Näytetään tekstit, joissa on tunniste foil. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste foil. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Lakkausunelmia: Hyvää uutta vuotta!

lakk
Puoli vuotta meni todella nopeasti ja ollaan jo Marinan kanssa tehty tätä yhteistä haastetta sen verran. Meidän tyyliin sopivasti tajuttiin taas vasta tiistaina, että hetkonen neljä päivää aikaa sopia jatketaanko ja millä teemalla. Päädyttiin tietysti jatkamaan, sillä mulle tää ainakin tuo enemmän motivaatiota lakata kynnet ja postata blogiin. Blogi on nimittäin jäänyt aika vähälle viime vuonna. Joka kuukausi olen osallistunut vain meidän haasteisiin ja kynsiäkään ei ole pahemmin tullut lakattua enempää. Tänä vuonna toivon asian kuitenkin muuttuvan ja saisin taas enemmän intoa blogata ja lakata kynsiä. Osa mikä on vähentänyt intoa blogata on selkeästi kynsiblogien suosion vähentyminen.  Haluan silti jatkaa tätä harrastusta ja toivoisinkin saavani tästä inspiraatiota ja energiaa.

Marinan kanssa päätettiin aloittaa vuosi käyttämällä  foliota tässä lakkauksessa sekä lakkauksesta täytyi löytyä violettia väriä. Käykääpä kurkkaamassa innostuiko Marina käyttämään yhtä paljon violettia, kun minä.

folio

Ihan alkuun mulla oli vaikeuksia keksiä, mitä teen. Lopulta ensimmäinen idea, jonka keksin oli tumma violetti lakka (O.P.I - Do you have this color in Stockholm?), jonka päälle laitoin mattalakkaa. Siihen päälle leimasin folioleimauslakalla, johon laitoin Moyran kultaista foliota. Leimakuvion löysin Moyran laatasta 71 Frozen.

Yhteen kynteen halusin laittaa Zoyan pixie dust lakkaa nimeltä Carter. Se on upea glitterinen violetti tesktuurilakka.

Muihin kynsiin tein leimasinmarmorointi tekniikalla marmoroidun kuvioinnin neljällä eri lakalla (ncLA - Barbie dreamhouse, picture polish - royal, essence - wild white ways ja O.P.I - Do you have this color in Stockholm?), joiden päälle laitoin kuivansudin tekniikalla folioleimauslakkaa ja foliota siihen päälle. Näihin kynsiin laitoin vielä päällyslakkaa, jopa folion päälle. Vaikkakin se rypistää foliota, kun oli pikakuivattavaa, mutta se olikin tarkoitus tällä kertaa.

Mä tykkään näistä kynsistä super paljon ja näistä tuli ihan just sellaiset, kun ajattelin. Ellei jopa paremmat.

uusivuosi

Mitä toivotte vuodelta 2021 ?

maanantai 20. tammikuuta 2020

Lakkaushaaste: Inspiraatio kodin sisustuksesta

Kuukausi on taas kulunut, mutta ei todellakaan tunnu siltä. Aika meni älyttömän nopeasti ja lakkasin kynnet taas edellisenä iltana. Sekä kirjoitan tätä postausta vielä myöhemmin.  Tämän kuukauden teeman luulin olevan todella helppo, sillä piti inspiroitua kodin sisustuksesta. En kuitenkaan kelpuuttanut mitään ideaani ja pidin suurinta osaa tylsänä. Sain kuitenkin ihan kivat kynnet tehtyä. Käykää katsomassa, mitä muut ovat tehneet:


foil

Loppujen lopuksi löysin inspiraationi meidän lattiasta. Meillä oli noin 5 kuukautta sitten remontti ja meille tuli uusi lattia. Aivan upean värinen harmahtava vinyylilankku, joka on kuitenkin todella elävän värinen.

Lakkasin kynsilleni kaksi kerrosta O.P.I:n Be There in Prosecco lakkaa, joka on kaunis nude. Tähän päälle tein kuivansudin tekniikalla vähän samanlaista kuviota, kuin meidän lattiassa eli puunsyitä. Siihen käytin essencen tip top taupea, O.P.I:n You Don't Know Jacques! ja essencen on air! . Suunnittelin tekeväni tähän mustia ja valkoisia neliöitä, koska mulla on IKEAn kallax hylly. Ne ei mielestäni kuitenkaan sopinut tähän.

Hetken mietittyäni keksin, että mulla on koristeena kolme skumppapulloa, joihin oon laittanu kynttilät. Ne ovat aivan ihanat ja aivan saman väriset, kun käyttämäni foliot. Käytin folion kiinnittämiseen Moyran folioleimauslakkaa, jonka senkin sudin mahdollisimman kuivalla sudilla. Käytin kahta eri Moyran foliota. Ihana vaaleanpunainen folio on Moyran easy foil ROSE ja kultainen on Magic foil GOLD.

foil

Millaiset kynnet sinä tekisit, jos aiheena on kodin sisustus ?

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Ensimmäinen onnistunut folioleimaus

Mulla on ollut folioleimaus välineet, siitä lähtien kun ne tuli Cesars Shoppiin myyntiin. Olen ollut kaksi kertaa Cesarsilla harjoittelemassa folioleimausta, mutta en ole siltikään kertaakaan onnistunut folioleimauksessa. Ennen tätä hetkeä. Tähän mennessä aina mun kynteen on jäänyt liikaa foliota. Mutta tällä kertaa onnistuin vahingon kautta. Toivon onnistuvani myös ensi kerralla.

triton_foil_stamping

Kynsillä on kaksi kerrosta picture polishin uudesta kokoelmasta ostamaani triton -lakkaa. Triton on sähkönsininen lakka, jossa on picture polishille ominaista holo hiutulaa sekä kultaisia glittereitä.

Lakkasin tritonilla kynnet edellisenä päivänä ja vasta seuraavana ryhdyin koristelemaan niitä. Leimat eivät meinanneet tarttua jo edellisenä iltana lakkaamaani pintaan, joten jouduin lakkaamaan yhden kerroksen Kiara Skyn pikakuivattavaa lakkaa, jonka päälle vasta leimasin ja folioin. Folio tarttui vain folioleimauslakkaan, eikä ollenkaan pikakuivattavan lakan pintaan. Mä onnistuin ! Lähetin heti parille bloggaaja ystävälleni pienen video pätkän, jossa juhlin onnistumistani.

Leima on Über Chicin laatasta 13-03 ja leimattu Moyran hopeisella folioleimauslakalla sekä folioitu Moyran kultaisella foliolla. Folion päälle laitoin kaksi kerrosta Moyran vesipohjaista päällyslakkaa, joka ei rypistä foliota ja pilaa sen kiiltoa.

triton

Oletko kokeillut folioleimausta ?

Nyt siihen on mahdollisuus sekä mahdollisuus testata muita tekniikoita ja tavata muita kynsiharrastajia.


Cesars Shopissa on alle kahden viikon päästä Kynsimiitti, jossa minä olen myös paikalla. Alla olevassa kuvassa on linkki kynsimiitin facebook -sivulle.


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Sateenkaari kynsillä

Eilen yöllä rupesin lakkaamaan kynsiä ja mulla ei ollu minkäänlaista ideaa. Tiesin haluavani jotain värikästä sekä kokeilla MILVin uusia Foil siirtokuvia, jotka kävin tällä viikolla ostamassa Cesars Shopista heti, kun ne sinne saapuivat. Sitten mulle tuli mieleen mun kynsimiittiin tekemäni kynnet, joihin tein sateenkaariliukuvärin ranskalaisena manikyyrinä. Halusin kokeilla tuota tekniikkaa koko kynnelle ja tässä sitä ollaan. Tykkään näistä kynsistä ihan älyttömästi.

 photo sateenkaari_kynnet_zps4gb3patz.png  photo sateenkaari_kynnet_zpsro0th0kl.jpg

Lakkasin jokaiseen kynteen yhden kerroksen Essencen Whild White Ways -lakkaa, mutta unohdin sen kuvasta. 

Sen jälkeen kostutetuilla meikkisienillä rupesin tuputtelemaan kahta lakkaa per kynsi. Tehden pystysuunnassa liukuvärin. Kaikki Essencen lakat peittivät jo yhdellä kerroksella, mutta liukuväri ei ollut tarpeeksi liukuva, joten tein kolme kerrosta liukuväriä. Liukuvärin päälle halusin vielä vähän kimallusta Fairy Dustilla ennen siirtokuvien asettelua.

Nää uudet Foil siirtokuvat on yhtä helppo asetella ja laittaa kynnelle, kuin muutkin Milvin siirtokuvat. Siirtokuvien päälle laitoin Seche Viteä, joka sai foilit hieman rypyttymään. Kokeilin myös Cesarsin omaa pikakuivattavaa, joka teki saman efektin. Pitää testailla jotain muita päällyslakkoja ja katsoa, mitä tapahtuu.

Lakat

Essence -  #lucky
Essence - shade of happiness
Essence - hello sunshine
Essence - brazil jungle
China Glaze - Rain Dance the Night Away
Ginatricot - Purple Wish
China Glaze - Fairy Dust

 photo kynsilakat_zps8eetsqcv.jpg


Ootko sä tehny sateenkaarikynsiä ?

p.s näitkö jo mun kynsivideon.