lauantai 19. syyskuuta 2015

Pala merta kynsillä

Vähän aikaa sitten päätin ottaa itteäni niskasta kiinni ja ruveta testaamaan mua jo pitkään kiinnostanutta tekniikkaa, joka on siis waterspotted. Kerran aikasemmin jo tätä tikulle yritin testata, mutta sillon mulla ei toiminu mikään suihke, jolla oisin saanu lakkapinnan hajoamaan. Nyt kuitenin päätin onnistua tässä ja onnistuinkin.


 photo kblogi1_zpslwjsxwei.jpg 

Waterspotted nimenä jo kertoo, että tässä pelleillään veden kanssa. Veden pintaan tiputetaan muutama pisara lakkaa ja sitten suihkutetaan suihkepullolla. 

Luin netistä, että desinfiointi aine toimii hyvin, eli vaikkapa Septidin, no ei mun lakka pinta hajonnu tarpeeks tai sit se hajos liikaa. Sitten lueskelin Kynsikoristelut faceryhmästä, että Niiskuneidin letityssuihke toimis tosi hyvin. En mä sitä omista, mutta Herbinan vastaavaa kuitenkin. Sillähän homma alkokin sitten toimimaan. 

Kun pinta on menny omasta mielestä tarpeeks rikki. Dipataan sormi samalla tavalla veteen, kun vesimarmoroinnissakin. Kannattaa kyllä oikeest suojata kynsien ympäriltä iho jollain. Näistä mun kuvista näkee kyllä hyvin, kun mua laiskotti enkä jaksanu suojaa, niin iho on ihan valkonen. Sitten se ylimääränen lakkapinta poistetaan mukista ja sormi nostetaan ylös.

 photo kblogi_zpsneuvy4n6.png

Pohjalle tein liukuvärin CFMC:llä CM:llä ja tolla kicksin lakalla. Liukuväriä piti tehä kaks kerrosta, että siitä tuli tarpeeks peittävä. 

Ensin testasin Essien Blancilla, mutta se ei hajonnu tarpeeks veden pinnalle. Vaihdoin siis Ginan Whiteen. Se toimi tosi hyvin ja muodosti just ihania epämääräsiä kuvoita.

Kaiken päälle vielä ohut kerros I♥Magiciä, joka on kyllä melkeen identtinen Fairy Dustin kanssa.

Lakat
GinaTricot - White
Essence - I♥Magic
GinaTricot - Candy Mint
Kicks - (nimi kulunut pois)
O.P.I - Can't Find My Czechbook
 photo kblogi_zpswquxdy7y.jpg

Tästä lakkauksesta tuli kyllä just sellanen, kun olin suunnitellu. Ihanat meren kuohut kynsillä.

Ootteko te testannu waterspotted tekniikkaa ?

6 kommenttia:

  1. Ooh, nämä on todella ihanat ja onnistuneet. Oon ihaillut ennenkin tämän tyylisiä kynsiä, aivan mahtavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon (: mäkin vaan pitkään netissä ihailin tän tyylisiä kynsiä, mutta sit otin itteeni niskasta kiinni ja se kannatti!

      Poista
  2. Kerran testasin mustan kanssa, mutta se oli niin sotkuista puuhaa, etten ole sen jälkeen jaksanut vaivautua. :D Nätit kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä on sotkusta puuhaa.. jopa valkoisen kanssa. Pitäis vaan jaksaa suojata iho. Kiitos (:

      Poista
  3. Voii että, nää on aivan ihanat! Oot onnistunut tosi hyvin :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon (: pitäis varmaa joku kerta taas kokeilla

      Poista