Näytetään tekstit, joissa on tunniste akryylimaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste akryylimaali. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Kynsiblogit Goes Halloween - Bodom

Päätimme Kynsibloggaajien kanssa tehdä muutamia karmaisevia Halloweeniin sopivia kynsiä. Valitimme yhteiseksi teemaksi kauhuleffajulisteet. Virallinen Halloween -päivähän oli jo eilen, mutta suomessa taidetaan juhlia joko sitä edeltävänä tai sen jälkeisenä viikonloppuna. Joten ihan sopivaan väliin saan nämäkin kynnet julkaistua. 

Mä olen todella huono katsomaan kauhuelokuvia, joten siksi ehdotinkin elokuvajulisteita teemaksi. Tämä on kuitenkin sellainen leffa, jonka olen jopa nähnyt kahteen kertaan. Keskusteltiin meidän yhdessä meidän Kynsiblogi -porukan kanssa, mitkä elokuvajulisteet valitaan ja melkeinpä kaikki valitsivat jonkun ulkomaalaisen elokuvan. Itse en googlen kuvahaulla löytänyt mieleistäni julistetta. Sitten keksin, että onhan suomalaisiakin kauhuelokuvia. 



Kynsille lakkasin pohjaväriksi O.P.I:n Give Me Spacen, joka muistuttaa aivan yöllistä tähtitaivasta. Siihen päälle maalasin käsin öisen metsän ja julisteessakin olevan teltan. Ja sanonko mä mitä. Siis ihan oikeasti miten voi olla niin vaikea maalata yksi teltta? Maalasin sen varmaan viisi kertaa, sillä sain sen aivan muodottomaksi alussa. Loppujen lopuksi sain siitä tarpeeksi telttaa muistuttavan. Vaikka Give Me Space on täydellisen värinen, siitä oli hieman vaikea erottaa edes mustaa akryylimaalia. Mattasin kuitenkin lakkauksen Glisten&Glown matta päällyslakalla, jolloin maalauksetkin erottuivat. 

Ennen näiden lakkausta mulla oli punaiset kynnet ja kuten arvata saattaa, kun niitä poistin nehän levisivät joka paikkaan. Ajattelin kuitenkin, että olen kauhuteemalla tekemässä kynsiä, joten annoin kynsinauhojen ja sitä ympäröivän ihon jäädä punertavaksi. 


halloween_bodom

Tykkätkö katsoa kauhuelokuvia ?

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Pilkutettuja kukkia

Nämä kynnet matkin suoraan Annilta. Tykästyin ihan älyttömästi tähän lakkaukseen ja se jäikin mieleeni pitkäksi aikaa, joten oli pakko toteuttaa se omillekkin kynsille.

Mulla oli pitkään sellainen kausi, jossa ostin ja lakkasin kynsille hyvin paljon erilaisia nudeja lakkoja. Tää kausi tais kestää melkeenpä puoli vuotta, vaikka tuli sen aikana muutakin tehtyä kynsille kuin pelkkiä nudeja lakkoja. Mulla on paha tapa, jos en samantien muokkaa kynsikuvia, saattaa ne jäädä tosi pitkäksikin aikaa roikkumaan tonne kansioon ja odottamaan julkasuvuoroaan. Nämäkin kynnet on tullu lakattua jo tammikuussa. Nyt lomalla yritän kyllä muokata mahdollisimman paljon uusia ja vanhoja kuvia, että saisin ne joskus tänne bloginkin puolelle julkaistua.

 photo kblogiiii_zpskipaeznz.jpg
 photo kblogiiii1_zpsndd7xnti.jpg

Kynsillä on pohjalla kaksi kerrosta Nude Beigeä, joka on aika tumma nude mun silmään. Silti tosi kiva ja hyvin levittyvä lakka. Kukat tein dottarilla ja akryylimaalilla, silleen sain helpommin siistit kuka tehtyä ja pyyhittyä virheet varovasti pois. Innostuin kukkien kanssa hieman ja tein omasta mielestä muutamaan kynteen liian monta kukkaa, mutta oli nämä silti tosi kivat kynnet. Kukkien keskelle halusin ruusukultaiset keskustat, jotka tein Luxoriouksella.

Lakat
GinaTricot - Nude Beige
GinaTricot - Luxorious
+
Valkoinen akryylimaali

 photo kblogiiii2_zpsath9md68.jpg

lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulukynnet

 photo hyvaumlauml joulua_zpsevpscx7s.jpg 

Me Tuffen kanssa toivotetaan teille hyvää joulua ja rauhallista uuttavuotta!


Halusin tulla pikaisesti esittelemään mun ja äidin joulukynnet. Sillä en halua ne jää roikkumaan tonne luonnoksiin tai kansioihin. Tein meille molemmille hyvin yksinkertaiset, mutta kauniit kynnet.

Omistani löytyy kahdesta aksenttikynnestä söpöt ja yksinkertaiset lahjapaketit. Joihin on käytetty Cherishiä kaksi kerrosta sekä ohut kerros Golden Enchanmentiä. Paketin nauha on maalattu akryylivärillä Ubermaton päälle ja siit siirretty kynnelle. Muilta kynsiltä löytyy kaksi kerrosta Ruby Pumpsia, joka on kyllä niin täydellinen joululakka. Lakkaus on matattu Oriflamen The One - mattalakalla.

 photo kblogi_zpsnvi7ehko.png

Äidin kynsiltä löytyy kaksi kerrosta Ruby Pumpsia jokaiselta kynneltä. Peukaloista ja nimettömistä löytyy kahden lumihiutaleen leimadecalit. Tykkään nykyään tehdä enemmän leimadecaleita, sillä niihin en onnistu vääntämään leimoja kieroon. Lumihiutaleiden päällä on vielä kerros Golden Enchantmentia.

 photo kblogi2_zpsusa6hrfp.jpg



Mun kynsissä olevat lakat

piCture pOlish  - cherish
China Glaze - Ruby Pumps
China Glaze - Golden Enchantment


 photo kblogi3_zps2zhgjqfi.jpg


Mikä on teijän The joululakka ?

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

#ablecs15 Week1: Something Other Than Pink

Ensimmäisen viikon toinen haaste uunista ulos aivan viime hetkillä. Mun piti lakata nää jo eilen, mutta päädyinkin kaverin kanssa leffaan. Kerkesin kuitenkin tän viikon puolella vielä lakkaamaan.

Idea näihin lähti siitä, että halusin keltaista kynsille. Pyörittelin kaikenlaisia ideoita päässäni sateenkaari liukuväristä ranskalaiseen manikyyriin. Selailin kuitenkin netistä erilaisia ideoita, joissa oli käytetty keltaista.

 photo kblogi4_zps2bbe0081.jpg
 photo kynsiblogi_zpsc8c668c5.png

Keltaisena lakkana O.P.I:n ihana I Just Can't Cope-Acabana en tiedä millaista tän pitäis olla koostumukseltaan, mutta muihin mun O.P.I:n lakkoihin verrattuna tosi paksun tuntusta. Kolmella kerroksella sain tarpeeks peittävän tuloksen. Ensimmäisestä ja toisesta jäi aika laikukas lopputulos, mutta kolmas tasoitti tilanteen. Peukalossa ja nimettömässä on pohjalla kaks ohutta kerrosta Ginan Silveriä ja sen päällä kolme ohutta kerrosta O.P.I:n It's Frosty Outside hiekkalakkaa, jonka tasoitin kirkkaalla lakalla. Siihen päälle lakkasin ohuella siveltimellä ja mustalla akryylimaalilla sekä I Just Can't Cope-Acabanalla aztec -kuvioita.

 photo kblogi_zps342e76a0.jpg

Lakat

GinaTricot - Silver
O.P.I - It's Frosty Outside
O.P.I - I Just Can't Cope-Acabana

musta akryylimaali

maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukynnet x2

Tässä vielä kahdet kynnet, joilla osallistuin kauneudenkaupan joulukynsikisaan.

Ensimmäiset (linkistä äänestämään) on tälläset ihanat joulunpunaiset skittletet. Nää on mun omat lempparit ja omasta mielestä tosi helppo tehdä. Tonttulakkinkin saa helposti tehtyä, kun ensin tekee ranskalaisen ja sitten siitä jatkaa kapeemmalla siveltimellä tonttulakin hiipan. Kapeemmalla siveltimellä, kun tekee vielä, punaisen lakan kuivuttua, valkoisella lakalla tai akryylimaalilla "karvareunan" sekä halutessaan siihen päälle voi lisätä vaikka hilettä. Ainut minkä toteutuksessa mulla oli vähän ongelmia oli toi joulukuusi. Meinasin nimittäin tehdä sen aluksi mustalla ja teinkin, mutta siitä ei tullut omasta mielestä sopivan kokoinen tai edes oikean mallinen, joten jouduin sen poistamaan. Sit vaihdoinkin valkoiseen akryylimaaliin ja sain tehtyä siitä oikeen muotoisen sekä kokoisen.

 photo joulukynnet_zps8440089b.jpg  photo joulukynnet5_zpsdb3f7f27.jpg  photo joulukynnet2_zps8b3cc80d.jpg  photo joulukynnet1_zps532a99bf.jpg

Lakat:

O.P.I - The Spy Who Loved Me
O.P.I - Sweet Memories

Valkoinen akryylimaali
Valkoinen irtohile

Memories on oikeesti ehkä, kuitenki tarkoitettu ranskislakaks. Se peittää kuitenkin ihan hyvin kolmella kerroksella, jos ei ole ihan pikkutarkka. Spy peitti hyvin kahdella kerroksella, mutta laiton vielä kolmannen kerroksen.

 photo kblogi1_zps90013217.jpg


Toinen (linkistä äänestämään) lakkaus on paljon yksinkertaisempi ja vielä helpompi tehdä. Ei tarvitse, kuin kolme eri lakkaa, dotting toolin ja meikkisienen.

 photo joulukynnet4_zps892e1166.jpg
 photo joulukynnet3_zpsec488914.jpg

Lakat:

O.P.I - Goldeneye
O.P.I - Over & Over A-Gwen
O.P.I - Sweet Memories

Goldeneyen kerrostin meikkisienen avulla keskisormeen, ettei tule turhan paksua lakkakerrosta. A-Gwen peitti hyvin kahdella kerroksella, mutta laitoin silti kolmannen kerroksen. Memoriesia on taas nimettömässä kolme kerrosta ja päälle tehty dotting toolin avulla pilkuista joulukuusi. Yksinkertaista ja helppoa.

 photo kblogi2_zps87edd115.jpg

Talviset kynnet

Tein tällä viikolla tälläset talviset, kun osallistuin Kauneudenkaupan joulukynsikilpailuun. Joten jos olisitte kivoja ja voisitte käydä äänestämässä mun kynsiä tästä linkistä. Äänestäneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti kauneudenkauppaan.

Kilpailun haasteena on käyttään lakkauksiin vain ja ainoastaan O.P.I:n lakkoja, mutta koristeluun sai käyttää muitakin tuotteita. 

 photo kynnet_zps6a83a5e0.jpg
 photo kynnet1_zpsb2a5e8d1.jpg  photo kynnwt_zps213abc8d.jpg

Käytetyt lakat:

O.P.I - It's Frosty Outside (peukalo, etusormi ja pikkusormi)
O.P.I - Can't Find My Czechbook (keskisormen ja nimettömän liukuvärjäys)
O.P.I - I Saw.. U Saw..We Saw.. Warsaw (keskisormen ja nimettömän liukuvärjäys)

Lisänä keskisormen ja nimettömän koristeluun käytetty akryylimaaleja.

Lakkojen peittävyydestä sen verran, että Frostyn peittävyydessä on toivomisen varaa. Sillä se ei peittänyt edes kolmella kerroksella kunnolla. Pitäisi varmaan laittaa joku hieman peittävämpi lakka alle. Czechbook:ia laitoin liukuvärjäyksen alle yhden kerroksen peittävyyden takaamiseksi. 

Oli jännä maalata akryylimaaleilla pitkästä aikaa. Osa maalauksista meni hieman kieroon, mutta ei se mitään haittaa. Omasta mielestäni nää on kivat.
 photo kblogi_zpsf80b8614.jpg