesty, mutta jostain syystä jäi ostamatta ja nyt sain sen ja pari muuta, jotka olen halunnu. Lakan peittävyys on hyvä. Omille kynsilleni (nimetön, etusormi ja pikkurilli) laitoin kaksi en ohutta, mutta en paksuakaan kerrosta. Lakassa on hento hopeinen shimmer mukana. Sen takia ehkä loppujen lopuksi vierastin hieman lakkaa aikaisemmin, mutta nyt se on taas todella ihanan näköinen.

Tinselin ostin eräästä pienestä liikkeestä hintaan 4,50€. Sen alle laitoin kerroksen Ginan Silveriä (keskari ja peukku), vaikka ois ehkä pitänyt laittaa ainakin kaksi. Siihen päälle tuputtelin sienellä Tinseliä, ettei lakkaa tule turhan paksua kerrosta. Näihin (peukku ja keskari) laitoin alle myös kaksi ohutta kerrosta Peel Offia poistamisen helpottamiseksi.


Lakat

Essie - Naughty Nautical
China Glaze - Tinsel
GinaTricot - Silver (unohtui kuvasta)

 photo kblogi4_zpsvzitkgfp.jpg
 photo ablecs_zpsiuq7xncm.png

torstai 5. maaliskuuta 2015

#ablecs15 week4: Turqouise

Aina, kun erehdyn luulemaan jotain haastetta helpoksi, niin sitä se ei todellakaan loppujen lopuksi tule olemaan. Suunnittelin kaikennäköistä, mutta päädyin kuitenkin yksinkertaisiin kynsiin.  Aluks suunnittelin näihin vielä pariin kynteen jotain hopeeta, mutta kun testasin tikulle niin ei näyttänytkään kivalle. 

 photo kblogi1_zpsccezwfs2.jpg
 photo kblogi_zpswunyvuan.png

For Audrey peitti kahdella kerroksella, mutta onnistuin saamaan tonne väliin kaikkia roskia. Peukaloon ja nimettömään lakkasin pohjalle myös kerroksen For Audreyllä, että varmasti tulee tarpeeksi peittävät. Glitteriä kerrostin kaksi kerrosta kirkkaan lakan avulla. Sen pohjalle laitoin Isadoran Peel Offia, katsotaan miten sen kanssa käy. Käytän sitä kuitenkin ensimmäistä kertaa.

Lakka

China Glaze - For Audrey

 photo kblogi2_zpsuq0cn76s.jpg
 photo ablecs_zpsiuq7xncm.png

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Juhannuskynnet

Yksinkertaiset kynnet mökillä lakattuina. Ostin vähän aikaa sitten Ginatricotista keltasen kynsilakan ja mun oli pakko saada käyttää sitä. Oli taas todella vaikee keksiä miten lakkaan kynnet, joten päädyin raitoihin ja yhteen aksenttikynteen. Raidat epäonnistu, sillä kynsiteipit laski väriä ja kynsille tuli rumia punasia raitoja. Eikä valkonen erottunu, kun luonnonvalossa.

Lakkoina käytin pelkkiä Ginatricotin lakkoja.
- Turquoise
- White
- Sparkling agua
- Lemon


Valkonen peitti hyvin kahella kerroksella tähän tarkotukseen. Sekä keltanen, sitäkin laitoin kaks kerrosta, että tulee tarpeeks kirkkaaks.  Oikeestaan kaikki nää peitti ihan hyvin kahella kerroksella, mutta jos oisin laittanu pelkästään yhtä lakkaa, ni oisin laittanu kolme kerrosta. Sparkling aquaa laitoin muistaakseni kaks kerrosta ja vähän asettelin hileitä kynnelle.

 photo kynsiblogi_zpsd2d3c4be.jpg  photo kynsiblogi4_zps3f599ffe.jpg  photo kynsiblogi3_zps9d3fe0b8.jpg  photo kynsiblogi2_zps8cb7b603.jpg
 photo kynsiblogi1_zps7b6a074b.jpg