tiistai 30. maaliskuuta 2021

Räsymatto

 Viime viikkoina on facebookin puolella ollut Marimekon räsymatto kuosilla tehtyjä kynsiä. Ja pitihän munkin pitkästä aikaa tehdä tällä kuosilla kynnet. Edellisen kerran olen tehnyt Räsymattokuosilla kynnet vuonna 2016. Silloin tein pisteet liian kauaksi toisitaan ja ei kuvio näyttänyt aivan oikealta. Tälläkin kertaa meinasi käydä samoin, sillä tein nämä kynnet kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla pilkut olivat liian kaukana toisistaa, enkä edes kuvannut niitä ja toisella kerralla onnistuin pienen kikkailun kautta. Mä meinasin jo tammikuussa tehdä räsymatto -kynnet, mutta pääsyin sittenkin unikko kuosiin ja siitä lähtien räsymatto on kummitellut mielessä.


Ainakin nämä ihanat ovat tehneet omat versionsa tämän kevään aikana. @hanssinails@tinkerbellsnaildiary@_erycah_@belegwen, ja Heidi.

rasymatto

Näihin kynsiin jouduin käyttämään pientä kikkailua, sillä mun oma kynsi on sen verran kaareva, jotta sain tehtyä pilkut siististi riveihin vierekkäin. Tein nämä silikoonimaton kautta decaleina, jotta sain tehtyä rauhassa pilkut. Näin tämä oli ainakin omasta mielestäni helpompaa, sillä omalle kynnelle tehdessä pilkut menivät aivan kieroon. 

Pilkkujen alla on kaksi kerrosta essencen wild white ways lakkaa, joka on luotto valkoiseni. Decaleitten kuivuttua siirsin ne kynnelle hieman kosteaan lakkapintaan. Pilkut on tehty kirkkaalle lakkapohjalle picture polishin Avocadolla ja Color Clubin where's the soiree. Muilla kynsillä on kaksi kerrosta picture polishin kaunista avocadoa.

marimekko_rasymatto

Onko sinulla joku suosikki kuosi ?

3 kommenttia:

  1. Apua kuin ihanan väriset. Tän väristä räsymattokuosia voisin sisustukseeni hyväksyä :D
    Mä en oo koskaan opetellu tekemään decaleita matolle. Kuinka kauan sä kuivatat niitä ennenkuin siirrät kynnelle?

    VastaaPoista