Näytetään tekstit, joissa on tunniste niitit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste niitit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Lakkausunelmia: Syksyn lehdet

lakk

Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia, Lakkaushaasteen lisäksi. 

Mieluusti kuulisimme myös teidän ajatuksia millaisilla tekniikoilla, aiheilla ja tai teemoilla haluaisitte meidän haastavan itsemme. 


Nyt on vuorossa jo syyskuu ja SYKSY. Joten me valittiin teemaksi syksyn lehdet ja kynsistä tulee löytyä oranssia. Mä en oo itte koskaa ollut mikään syksyn fani, mutta tänä vuonna oon odottanut sitä ja paljon. Mulla on nimittäin ollut niin pahat allergiaoireet koko kesän, joten toivon syksyn tulevan ja siitepölyn katoavan.

 

syksyisetlehdet

Mulla tuli aika nopeasti näihin idea. Halusin käyttää Picture Polishin syksyisiä lakkoja ja tiesin omistavani mukavia leimauslaattoja. Kaivoin siis ensin esiin kaikki kivat syksyiset lakat, jotka tällä kertaa oli oransseja. 

Päädyin tekemään skittleten, koska viihdyn parhaiten sellaisessa lakkauksessa, jossa osa kynsistä on erilaisia.

Kahteen kynteen tein pohjalle smooshy pinnan picture polishin  amber, autumn, castle, fall ja foxy lakoilla. Eli pieniä pisaroita leimasimeen, joka painetaan sitten kynnelle. Mulla on kynsissä yleensä valkoinen pohja, jotta värit erottuu kunnolla. Näihin kynsiin myös leimasin über chicin lovely leaves laatasta lehtien ääriviivoja.

Peukaloon lakkasin kaksi kerrosta ihanaa fall lakkaa, joka on murrettu oranssi isoilla kultaisilla glittereillä. Keskisormeen laitoin murrettua oranssia nimeltä foxy. Pikkusormeen laitoin hieman tekstuuria Color Clubin make a move, joka sopi värinsä puolesta hyvin tähän lakaukseen. Koriste varastostani etsin vielä kultaiset niitit peukaloon ja keskisormeen.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Turkoosia ja kultaa

Heipä hei täältä mökiltä! Loma on alkanu jo hyvin ja sain jopa inspiraatiota lakata kynsiä täällä möksällä. Mulla on aina jonkun verran kynsilakkoja ja koristeita täällä mukana, jotta on sadepäiville tekemistä. Just vähän ennen loman alkua ostin ison kasan uusia lakkoja Cesars Shopista ja hinku päästä käyttämään niitä on ollut suuri, mutta vasta nyt keksin idean. Sekä sain tehtyä Kiara Sky Dip powdereilla kynsihuollon. 


1

Näihin kynsiin halusin käyttää Kiara Skyn kynsilakkaa uudesta kokoelmasta nimeltä Electro Pop. Tähän lakkaan mä iskin oikeestaan ensimmäisenä silmäni Heidin swatcheissa.

Lakka on nimeltään Gimme a beat. Se on aivan ihana turkoosi cremelakka, joka peittää hyvin kahdella kerroksella. 

Peukalossa ja nimettömässä on kolme kerrosta Zoyan ihanaa kultaista pixie dust lakkaa Lux. Zoyan pixie dust lakat ovat koostumukseltaan täydellisen karheita hiekkalakkoja.

Keskisormeen leimasin Über Chicin laatasta 24-03 Moyran valkoisella leimauslakalla.

5

Tykkäätkö sinä tehdä skittlettejä ?

torstai 20. syyskuuta 2018

Lakkaushaaste: Disney Inspired

Hävettää, nolottaa ja itkettää... En käsitä, miten mä unohdin elokuun haastepostauksen kokonaan. Postaus piti julkaista maanantaina ja perjantaina vielä mietin "täytyy lakata viikonloppuna kynnet". Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kuitenkin havahduin siihen, että en ollut sitä tehnyt ja rupesi ärsyttämään.  Noh.. Vahinkoja sattuu.

Syyskuun teemana meillä oli inspiroitua Disneystä ja käsinmaalata. Tää oli mulle tosi vaikee. Tykkään paljon Disneyn -elokuvista, mutta mulle tuli valinnan vaikeus. Pyöritin ideoita päässäni ja keskustelin sekä valitin Camillalle pariin otteeseen. Ja taas jäi viimehetkeen näiden tekeminen, mutta tein sen ja tätä postausta kirjotan vielä edellisenä iltana.

Tässä linkit muiden postauksiin:
Charming Nails
Camillacquered
Dioriina
Tinkerbell's Nail Diary

IMG_9038

Kynsissä on pohjalla kolme ohutta kerrosta piCture pOlishin uutta lakkaa nimeltä sage, joka on väriltään murrettu vaalean vihreä. Aivan ihanan värinen mun mielestä.

Tästä lakasta mulle tuli mieleen merenkouhut ja sitä kautta sitten Disneyn Ariel. Vaatimuksena oli käsinmaalata. Minä maalasin nämä kuvat ensin silikoonimatolle, sillä mulla ei kädet pysy tarpeeks paikallaan, että saisin kynnelle maalattua. Saatoin ehkä myös vähän huijata, tai no en tiedä. Mulla oli silikoonimaton alla nimittäin tulostettu kuva Arielista. Arielin maalasin ihan kynsilakoilla ja So Nailiciousin 02 needle siveltimellä, jonka olen saanut. Keskisormeen tuli Arielin naama ja nimettömään pyrstö. Muut kynnet koristelin teemaan sopivasti helmenpuolikkailla ja tähtiniitellä.

IMG_9044 IMG_9047

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Samiskynnet: Rannalla

Idea näihin kynsiin lähti, kun olin CesarsShopissa kesäkuun alussa tuotetestauspäivillä. Camillan kanssa ostettiin sama leimauslaatta ja leikillämme, sitten siinä vitsailtiin kumpikohan meistä ekaksi tekee lakkauksen, jossa käyttää piCture pOlishin uutta destinyä yhdistettynä cherishiin sekä tuota laattaa. Päädyimmekin tekemään tästä meille haasteen. Itsehän innostuin vähän liikaa tehdessäni tätä lakkausta ja lisäsin liukuväriin vielä yhden lakan. Sekä "muutaman" niittikoristeen.

Tästä Camillan postaukseen.

2

Etusormesta ja pikkurillistä löytyy kolme ohutta kerrosta piCture pOlishin destiny -lakkaa, joka on kaunis turkoosi täynnä pientä holohippua. 

Peukalosta, keskisormesta ja nimettömästä löytyy kolmen lakan liukuväri. PiCture pOlishin lakkoja saa tuputella aika paljon, että saa toivotun lopputuloksen. Lopputulos on kuitenkin sen arvoinen. Liukuvärissä on destiny, clouds ja cherish, johon olen päälle leimannut Moyran valkoisella leimauslakalla. Laattana käytin Moyran 115 Happily ever after.

Koristeeksi iso kasa erilaisia niittejä.

1 3

Mitä tykkäätte tästä piCture pOlishin kokoelmasta?

tiistai 24. marraskuuta 2015

Aztec -kynnet ja BPS niitit testissä

Sunnuntai iltana mulla oli aivan loistava lakkausidea. Halusin tehdä Aztec -koristelut kynsille uusilla lakoilla ja leimadecalien tekoon asti kaikki oli hyvin. Tai eihän ne leimadecleita ole vaan käsinmaalausdecaleita. Kynsille asetteleminen oli se ongelma ja kaikki meni sitte pilalle. Koska oon itte niin perfektionisti mua häiritsee ihan hirveesti, kun nää meni vinoon.
 photo kblogi3_zpswpirjxnc.jpg  photo kblogi_zpshymzkj39.png
Nude ihana uusi lakka.What's she dune?  peittää ainakin mun kynnet yhdellä kerroksella. Aika valuvaa tää oli, mutta silti ihan hallittavissa eikä valunut pahasti kynsinauhoille. 
Muita lakkoja käytinkin vain koristeluun, joten peittävyydestä en vielä voi sanoa mitää. Palataan siihen, kun olen ne testannut kunnolla. Väreinä tykkään kyllä paljon näistä.
Tykästyin kovasti itse tekemään decaleita. Oon yhdet ennen näitä tehny ja ne odottaa vielä hetken julkaisuaan. Decalit onnistui hyvin, vaikka käsi tärisikin aika paljon viivoja tehdessä ja niistä tuli vähän kierot. Peukkuun ja keskisormeen sain aseteltua decalit aika suoraan, mutta nimettömät. Sanonko oikeesti mitä. Mua ihan itkettää näiden kanssa, molemmissa käsissä ne meni ihan kieroon. Onneks sentään samalla tavalla.
Pikkurilliin ja etusormeen rupesin miettimään jotain koristeita vielä, sillä ne näyttivät tyhjiltä. Tutkailin koristeitani ja löysin sieltä vähän aikaa sitten Born Pretty Storelta saamani värikkäät niitit, jotka sopi ihan täydellisesti tän lakkauksen väreihin. Nää on mun mielestä just sopivan kokosia, sillä ne ei pikkurillissä näytä yhtään liian isoilta. Ja tuntuu pysyvän tosi hyvin kynnellä vain kynsilakalla. 
Lakat
China Glaze - What's she dune?
China Glaze - The heat is on
China Glaze - Rain dance the night away
China Glaze - Golden enchantment
Niitit*
*=saatu
 photo kblogi2_zpsaogi4lp8.jpg
p.s. sivupalkissa on 10% alennuskoodi Born Pretty Storeen.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Leimattuja ruusuja

Nää kynnet oon tehny jo heinäkuun alussa. Olin just tullu mökiltä ja lähössä seuraavana päivänä laivaalle, jonka takia piti saada siistit kynnet. Mulla oli selkeä suunnitelma millaset kynnet halusin, mutta suunnitelma muuttu matkan varrella. Kello oli nimittäin jo yks yöllä eikä kaikki sujunu niinkuin halusin.

 photo kblogi2_zpsz0yhsdef.jpg 

Mulla ei näitä lakatessa meinannu leimailu onnistua ollenkaan, sillä aluks yritin toisella laatalla. En kuitenkaan saanu kuviota nousemaan laatalta. Joten mun oli pakko vaihtaa ruusulaattaan. Senkään kanssa ei meinannut onnistua kunnolla, kuitenkin sain jonkun näköiset leimat kynsille asti.

Ongelmienkin jälkeen tykkäsin näistä kynsistä, vaikkakin leimat on vähän kierossa.
 photo kblogi_zpsg3cubp3y.png
Etu- ja keskisormessa on kolme kerrosta Ice Pink lakkaa. Se on tosi nätti vaaleanpunainen lakka ja aika helppo levittää. 

Peukussa ja pikkusormessa on Boom Boom Roomia kaks kerrosta ja ne ois ehkä tarvinnu kolmannenkin, mutta kello oli jo niin paljon. Lakka levittyy kuitenkin tosi nätisti, mutta jostain syystä sain sen kaljuuntumaan. Laitoin myös näihin sormiin kaksi pientä kultaista niittiä koristeeksi.

Nimettömästä löytyy hiekkalakka nimeltä Cafe Girl. Sen alta löytyy kerros Ice Pinkiä, sillä luulin ettei tämä peitä kunnolla. Kahdella kerroksella sain omasta mielestä peittävän tuloksen. Vaaleanpunainen hiekkalakka mulla oli jo, mutta kun tässä oli ihania kultasia glittereitä.

Lakat

GinaTricot - Ice Pink
Essie - Boom Boom Room
Konadin pinkki leimalakka
Kicks - Cafe Girl

leimauslaatta 
BP-73

 photo kblogi3_zpsjukprfrn.jpg

maanantai 25. toukokuuta 2015

#ablecs15 week15: Keeping It Simple

Ihan ensimmäiseks ajattelin ranskalaista manikyyriä, mutta tiesin etten tuu viihtymään siinä tarpeeks kauan. Niin yksinkertanen se olis. Sitten päädyin tähän yksinkertaiseen skitletteen, toisiinsa sopivilla väreillä. Käyttämättömistä lakoista löyty kolme toisiinsa sopivaa lakaa, joita päätin testata.
 photo kblogi_zpsc7qlh8et.jpg  photo kblogi_zpsxklqs6w2.png

Tutti Frutti Tonga peitti vasta neljännellä kerroksella niin hyvin, että kehtasin jättää sen kynsille. Lähempää katottuna siihen jäi myös siveltimen vetoja näkyviin, mutta kaukaa katottuna se on niiin ihana sävy. Ihana vaalean koralli ja todella shimmerinen.

Peach ihana tummemman koralli lakka hopeisella shimmerillä. Peittää kahdella kerroksella, ainakin mun kynsillä. Tähän ei edes siveltimen vedot jääneet näkyviin.Tykkään paljon, vaikka vierastinkin lakkaa aluksi sen shimmerin takia.

Nude Pinkiä meni kaks kerrosta Hey, Nuden alle varmuuden vuoks, mutta nyt tuntuu että se oli aivan turhaan. Hey, Nudeen ei nimittäin muoduostunut kunnollista hiekka pintaa ja epäilen sen johtuvan juuri siitä, että laitoin sen alle toista lakkaa. Sen lisäksi Hey, Nude tarvitsisi kyllä paljon peittävämmän lakan alleen, sillä se ei ole kovin peittävä lakka.



Lakat

O.P.I - Tutti Frutti Tonga
GinaTricot - Peach
GinaTricot - Nude Pink
Essence - Hey, Nude!

 photo kblogi2_zpsgegsysc6.jpg  photo ablecs_zpsiuq7xncm.png

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

#ablecs15 week5: Textured

Taas mennään ihan päivän viime minuuteilla, kun kerkeän nämän kynnet julkaisemaan. Mun oikeesti täytyy oppia olemaan ajoissa näiden kanssa. Mutta aika taulussa ollaan kuitenkin. Taas oli aika monta ideaa päässä. Suunnittelin ihan ensimmäisenä liukuvärjäystä yhteen sopivilla hiekkalakoilla, mutta en jaksanu lähtee yrittämään miten se toimisi. Seuraavan idean sitten toteutinkin. En halunnut loppujen lopuks jokaiselle kynnelle hiekkalakkaa, sillä töissä se kuluis nopeesti sileäksi. Aluks suunnittelin käyttäväni Itty Bitty Grittyä hiekkalakkana, mutta ajattelin sen kuitenkin olevan liian saman värinen pohjalakan kanssa.

 photo kblogi3_zpszetwoe6a.jpg  photo kblogi_zpsujpfxymt.png

Petal To The Metal peitti kunnolla vasta kolmannella kerroksella. Laitoin sitä myös keskisormeen ja nimettömään kaks kerrosta Emotionsin alle. Emotionsia on myös kaksi paksuhkoa kerrosta, että se  varmasti peittää. Pikkusormeen, etusormeen ja peukaloon laitoin uusia niittejä, jotka ostin viikonloppuna. Oli pakko saada niitä heti kynsille. Nimettömän ja keskisormen kuviointi on tehty teipillä ja sen kanssa oli pieniä ongelmia. En nimittäin muistanut missä jäjestyksessä laitoin ne kynsille.

Lakat

O.P.I - Emotions
China Glaze - Petal To The Metal

 photo kblogi4_zpsoo30f941.jpg  photo ablecs_zpsiuq7xncm.png