keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Maniswap #2

Tämän maniswapin tein oikeastaan jo ennen tuota aikaisemmin julkaisemaani, mutta tämän julkaisin ensin Facebookissa. Tämä on toteutettu Niinan kanssa, mutta hänellä ei ole blogia, joten julkaisimme nämä siksi ensin faceen. Näimme tällä tavalla toistemme luomukset heti.

Valitsin häneltä ihanat kirsikankukka luomukset. Tykästyin näihin omilla kynsilläni kovasti, mutta multa lohkes kynsi tosi pahasti päivä näiden lakkauksen jälkeen. Harmitti kyllä paljon. Ei auttanu kun poistaa lakkaukset kynsiltä ja pelastaa mitä pelastettavissa oli.


 photo kblogi1_zpshvc9jrby.jpg 

Niinan kynnet oli tosi nätit, mutta omiini lisäsin vielä ensimmäisten kuvien oton jälkeen lehtiä puihin sekä vähän ylimääräistä kimallusta. Koska glitter ja enemmän on enemmän. Tykkäsin kyllä myös noista ekoista versioista, mutta mieli teki vaan kimallusta.

 photo kblogi_zpsnlfdtcgr.png

Pohjalla on kaksi kerrosta O.P.I:n ihanaa That's Hula-rious! lakkaa. Se on kyllä aivan ihana mintunvihreä creme. Varmaan mun lemppari kaikista, mitä omistan. Se levittyy vaivattomastaja nätisti, ellei ole yhtä hölmö kuin mä ja levitä sitä vähän liian kuivalla sudilla. Onneks päälyslakka pelastaa.

Puiden oksat maalasin käsin ja pelkäsin koko ajan, että niistä tulee aivan tollon näköset ja sellaset kauheen paksut. Onneks ei tullu ja sainkin niistä ihan nätit. Tarvii kyllä harjotella paljon vielä käsinmaalausta. Haaveena ois olla yhtä hyvä käsin maalaaja, kun Nena Sofia.

Kukat tein dotting toolilla ja kahdella eri pinkillä/vaaleanpunaisella. En nyt kuolemaksenikaan muista, että sekoitinko lakkoja vähän keskenään tota keskipistettä varten. Vähän ois sellanen mielikuva, mutta mitään en mee vannomaan.

Lehdistä tuli kyllä vähän tikkumaiset, mutta harjoitusta harjoitusta. Näihin lehtiin mä ainakin sekotin kahdesta eri vihreästä lakasta sopivan sävyn. Kannattais varmaan harjoitella ensin akryylimaaleilla, kun ne antaa enemmän anteeks.

Kaiken päälle koristeeks taas vähäsen kimaltavia holohippuja.


Lakat
O.P.I - That's Hula-rious
China Glaze - Life Is Beautiful
O.P.I - Pink-ing Of You
O.P.I - You Don't Know Jacques!
Essence - I♥Magic
China Glaze - Four Leaf Clover
GinaTricot - Have a Bite
 photo kblogi3_zpsbn9olfyt.jpg

8 kommenttia:

  1. Oi että, nämä on hurjan kauniit! Pohjasävykin on ihan täydellinen näihin, tulee ihan se teepullo mieleen jos tiedät mitä tarkoitan :D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti (: joo tiiän mitä tarkotat :D oot kyl oikees.. joskus muuten meinasin siitä inspiroituneena tehä kynnet mut en koskaa tehnykkää

      Poista
  2. Ooh, nämä on aivan mielettömän ihanat! Todella taitavasti toteutettu. Vau! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoa (: tämmöset kommentit ilahduttaa paljon

      Poista