Näytetään tekstit, joissa on tunniste minttu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste minttu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. toukokuuta 2017

Hanami

Hanamia eli kirsikan kukkien juhlaa juhlittiin eilen täällä Helsingin Roihuvuoren Kirsikkapuistossa. Itsekkin osallistuin tähän juhlintaan ja mahtavasta säästä nauttimiseen. Vietin eilen melkeinpä kahdeksan tuntia ulkoilmasta nauttien, enkä palanut. Tämä on oikeasti saavutus. Sillä punapäänä palan todella nopeasti. Kukkia olin käynyt jo etukäteen kuvaamassa onneksi, sillä nyt oli jo puiden lehdet kasvaneet niin paljon, että kuvista ei tullut aivan yhtä hempeän sävyisiä.

Kynnet lakkasin jo viikko sitten, sillä en malttamattomana jaksanut odottaa siihen, kun puut kukkivat. Olisi ollut hauska, jos olisin ottanut kynsikuvat kirsikankukkien kanssa. Joka kevät, viimeiset kolme tai neljä vuotta, olen tainnut lakata kirsikankukkia kynsilleni jossain vaiheessa.

kirsikka

Kynsille lakkasin kolme kerrosta O.P.I:n That Hularious lakkaa, joka on mun aivan lemppari tän sävysistä lakoista. Lakatessa mua hämmästytti lakan vetisyys, vaikkakin lakka levittyi suht hyvin. En ole pitkään aikaan lakannut O.P.I:n lakoilla, joten mulla ei ole kunnon vertailu kohtaa. Muistelen kuitenkin, että ei tää ennen ollut näin vetinen. Sain kuitenkin lakattua kynnet tällä hyvin, sillä näin vaaleita lakkoja saattaa ihan hyvin joutua laittamaan kolme kerrosta, oli mikä tahansa merkki kyseessä.

Kirsikkapuiden oksat maalasin käsin piCture pOlishin siveltimellä numero 10 ja kynsilakalla. Tarkotuksena mun oli tehdä maalaukset akryylimaaleilla, mutta ne on kadonnut jonnekkin. Lakalla oli vähän vaikeuksia tehdä näin pikkutarkkaa, mutta tili näistä suht kivat.

Kukat tein pienellä dotting toolilla ja muutaman vaaleanpunaisen sekä valkoisen lakan sekoituksella.


kirsikka2 kirsikka1

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Yksinkertainen liukuväri

Miitin jälkimainingeissa tuli pyöriteltyä aika paljon käsissä noita lakkoja, mitä sponsorikassista tuli. Samalla pyörittelin päässäni erilaisia ideoita, miten lakata kynnet. Iskin silmäni jo miitissä tuohon Mint to Be lakkaan ja siitä lähdin rakentamaan mieleistäni lakkausta.

 photo kblogii1_zpsmdxsivwz.jpg  photo kblogii_zpsahaetlfk.jpg  photo kblogii3_zps4lhxufpb.jpg
Jokaisessa kynnessä on pohjalla lerros Mint to Be lakkaa, joka on aivan ihana mintun värinen. Lakka on paksuhkoa, koska se on gel shine -sarjaa, mutta käyttäytyy hyvin. Yhdellä kerroksella ei tullut vielä täydellistä peittävyyttä, mutta uskoisin kahdella kerroksella tulevan hyvää jälkeä.

Liukuvärin tein kostutetulla Essencen liukuvärjäykseen tarkoitetulla sienellä. Kynsinauhat suojasin Ctrl-Alt-Deletellä. Se on niin kätevää, kun siivottavaa jää niin vähän ja lateksin saa helposti vain repäistyä pois.

Liukuväriin käytin Mint to Be:n lisäksi plastic jewels and neon lightsia. Jouduin kerrostamaan pari kerrosta lakkoja halutun lopputuloksen saamiseksi. Sillä liusta ei meinannut tulla tarpeeksi liukuvaa. Ymmärrättekö mitä tarkoitan ? Olisi varmaan pitänyt ottaa joku kolmas väri mukaan liukuun. Koristelun halusin pitää mahdollisimman yksinkertaisena, ettei lakat peity kokonaan. Päädyin siis ihaniin waterdecal kukkasiin ja pieneen kimallukseen Fairydustilla.


Lakat
Avon - Mint to Be*
Faby - Plastic jewels and neon lights*
China Glaze - Fairydust


* = saatu
 photo kblogii2_zpswfchkfhm.jpg

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Hyvin yksinkertaista

Joku aika sitten törmäsin Pinterestissä kuvaan tosi yksinkertasista kynsistä ja se jäi pyörimään päähän. Pakkohan se oli tämä idea toteuttaa.

 photo kblogi2_zps0lhf5q9g.jpg  photo kblogi_zpsnrlsio39.png

Molempiin käsiin lakkasin lakat vähän eri järjestykseen, sillä halusin jonkunlaisen jujun näihin yksinkertaisiin kynsiin.

Magic on peittävyydeltään aika keskitasoa. Sillä se peitti kolmella ohuella kerroksella. Paras lopputulos tulisi luultavasti, jos alle laittaisi peittävämmän lakan. Sävyltään tämä on aivan ihana tietyssä valossa kultainen, kun taas toisessa valossa todella punertava ruusukultainen? En osaa edes kuvailla tätä sävyä. Lisäksi lakka on täynnä pientä holohilettä.

Cherish tuo ihanan värinen neutraalinude, jossa on paljon hopeista holohippua.

Garden Green on ehkä yksi täydellisimmin käyttäytyviä mintunvärisiä lakkoja. Sekä yksi mun lemppari mintunvärinen lakka.

White tip on kahdella tai kolmella kerroksella peittävä lakka. Riippuu usein päivästä, miten hyvin saan tällä peitettyä kynnet. Tykkään tästä lakasta ja sen sudista.

Leimauksen tein color aliken mustalla leimauslakalla, joka on mun mielestä tosi miellyttävä lakka leimaukseen. Harmittaa ihan hirveesti, että vasemmankäden leimaus jäi reikäiseksi. 

Lakat

piCture pOlish - cherish
piCture pOlish - magic
GinaTricot - Garden green
Oriflame - White tip*

leimauslaatta - hehe019
* = saatu

 photo kblogi1_zpsfgkdiuok.jpg

torstai 11. helmikuuta 2016

Leopilkkuja ja minttua

Pitkästä aikaa uudempia kynsiä julkaisuun. Nettiä selatessani näin kynnet, joissa oli tehty nudelle pohjalle leopardipilkkuja. Halusin heti tehdä sellaset omille kynsille ja tykkäsin näistä kynsistä tosi paljon. 

 photo kblogi3_zpszcezwiyq.jpg  photo kblogi_zpsx7wdldth.jpg 

Etusormesta ja pikkurillistä löytyy GinaTricon uutta mintunvihreetä lakkaa nimeltä Garden Green. Lakka peitti kahdella kerroksella todella hyvin. Voisin sano tän olevan melkein täydellinen minttu. Pitkään mietin tän ostamista, sillä omistan miljoona mintun väristä lakkaa. Tuuri kävi ja tää ei ollut yhdellekkään dupe. Tykkään tästä tosi paljon.

Keskisormesta löytyy ihana starry night piCture pOlishilta. Musta, mulle aika epätyypillinen väri, mutta silti niin ihana. Lakka on täynnä ihania holohippuja. Kahdella kerroksella hyvä peittävyys.

Peukalosta ja nimettömästä löytyy Essencen no make-up look sarjan Powdery Rosea kolme kerrosta. Tää on tarkotettu ranskalaiseen manikyyriin pohjalakaki, mutta tää on mun mielestä niin täydellinen nude.  

Lakat

Essence - Powdery Rose
GinaTricot - Garden green
piCture pOlish - starry night
China Glaze - Liquid Leather
GinaTricot - Silver

 photo kblogi1_zpskyst7alj.jpg

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Maniswap #2

Tämän maniswapin tein oikeastaan jo ennen tuota aikaisemmin julkaisemaani, mutta tämän julkaisin ensin Facebookissa. Tämä on toteutettu Niinan kanssa, mutta hänellä ei ole blogia, joten julkaisimme nämä siksi ensin faceen. Näimme tällä tavalla toistemme luomukset heti.

Valitsin häneltä ihanat kirsikankukka luomukset. Tykästyin näihin omilla kynsilläni kovasti, mutta multa lohkes kynsi tosi pahasti päivä näiden lakkauksen jälkeen. Harmitti kyllä paljon. Ei auttanu kun poistaa lakkaukset kynsiltä ja pelastaa mitä pelastettavissa oli.


 photo kblogi1_zpshvc9jrby.jpg 

Niinan kynnet oli tosi nätit, mutta omiini lisäsin vielä ensimmäisten kuvien oton jälkeen lehtiä puihin sekä vähän ylimääräistä kimallusta. Koska glitter ja enemmän on enemmän. Tykkäsin kyllä myös noista ekoista versioista, mutta mieli teki vaan kimallusta.

 photo kblogi_zpsnlfdtcgr.png

Pohjalla on kaksi kerrosta O.P.I:n ihanaa That's Hula-rious! lakkaa. Se on kyllä aivan ihana mintunvihreä creme. Varmaan mun lemppari kaikista, mitä omistan. Se levittyy vaivattomastaja nätisti, ellei ole yhtä hölmö kuin mä ja levitä sitä vähän liian kuivalla sudilla. Onneks päälyslakka pelastaa.

Puiden oksat maalasin käsin ja pelkäsin koko ajan, että niistä tulee aivan tollon näköset ja sellaset kauheen paksut. Onneks ei tullu ja sainkin niistä ihan nätit. Tarvii kyllä harjotella paljon vielä käsinmaalausta. Haaveena ois olla yhtä hyvä käsin maalaaja, kun Nena Sofia.

Kukat tein dotting toolilla ja kahdella eri pinkillä/vaaleanpunaisella. En nyt kuolemaksenikaan muista, että sekoitinko lakkoja vähän keskenään tota keskipistettä varten. Vähän ois sellanen mielikuva, mutta mitään en mee vannomaan.

Lehdistä tuli kyllä vähän tikkumaiset, mutta harjoitusta harjoitusta. Näihin lehtiin mä ainakin sekotin kahdesta eri vihreästä lakasta sopivan sävyn. Kannattais varmaan harjoitella ensin akryylimaaleilla, kun ne antaa enemmän anteeks.

Kaiken päälle koristeeks taas vähäsen kimaltavia holohippuja.


Lakat
O.P.I - That's Hula-rious
China Glaze - Life Is Beautiful
O.P.I - Pink-ing Of You
O.P.I - You Don't Know Jacques!
Essence - I♥Magic
China Glaze - Four Leaf Clover
GinaTricot - Have a Bite
 photo kblogi3_zpsbn9olfyt.jpg

torstai 13. elokuuta 2015

Dry Brush aksentit

Noiden edellisten kynsien jälkeen halusin käyttää uudelleen That's Hula-rious! -lakkaa. Samaan lakkaukseen halusin yhdistää myös kaksi muuta laivalta ostamaani lakkaa. Nimittäin laivalla näin jo mielessäni tämän lakkauksen. 

Näistä tuli kanssa tosi kivat ja tykkäsin tosi paljon noista aksenttikynsistä. 

 photo kblogii1_zpsa057rmvd.jpg 
 photo kblogii_zpsm5ffelkb.png

That's Hula-rious peitti hyvin kahdella kerroksella mun lyhyet kynnet. Se on kyllä älyttömän ihanan värinen minttu. Ei liian vihreä eikä liian sininen. Levittyy todella nätisti.

Samoan Sandiä laitoin kaks kerrosta, mutta se ei peittänyt vielä tarpeeksi. Tähän tarkoitukseen se kuitenkin riitti aivan loistavasti.

Siihen päälle sudin kuivalla sudilla kaikilla lakoilla.

Lakat

O.P.I - That's Hula-rious
O.P.I - Samoan Sand
O.P.I - Glizerland
piCture pOlish - Sizzle

 photo kblogii3_zpshf6gcphs.jpg

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

#ablecs15 week11: Blooming

Tää oli helppo aihe. Olin nimittäin just ostanu uusia ihania water decalseja, joita käyttää. Tarvitsi vaan valita niihin sopiva lakka.

 photo kkblogi_zpshmr58gka.jpg
 photo kkblogi_zpsbfz06wzv.png

Lakkasin pohjalle kaks kerrosta Blancia ihan vain sen takia, että saisin mahdollisimman kirkkaan lopputuloksen. Siihen päälle lakkasin muistaakseni kaksi kerrosta Mint Candy Applella. Miten voi olla näin huono muisti vaikka tällä viikolla oon nää kynnet lakannu. 

Water decalit irtos nätisti ja ne oli helppo asetella kynnelle, kunhan se osu ekalla kerralla oikeeseen kohtaan. Sillä liikuttaa niitä ei pystynyt enää sen jälkeen. Yhden onnistuin myös taittamaan, kun olin asettamassa sitä kynnelle. Sain sen just ja just pelastettua. Päälle sudin vielä varovasti Sparkling Silveriä, sen mukana tuli ehkä hieman liikaa lakkaa ja sen näkee jos katsoo tarpeeks läheltä. 

Lakat

Essie - Blanc
Essie - Mint Candy Apple
GinaTricot - Sparkling Silver 

 photo kkblogi3_zpsioigtvbh.jpg
 photo ablecs_zpsiuq7xncm.png

maanantai 13. huhtikuuta 2015

#ablecs15 week9: Mint & Pink

Vaikka taas kerran luulin tätä haastetta helpoksi, ei se ollutkaan sitten ihan niin helppo. Aiheen keksiminen oli tosi vaikeeta. Värit olin kyllä jo valinnut.

Näistä kynsistä tuli kyllä ihanat. Tykkään hirveesti. Aluks oli vähän erilainen suunnitelma, mutta se ei näyttäny hyvälle joten tein kaikista kynsistä samanlaiset ja niistä tuli täydelliset.

 photo kblogi1_zpsbxbaidom.jpg
 photo kblogi_zpsvyfcjpes.png

Boom Boom Roomia laitoin joka kynteen kaksi kerrosta ennen kuin aloin tekemään liukuvärjäystä. Liukuvärjäykseen käytin Boomin lisäksi Bottle Serviceä. Näillä kahdella tuli ihana hempeä liukuväri. Liukuvärin päälle tein dotting toolilla leopardin pilkkuja. Niihin käytin pohjalle Blancia, vaan sen takia että Mint Candy Apple näyttää puhtaalle. Liquid Leatherilla ja tosi ohuella dottarilla tein pilkkujen rajat. Ja päälle tottakai kaikista ihaninta Fairy Dustia.

Lakat

Essie - Bottle Service
Essie - Boom Boom Room
Essie - Mint Candy Apple
Essie - Blanc
China Glaze - Fairy Dust
China Glaze - Liquid Leather

 photo kblogi_zpsd0aw4uuz.jpg
 photo ablecs_zpsiuq7xncm.png

lauantai 14. maaliskuuta 2015

#ablecs15 week5: Nature's Wonders

Mulla oli tähän aiheeseen ihans selkeä idea melkeenpä heti, kun tätä aihetta rupesin enemmän miettimään. Ruusuja ja mintunvihreällä pohjalla. Taas kerran päädyin hyvin yksinkertaisiin kynsiin, mutta omasta mielestä tosi kivoihin. 

 photo kblogi_zpsba51k71m.jpg  photo kblogi_zpsrrawyuiy.png

Pohjalle laitoin kaksi kerrosta Mint Tintiä, koska mun mielestä Shimmer Mint ei ollu tarpeeks minttuinen tai miten sen sanois. Halusin kuitenkin käyttää Shimmer Mintiä, joka ei peittävyydeltään ole hirveen hyvä. Se on kuitenkin tosi kaunis lakka,  joten tää ratkasu toimi hyvin ja väristä tuli tosi nätti. Harmi vaan, että kultaiset hippuset ei erotu kunnolla ainakaan sisällä, mutta luonnonvalossa kyllä. Siihen päälle tein sitten ohuen siveltimen ja hammastikun kanssa ruusuja sekä lehtiä. 

Lakat: 

Kicks - Mint Tint
GinaTricot - Shimmer Mint
GinaTricot - Azalea Pink
GinaTricot - White
GinaTricot - Have A Bite
GinaTricot - Rain Forest

 photo kblogi4_zpseltbswv5.jpg  photo ablecs_zpsiuq7xncm.png