Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Lakkausunelmia: Syksyn lehdet

lakk

Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia, Lakkaushaasteen lisäksi. 

Mieluusti kuulisimme myös teidän ajatuksia millaisilla tekniikoilla, aiheilla ja tai teemoilla haluaisitte meidän haastavan itsemme. 


Nyt on vuorossa jo syyskuu ja SYKSY. Joten me valittiin teemaksi syksyn lehdet ja kynsistä tulee löytyä oranssia. Mä en oo itte koskaa ollut mikään syksyn fani, mutta tänä vuonna oon odottanut sitä ja paljon. Mulla on nimittäin ollut niin pahat allergiaoireet koko kesän, joten toivon syksyn tulevan ja siitepölyn katoavan.

 

syksyisetlehdet

Mulla tuli aika nopeasti näihin idea. Halusin käyttää Picture Polishin syksyisiä lakkoja ja tiesin omistavani mukavia leimauslaattoja. Kaivoin siis ensin esiin kaikki kivat syksyiset lakat, jotka tällä kertaa oli oransseja. 

Päädyin tekemään skittleten, koska viihdyn parhaiten sellaisessa lakkauksessa, jossa osa kynsistä on erilaisia.

Kahteen kynteen tein pohjalle smooshy pinnan picture polishin  amber, autumn, castle, fall ja foxy lakoilla. Eli pieniä pisaroita leimasimeen, joka painetaan sitten kynnelle. Mulla on kynsissä yleensä valkoinen pohja, jotta värit erottuu kunnolla. Näihin kynsiin myös leimasin über chicin lovely leaves laatasta lehtien ääriviivoja.

Peukaloon lakkasin kaksi kerrosta ihanaa fall lakkaa, joka on murrettu oranssi isoilla kultaisilla glittereillä. Keskisormeen laitoin murrettua oranssia nimeltä foxy. Pikkusormeen laitoin hieman tekstuuria Color Clubin make a move, joka sopi värinsä puolesta hyvin tähän lakaukseen. Koriste varastostani etsin vielä kultaiset niitit peukaloon ja keskisormeen.

lauantai 9. syyskuuta 2017

ncLA: Just a Girl -kokoelma

Nähdessäni tämän kokoelman tiesin, että mun on pakko saada nämä kaikki lakat. Nämä kaikki lakat sopivat yhteen ja olivat juuri sellaista sävymaailmaa, jota rakastan. Kaikki ovat vielä juuri sopivia syksyyn, vaikka eihän aina sävyjen tarvitse sopia vuodenaikaan. Välillä se on kuitenkin kivaa.

ncLA_were_of_to_never_never_land

Were Off To Never Never Land on hyvin kaunis murrettu laventelinsävyinen lakka. Tämä on koostumukseltaan hyvin miellytävä lakattava ja peittää jo yhdella paksummalla kerroksella. Tottumuksesta taisin kuitenkin lakata yhden paksumman kerroksen ja yhden ohuen.

2.9.2017 016 ncLA_best_friends_with_benefits

Best Friend With Benefits on tumma malvanvärinen cremelakka. Tämä lakka peittää myös yhdella paksuhkolla kerroksella ja levittyy todella nätisti kynnelle. Kuvissa tämä näyttää hieman enemmän luumun väriseltä, kun livenä tämä taittaa enemmän ruskeaan. Tämä oli hyvin vaikea kuvattava.

En tiedä huomaatteko tuota peukalonkynnellä olevan lakan epätasaisuutta. Kynnellä oli yksi kerros lakkaa ja laitoin päälle pikakuivattavaa liian aikaisin ja liian raskaalla kädellä.

2.9.2017 057 ncLA_Shes_overboard_and_self_assured

She's Over Board and Self Assured on tumma vadelman/purppuran sävyinen creme. Tämäkin peittää yhdellä paksuhkolla kerroksella tai sitten kahdella ohuemmalla.  

Tämän kanssa tapahtui sama moka, kuin tuon ylemmänkin lakan. Liian nopeasti laitoin pikakuivattavaa ja peukalon sivusta lähti hieman liikkeelle värit.

2.9.2017 046 ncLA_I_wanna_wake_up_where_you_are

I Wanna Wake Up Where You Are on hyvin kaunis vaalean harmaa creme, joka peittää myös yhdellä paksuhkolla kerroksella. Lakkassa on myös todella hyvä koostumus eikä se valu kynsinauhoille. 

Tässäkin muutamaan kohtaan sain päällyslakalla sörkittyä jälkiä, en tajua miten onnisuin. 

2.9.2017 033 ncLA_the_girl_with_the_most_cake

The Girl With The Most Cake on pinkihtävä microglitter räjähdys. Lakkasin tällä kaksi kerrosta Best Friend With Benefitsin päälle ja minusta se näytti todella nätiltä.  Oikean puoleisessa kuvassa etu- ja keskisormessa on lakattu vain kaksi kerrosta tätä ihanaa glitter räjähdystä. Mielestäni tämä peittää tarpeeksi kynttä, mutta joku toinen ei välttämättä tyydy, tähän lopputulokseen. Silloin tuputtelisin meikkisienellä glittereitä kynteen.

2.9.2017 070


Mitä te tykkäätte tästä kokoelmasta ?

tiistai 6. syyskuuta 2016

Siilit ja syksyn lehdet

Löysin sunnuntaina käydessäni ruokakaupassa cittarin alelaarista Essien ihanan Petal Pusher -lakan ja mulle tuli heti mieleen lakkausidea syksyisistä kynsistä, mutta siinä vaheessa ei ollut vielä tarkempaa suunnitelmaa minkälaiset. Innostuin edellisten leimadecal kynsien teosta niin paljon, että halusin heti uudet. Löysin uusista Cretive Shopin leimauslaatoistani moniakin syksyyn sopivia kuvia. Päädyin kuitenkin siileihin ja lehtiin, sillä ne olivat söpöt ja simppelit.

 photo syksy_kynnet_lehtia_zpsaj4iovgd.jpg  photo syksy_kynnet_zps4fse5svs.jpg 

Lakkasin jokaiseen kynteen kaksi kerrosta Petal Pushersia, joka on tumma harmaa creme, joka taittaa siniseen. Lakka levittyi hyvin ja oli helppo lakattava.

Leimadecalit toteutin tutulla tavalla. Ohut kerros kirkasta lakkaa Uber matille, jonka annoin kuivua.  Lakkalevyjen päälle leimasin mustalla leimauslakalla siilit, jotka oli osana isompaa kuviota, mutta päädyin käyttämään näitä pieniä.  Toisiin kynsiin tein lehtileimalla hyvin värikkään syksyisen tunnelman. Värittelin leimat varovasti pienellä siveltimellä, mutta värit jäi aika läpikuultaviksi, joten laitoin niihin vielä valkoista lakkaa.

Leivitin kynnelle ohuen kerroksen kirkasta lakkaa, jolla kiinnitin decalit kynnen pintaan. Leikkasin ylimääräisen pituuden decaleista pois sekä siistin kynsinauhat. Laitoin päälle vielä Cesarsin pikakuivattavaa päälyslakkaa ja sen jälkeen vielä Seche Viteä. 

 photo syksy_kynnet_lahikuva_zpsprcpwiry.jpg

Lakat

Essie - Petal Pushers
Colour Alike - kind of black (leimauslakka)
piCture pOlish -  sun flower
piCture pOlish - remember
piCture pOlish - arabian
piCture pOlish - merge
piCture pOlish - autumn
Gina Tricot - Rain forest

Leimauslaatta - Creative Shop 23


Joko olette ryhtyneet tekemään syksyisiä lakkauksia ?