tiistai 8. syyskuuta 2015

Maniswap #1

Essi kyseli Facen Kynsikoristelut ryhmässä, että ketä kiinnostais tehdä hänen tai jonkun muun kanssa ManiSwap. Mä innostuin heti, sillä oon jo pitkään halunnu tehä jonkun kanssa tälläsen. 

ManiSwap tarkottaa sitä, että mä valitsen hänen lakkauksistaan yhden. Hän yhden mun lakkauksista ja sitten me toteutetaan ne. Tarkotuksena on, että ei kerrota toisillemme mitkä valittiin vaan julkastaan ne esim. just täällä blogissa samaan aikaan.

Valitsin nämä kynnet, koska nää oli aivan ihana väriset ja söpöt. En omistanu tuota ihanaa lakkaa, jota Essi oli käyttäny liukuväjäyksessä, joten päädyin soveltamaan jotain aivan omaa. Näistä tuli mun mielestä kuitenkin tosi kivat.

 photo kblogi2_zpsyjyeqxrk.jpg  photo kblogi_zpsxq6sioji.png

Ihan pohjalle laitoin yhen kerroksen Essencen uutta Powdery Rose no Make up-look lakkaa. Mä tykkään tästä sävystä ja tää on just sopivan peittävä tälläseen lakkaukseen pohjalle tai vaikkapa ranskikseen. Tää kuivuu mattapintaseks, ellei siihen päälle laita päällyslakkaa.

Liukuvärjäyksen teon alotin vaalean harmaalla cremellä, sillä halusin saada peittävän lopputuloksen. Tein sillä vaan yhden kerrokseen. Päälle aloin kerrostaa kerroksen Silveriä ja kerroksen Tinseliä. Lopputulos olinkin jo tarpeeks peittävä, joten lopuksi lisäsin vielä holokimallusta I♥Magicillä, jota laitoin kaksi kerrosta. Toisen sienellä ja toisen lakan omalla sudillaan.

Nimettömiin tein nuo ruusut dotting toolilla ja siveltimellä. Päälle lisäsin vielä muutaman glitterin koristeeksi. Ainut minkä omasta mielestäni mokasin oli noi lehdet. Niistä tuli liian isot. Noh ei aina voi tulla täydellisiä kynsiä.

Keskisormiin leimasin Konadin m36 laatalla perhosia, joiden keskustaan lisäsin muutaman glitterin. Leimaus ei meinannu taaskaan sujua millään. Kaks kertaa jouduin varovasti pyyhkimään topsipuikolla, joka oli kastettu kynsilakanpoistoaineeseen. Sit vasta sain aseteltua leima siististi kynnelle.

Lakat

GinaTricot - Concrete jungle
GinaTricot - Silver
China Glaze - Tinsel
Esssence - I♥Magic
Essence - Powdery Rose

GinaTricot - Formula One
GinaTricot - Zinfandel
GinaTricot - White
GinaTricot - Have a Bite
GinaTricot - Purple Wish
China Glaze - Four Leaf Clover
Kone Helsinki - GL03
Essence - Amazed by You
Kone Helsinki - GL09

 photo kblogi3_zps1zbzekms.jpg  photo kblogi4_zpsgqv4dsgt.jpg


Mitä te tykkäätte näistä ? Ootteko käyttäny näin montaa lakkaa yhteen lakkaukseen ?

p.s. ihan muutamaa lakkaa vaan käytin tässä lakkauksessa, vaikka suurin osa olikin vaan koristeluun.

2 kommenttia:

  1. Hyvin oot onnistunut! On kyllä myös hurja määrä lakkoja :D Mä aina ihailen, kun muut käyttää paljon lakkoja yksiin kynsiin, mutta silti siten, että ne sopii yhteen. Mulla on aina joku kaksi tai kolme vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe.. no nää oli sentään helppo yhdistää toisiinsa :D ei mullakaan yleensä oo ku muutama lakka

      Poista