Näytetään tekstit, joissa on tunniste pastelli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pastelli. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. huhtikuuta 2021

Lakkaushaaste: Pastellinen kevät

Kuukausi on taas vierähtänyt ja ollaan jo keväässä, joten valittiin aiheeksi kevät ja sen kaveriksi pastelliset värit. Käykää kurkkaamassa, mitä muut sai aikaiseksi.

 Dilenails

Strokes of color

Nails to photos

Dioriina

Tinkerbell's nail diary

kevät

Mulla oli aluksi idea tehdä näillä kolmella lakalla liukuväri, mutta lyhensin kynsiä niin kolme väriä olisi vaan sotkeutunut toisiinsa. Pääsyin siis toiseen vaihtoehtoon ja näistä tuli kivat. 

Etusormessa ja pikkusormessa on kaksi kerrosta ihanaa picture polishin sage lakkaa, joka on kaunis pastellinen viheertävä lakka. Muihin sormiin tein liukuvärin picture polishin heaven ja grace lakoilla. Lakkojen olessa näin vaaleat ja pastelliset, jouduin kerrostamaan aika monta kertaa ja alle laitoin kerroksen gracea. Koristeeksi leimasin, über chicin laatasta lovely leaves 3, valkoisella lehtiä. Ensimmäinen kuvio jota yritin ei jostain syystä suostunut toimimaan, mutta löysin samasta laatasta toisen kivan kuvion.

pastellinen_kevät

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Lakkausunelmia: Pääsiäinen

 

lakk

Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia, Lakkaushaasteen lisäksi.


Huhtikuussa mennään ja pääsiäinen on täällä. Teemaksi siis valitsimme pääsiäisen ja aivan vapaalla tekniikalla. Halusimme nähdä, millaiset kynnet teemme aivan vapaalla teemalla. Mulle tää oli taas tosi vaikeeta, kun oli niin paljon vaihtoehtoja. Ja omaa tapaani kunnioittaen lakkasin kynnet taas edeltävänä iltana tämän postauksen julkaisusta.


Menkää katsomaan Marinan tekemät pääsiäis kynnet. Tästä linkistä.

easter_mani

Idean näihin kynsiin löysin googlaamalla, sillä päähäni ei tullut yhtään ideaa ilman apuja. 

Tähän lakkaukseen käytin Kiara Skyn lakkoja. Jokaisessa kynnessä on yksi kerros valkoista lakkaa, jotta kaikki värit erottuvat kunnolla. Peukalosta eteenpäin Tickeld Pink (3 kerrosta), Gimme a Beat (2 kerrosta), Totally Whipped (2 kerrosta), Tropic Like It's Hot (2 kerrosta) ja pikkurillissä New Yolk City (2 kerrosta).

Lakkauksesta tuli kivan värikäs ja värit sopivat kivasti toisiinsa. Tein jokaiselle kynnelle pienen pääsiäispupun. Maalasin pupun päät ensin silikoonimatolle, jotta niiden tekeminen olisi helpompaa. Lopuksi tein laitoin niihin päälle kirkkaan lakkakerroksen, jotta niiden siirtäminen on kynnelle helpompaa. 

easter easter

Hyvää pääsiäistä!

lauantai 20. maaliskuuta 2021

Lakkaushaaste: Maniswap

Tällä kertaa musta tuntuu, että edellisestä lakkaushaaste postauksesta olisi todella pitkä aika. Eihän siitä ole tietenkään kuin kuukausi, mutta tällä kertaa se tuntuu tosi pitkältä ajalta. Tällä kertaa meidän teemana oli Maniswap eli meidän piti valita joltain toiselta osallistujalta hänen joku lakkaus ja toteuttaa se mahdollisimman samanlaisena. 

Mä pääsin valitsemaan Helin lakkauksista ja lähdin ensin selaamaan hänen instagramia , sillä siellä näkee heti kaikki kuvat. Olisin halunnut valita, vaikka kuinka monet hänen tekemät lakkaukset, mutta mulla ei ollut välineitä kyseisiin lakkauksiin. Lopulta päädyin valitsemaan hänen viime vuoden värikkään vappuranskiksen toteutettavaksi. Heli on aloittanut blogi uransa jo vuonna 2014.


Käykää kurkkaamassa millaiset kynnet muut ovat tehneet:

Tinkerbell's nail diary

Diana

Dioriina

Strokes of color

Nails to photos


 dots
 

Tämän lakkauksen valittuani ryhdyin etsimään lakkalaatikoistani sopivia lakkoja tähän. Ja siis voitteko kuvitella, että en löytänyt tarpeeksi samansävyisiä cremelakkoja. Päädyin siis valitsemaan hieman erilaiset lakat picture polishin lakoista. Värien sävyt pyrin pitämään mahdollisimman samoina ja itse olen suht tyytyväinen lakka valintoihini. 

Näissä kynsissä on pohjalla Essien ranskislakka Real Simple, joka kyllä raidoittui aika ikävästi kynnelle. Mulle saa siis suositella uutta ranskislakkaa, joka ei olisi liian punertava eikä myöskään liian kellertävä nude. Haluaisin siis suht neutraalin nuden, joka on läpikuultava.

Pilkkuja tein picture polishin lakoilla sage, cherish, heaven ja princess. Sillä en vaan löytänyt toisiinsa sopivia cremejä, suht samoissa sävyissä. Yritin tarkkaan katsoa Helin lakkauksesta, missä järejstyksessä hän oli laittanut värit.

Mun mielestä tää oli pitkästä aikaa kiva erilainen lakkaus. Huomaan jumittuvani aina, kun löydän kivan lakkaustyylin, niin siihen samaan ja teenkin sitten  monta samantyyppistä lakkausta melkein peräkkäin.

maniswap

Oletko sä koskaan tehnyt maniswapia ?

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Lakkaushaaste: Joulupuu on rakennettu

Vuoden viimeinen lakkaushaaste vuorossa ja teemana meillä on joululauluista Joulupuu on rakennettu. Mulla oli tähän miljoona ideaa ja ajatusta. Lopulta päädyin tekemään yhden kahden vuoden takaisen lakkaukseni uusiksi. Sillä se on edelleen yksi lemppareistani. Ja se se sopii kirjaimellisesti teemaan joulupuu on rakennettu. Itse asiassa silloinkin oli kyseessä meidän lakkaushaaste. Käykää kurkkaamassa tästä vanha postaus.

Käykää kurkkaamassa, mitä muut ovat tehneet vuoden viimeiseen lakkaushaasteeseen. Sovimme jo jatkosta ensi vuodelle. Olisiko teillä ehdotuksia, mitä teemoja tai tekniikoita voisi olla ?

 Tinkerbell's nail diary

Strokes of color

Nails to photos

Dioriina


joulupuurakennettu

Pastellinen joululakkaus ei ole aivan perinteinen, mutta omasta mielestäni super söpö. Lakkoina käytin picture polishin saga ja grace. Sekä pikkusormessa on Zoyan ihanaa tekstuurilakkaa Levi. 

Peukaloon ja etusormeen leimasin moyran valkoisella leimauslakalla MoYoun festive 02 laatasta lumihiutaleita. Keskisormeen ja nimettömään "rakensin" helmenpuolikkaista, strasseista ja mikrohelmistä joulukuuset.

joulupuu

Onko sinulla jo joulukynnet ?

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Pastellinsävyinen lakkaus

Tammikuussa löysin inpiraationi näihin kynsiin instagramista. Tykästyin niinhin kynsiin niin, että halusin kokeilla tehdä eri väreillä uuden version. Päädyin tekemään ihanan pastellisen version, mutta kynnet oli todella hankala kuvattava väriensä vuoksi. Livenä värit erottui toisistaan selkeämmin.

drybrush

Olen tehnyt jo parin vuoden ajan kynteni Kiara Skyn Dip Powder tekniikalla, joten mun kynsien sävy on jo valmiiksi aika tasainen. Käytän kynsilleni Light pink, medium pink ja dark pink powdereiden sekoitusta, sillä olen sekoittanut jämä purkkeja toisiinsa. 

Sen lisäksi haluisin kuitenkin vähän vaalentaa, sitä sävyä. Lakkasin kynsille yhden kerroksen Color Clubin Blush Crushia, jonka päälle laitoin yhden ohuen kerroksen China Glazen Fairy Dustia. Se on mun aivan lemppari lisäämään vähän kimallusta.

Muut lakat sudin melkein kuvialla sudilla kynnen kärkeen. Lakkoina käytin ncLA:n Ask the Magic 8 Ball, Take a Dip, Pastel Dreams ja Barbie Dreamhouse.

Leimat ovat Moyran Green Leaves laatasta ja lakkana käytin Moyran mustaa leimauslakkaa. Sen lisäksi tein muutaman pisteen dotting toolilla.

ranskis lahikuva_ranskis

Onko sinulla joku aivan lempilakka ?

tiistai 14. huhtikuuta 2020

IG -livekynnet: Pastellinen leopardi

Täällä taas IG -livekynsien kanssa. Pidettiin Heidin kanssa eilen illalla Instagramissa kynsienlakkaus live. Se sopii myös hyvin tähän vallitsevaan tilanteeseen, toki asumme myös kaukana toisistamme, kun teemme "etänä" yhdessä kynsiä.

Heidi kirjoitti viimekertaisessa meidän IG -live postauksessaan hyvin kynsiharrastuksen kuihtumisesta ja yhteisten juttujen vähyydestä harrastajien kesken. Olen kanssa huomannut, että nykyään yhteisöllisyys puuttuu. Silloinkun aloitin tämän harrastuksen ja blogin, meitä bloggaajia oli paljon ja järjestettiin yhdessä miittejä. Enää ei ole samanlaista ja toivoisin, että ruvettaisiin tekemään enemmän yhdessä asioita. Yksi hyvä idea on esim. nämä instalivet tai kynsivaihtarit, kuukausittainen lakkaushaaste. Lisää tälläisiä yhteisiä asioita!

leopardi

Päädyttiin tekemään yhdessä taas suht samanlaiset kynnet. Kynsien pohjalle lakkasin yhden kerroksen Essencen valkoista, jotta loput värit erottuvat kunnolla. Olimme jo etukäteen miettineet, että voisimme tehdä smooshy -kynnet ja Heidi oli jo miettinyt värejä ja vaikka meillä ei samoja lakkoja ollutkaan. Mä löysin omasta laatikostani suht saman väriset lakat. 

Liven aikana keskusteltiin paljon meidän erilaisista lakkaustekniikoista ja päädyinkin testaamaan Heidin käyttämää tapaa tehdä smooshy kynnet. Sillä sai kyllä todella nätit tehtyä, mutta sotkua oli enemmän, kuin mun tavassani. Lakkoina käytin ncLA:n Take Dip, Pastel Dreams ja Barbie Dreamhouse sekä essencen valkoinen. 

Laitoin lakkoja muutamia tippoja stampperin päälle ja sen jälkeen painoin sen kynnelle. Näin kynnelle tuli kaunis smooshy kuvio, jossa ei lakkojen rajoja erota. Mä laitoin kynsilleni tässä vaiheessa vielä China Glazen Fairy Dustia.

Yhdessä mietittiin, että mitä seuraavaksi ja joku katsojista oli toivonut leimoja. Mulla olikin valmiina muutama laatta pöydällä ja niistä löydettiin tämä ihana leopardikuvio ja Heidi omisti myös saman laatan. Sillä mentiin. Kynnet on kyllä hankalat kuvattavat, sillä värit olivat vaaleita pastelleja. Livenä värit on paljon selkeämmät.

leo lakat

Oletko katsonut kynsienlakkaus liveä joskus ?

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

#ablecs15 week13: Dreaming

Heti kun tätä haastetta tuli mieleen pastellinen "unimaailma" lakkaus. Tai mikskä tätä nyt kutsuis. Toteutus ei menny ihan, kun suunnitelmissa, mutta nätit näistä tuli.

 photo kblogi3_zpshgipzamq.jpg
 photo kblogi_zpstqare90h.png
Ensimmäistä kertaa pääsin testaamaan SinfulColorsin lakkoja. Sain tämän lakan meidän kynsimiitin sponsorilta Ninjalta. Näiden saapumisessa oli hieman ongelmia eikä ne kerennyt saapua meidän miittiin mennessä. Paketti siis pyöri postissa ja Ninja pyysi sitten Postia palauttamaan paketin heille. Tämän sijasta Ninja antoi meille koodit, jolla saimme tilata netista lakan ilmaiseksi sekä toisen puoleen hintaan. Lakat tulivat todella nopeasti postissa

Easy Going peitti mun kynsillä kolmella kerroksella, mutta se saattoi johtua siitä, että lakassa on paljon lyhyempi sivellin. Tai siis ne karvat siinä ja jäykemmät, kun muissa lakoissa. Siitä syystä varmaan sain lakan kaljuuntumaan toisella kerroksella niin pahasti, että jouduin laittamaan kolmannen kerroksen.

Laitoin keskisormeen ja nimettömään myös kaksi kerrosta Easy Goinginia alle, koska tiesin "liukuvärissä" (vai voiko tota kutsua liukuväriks) käyttämieni lakkojen olevan aika haalean vaaleita. Tein kostutetulla meikkisienellä kaksi tai kolme kerrosta lakkaa, jotta sain halutun lopputuloksen.

Lakat

GinaTricot - Ice Pink
GinaTricot - Candy Mint
Essie - Lilacism
SinfulColors - Easy Going *
China Glaze - Fairy Dust

* saatu kynsimittin sponsorilta
 photo kblogi_zpsyadlpds4.jpg
 photo ablecs_zpsiuq7xncm.png

torstai 23. huhtikuuta 2015

Miittikynnet // 18.4.-15

Meillä oli siis eilen lauantaina (18.4) kynsimiitti tai niinkun se meidän suussa muotoutu illan aikana kynsihörhöjen miitti. 

Tässä ajattelin ihan esimmäisenä esitellä mun miittikynnet. Teemana meillä oli pastellivärit.

 photo kblogi_zpsttkf0hxz.jpg
 photo kblogi_zpsirkeuude.png

Boom Boom Room peitti jo kahdella kerroksella, mutta tottumuksesta laitoin kolmannen kerroksen. Kun tätä katsoin tikulla, se näytti paljon vaaleammalta ja enemmän pastelliselta, mutta kynnellä oli sit kuitenkin vähän tummempi. Nätti väri kuitenkin. Ihana pinkihtävä vaaleanpunainen. Blancia on myös kolme kerrosta sillä toisella kerroksella jäi vielä raitoja. Liukuvärjäyksen alle laitoin vain kaksi kerrosta Blancia. Liukuvärjäyksen tein Dependin siihen suunnittelemalla sienellä.

Ruusut maalasin käsin dottingtoolin avulla. Ison palluran tein Ice Pinkillä ja siihen päälle tein Boom Boom Roomilla ja Blancilla kaarevia viivoja, jotka jollain tapaa jäljittelisi ruusun terälehtien muotoja. Lehdet maalasin ohuella siveltimellä Have A Bite lakalla.  Kynnet tuntu kuitenkin vielä vähän alastomilta ja oli pakko lisätä liukuvärjättyihin kynsiin vähän Fairy Dustia. Siinä vasta rakkauslakka, tahtoisin sitä varapullon.

Lakat

Essie - Blanc
Essie - Boom Boom Room
GinaTricot - Ice Pink
GinaTricot - Have A Bite
China Glaze - Fairy Dust

 photo kblogi3_zpskb6jutva.jpg

Kaikkien miitti juttujen takia tällä viikolla en oo ollenkaan kerennyt osallistua #ablecs15 -haasteeseen. Ja se harmittaa mua halusin pysyä aikataulussa. No ehkä saan otettua ens viikolla kiinni aikataulussa.

torstai 26. maaliskuuta 2015

#ablecs15 week7: Pastels

Pastellikynsiä miettiessä ensimmäisenä tuli mieleen liukuväri kolmella lakalla ja siitä ei sitten päästy yli mitenkään. Sehän oli sitten pakko toteuttaa, vaikka mikä ois ollut.


 photo kblogi_zpsk2ycohmh.png

Meinas vaan tulla itku näitä tehdessä. Kyllä mä tiesin, että pastelliväreillä on tosi vaikea tehdä liukuväriä. No paria eri tekniikkaa kokeilin siinä. Ensin kostutetulla meikkisienellä, mutta se ei antanut tarpeeksi väriä kynnelle. Sitten liukuvärjäykseen tarkoitetulla sienellä. silleen että yhtä väriä kerrallaan, mutta ei sekään onnistunut. Ajattelin, että silleen saisin enemmän väriä kynnelle. Lopuksi päädyin kerrostaman neljä kerrosta liukuväriä liukuvärjäykseen tarkoitetulla sienellä ja se tuotti tulosta.

 photo kblogi2_zpsiputummn.png
Lakkoje peittävyydestä on paha sanoa mitään. Tässä tarkoituksessa, kun peittävyys ei ole sama kuin lakatessa siveltimellä. Kaiken alla on kerros Gina Whiteä, jotta pastellit näkyisivät hieman paremmin. Liukuvärjäystä on siis neljä kerrosta ja sillä sain omaa silmää tyydyttävän lopputuloksen. Fairy Dust on yhtä ihana kuin aina. Mä vaan rakastan sitä. Fairy Dot on uusi mukava lakka, mutta siitä sai hieman onkia noita palluroita, jotka on ihanan värisiä.

Lakat:

Kicks - Mint Tint
GinaTricot - Ice Pink
GinaTricot - Fairy Dot
Essie - Lilacism
China Glaze - Fairy Dust
GinaTricot - White (unohtui kuvasta)

 photo kblogi5_zpsdckthlum.jpg  photo ablecs_zpsiuq7xncm.png