tiistai 29. maaliskuuta 2016

Essencen uutuuksia #2

Pitkän odottamisen jälkeen vihdoinkin nämä ihanuudet on mun. Kauanhan mä näitä odotinkin, itse asiassa siitä lähtien, kun sain tietää näiden tulevan myyntiin. Toissa viikolla nämä saapuivat useimpiin myymäliin jo ja mäkin aloin kärkkymään lähimmällä Essence pisteellä, että millon sinne saapuu lakat. Viikon kerkesin siellä kärkkyä, koska oon niin malttamaton. Viime maanantaina odotus kuitenkin palkittiin ja kaikki uutuudet oli hyllyssä. Yhdestä lakasta sain viimeisen kappaleen ja kaikkea muuta jäi vielä jäljelle.

Ostin kaikki itseäni kiinnostavat uudet tuotteet. Mukaan lähti 9 lakkaa, aikaisemmin ostin 2 jotka ei ole kuvassa, mutta yksi niistä unohtui kuvista. Mukaan lähti myös muutamia meikkituotteita, joista voisin tehdä oman postauksensa myöhemmin.

 photo kblogi1_zpsshyn7xn6.jpg  photo kblogi_zpsfkjdcxoc.jpg

Tykkään aivan älyttömästi näistä uusista sävyistä. Kaikki on just mun sävyjä tai sellasia mistä tykkään paljon.

Neljä näistä on jo päässyt kynsille ja ne kynnet julkaisen varmaan piakkoin. Siinä tulee sitten vähän laajemmin tietoa näistä lakoista ja niiden ominaisuuksista.

 photo kblogi2_zpsws9tdvzy.jpg

Oletteko ostaneet jo omanne ?

2 kommenttia:

  1. En ole vielä ostanut, mutta voisin kotiuttaa noi kaikki kuvissa näkyvät sävyt ilomielin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks nää onki sitä peruskokoelmaa, joten näitä onki helpompi saada kun joitain muita (:

      Poista