Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essie. Näytä kaikki tekstit
tiistai 13. joulukuuta 2016
Jäistä pitsiä
keskiviikko 7. joulukuuta 2016
Kultahiutaleilla koristeltu
torstai 2. kesäkuuta 2016
Oranssit ruusut
Tästä on jo aikaa, kun kävin Cecarsilla kaverin kanssa. Sinne oli juuri saapunut iso kasa uusia lakkakokoelmia. Essien lounge lover -kokoelmassa oli pari aivan ihanaa sävyä, jotka ostin. Tämän lakan nähtyäni ja Milvejä tutkittuani löysin omasta mielestäni lakkaan täydellisesti sopivat waterdecalit.
lauantai 30. huhtikuuta 2016
Vappukynnet
sunnuntai 16. elokuuta 2015
Värikäs leopardi
Tunnisteet:
2015,
essence,
Essie,
GinaTricot,
leopardi,
liukuvärjäys,
vaaleansininen,
värikäs
torstai 30. heinäkuuta 2015
BPS:n tuotteita testissä
perjantai 10. heinäkuuta 2015
Kesäistä kukkaa
Tunnisteet:
2015,
chevron,
essence,
Essie,
hiekkalakka,
hopea,
Isadora,
kukka,
kynsivinyylit,
picture polish,
pinkki,
skitlette
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
#ablecs15 week16: I Do
Tunnisteet:
#Ablecs15,
2015,
Essie,
GinaTricot,
glitter,
nude,
ranskalainen,
ranskalainen manikyyri,
valkoinen
lauantai 30. toukokuuta 2015
#ablecs15 week16: Geometric
Tunnisteet:
#Ablecs15,
2015,
born prettystore,
China Glaze,
Essie,
O.P.I,
picture polish,
pinkki,
vaaleanpunainen,
valkoinen
torstai 7. toukokuuta 2015
#ablecs15 week13: Paint It With A Pantone
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
#ablecs15 week12: Out Of The Comfort Zone
maanantai 27. huhtikuuta 2015
#ablecs15 week10: Dot Dot Dot
Tunnisteet:
#Ablecs15,
2015,
China Glaze,
dotting tool,
Essie,
O.P.I,
värikäs
sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
#ablecs15 week11: Blooming
Tää oli helppo aihe. Olin nimittäin just ostanu uusia ihania water decalseja, joita käyttää. Tarvitsi vaan valita niihin sopiva lakka.
Tunnisteet:
#Ablecs15,
2015,
Essie,
kukka,
minttu,
mintunvihreä,
simple,
waterdecals
torstai 23. huhtikuuta 2015
Miittikynnet // 18.4.-15
Meillä oli siis eilen lauantaina (18.4) kynsimiitti tai niinkun se meidän suussa muotoutu illan aikana kynsihörhöjen miitti.
Tässä ajattelin ihan esimmäisenä esitellä mun miittikynnet. Teemana meillä oli pastellivärit.
Boom Boom Room peitti jo kahdella kerroksella, mutta tottumuksesta laitoin kolmannen kerroksen. Kun tätä katsoin tikulla, se näytti paljon vaaleammalta ja enemmän pastelliselta, mutta kynnellä oli sit kuitenkin vähän tummempi. Nätti väri kuitenkin. Ihana pinkihtävä vaaleanpunainen. Blancia on myös kolme kerrosta sillä toisella kerroksella jäi vielä raitoja. Liukuvärjäyksen alle laitoin vain kaksi kerrosta Blancia. Liukuvärjäyksen tein Dependin siihen suunnittelemalla sienellä.
Ruusut maalasin käsin dottingtoolin avulla. Ison palluran tein Ice Pinkillä ja siihen päälle tein Boom Boom Roomilla ja Blancilla kaarevia viivoja, jotka jollain tapaa jäljittelisi ruusun terälehtien muotoja. Lehdet maalasin ohuella siveltimellä Have A Bite lakalla. Kynnet tuntu kuitenkin vielä vähän alastomilta ja oli pakko lisätä liukuvärjättyihin kynsiin vähän Fairy Dustia. Siinä vasta rakkauslakka, tahtoisin sitä varapullon.
Lakat
Essie - Blanc
Essie - Boom Boom Room
GinaTricot - Ice Pink
GinaTricot - Have A Bite
China Glaze - Fairy Dust
Kaikkien miitti juttujen takia tällä viikolla en oo ollenkaan kerennyt osallistua #ablecs15 -haasteeseen. Ja se harmittaa mua halusin pysyä aikataulussa. No ehkä saan otettua ens viikolla kiinni aikataulussa.
Tunnisteet:
2015,
Essie,
GinaTricot,
kynsimiitti,
käsinmaalaus,
miitti,
pastelli,
pinkki,
ruusu
maanantai 13. huhtikuuta 2015
#ablecs15 week9: Mint & Pink
Vaikka taas kerran luulin tätä haastetta helpoksi, ei se ollutkaan sitten ihan niin helppo. Aiheen keksiminen oli tosi vaikeeta. Värit olin kyllä jo valinnut.
Näistä kynsistä tuli kyllä ihanat. Tykkään hirveesti. Aluks oli vähän erilainen suunnitelma, mutta se ei näyttäny hyvälle joten tein kaikista kynsistä samanlaiset ja niistä tuli täydelliset.
Boom Boom Roomia laitoin joka kynteen kaksi kerrosta ennen kuin aloin tekemään liukuvärjäystä. Liukuvärjäykseen käytin Boomin lisäksi Bottle Serviceä. Näillä kahdella tuli ihana hempeä liukuväri. Liukuvärin päälle tein dotting toolilla leopardin pilkkuja. Niihin käytin pohjalle Blancia, vaan sen takia että Mint Candy Apple näyttää puhtaalle. Liquid Leatherilla ja tosi ohuella dottarilla tein pilkkujen rajat. Ja päälle tottakai kaikista ihaninta Fairy Dustia.
Lakat
Essie - Bottle Service
Essie - Boom Boom Room
Essie - Mint Candy Apple
Essie - Blanc
China Glaze - Fairy Dust
China Glaze - Liquid Leather
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)