lauantai 20. maaliskuuta 2021

Lakkaushaaste: Maniswap

Tällä kertaa musta tuntuu, että edellisestä lakkaushaaste postauksesta olisi todella pitkä aika. Eihän siitä ole tietenkään kuin kuukausi, mutta tällä kertaa se tuntuu tosi pitkältä ajalta. Tällä kertaa meidän teemana oli Maniswap eli meidän piti valita joltain toiselta osallistujalta hänen joku lakkaus ja toteuttaa se mahdollisimman samanlaisena. 

Mä pääsin valitsemaan Helin lakkauksista ja lähdin ensin selaamaan hänen instagramia , sillä siellä näkee heti kaikki kuvat. Olisin halunnut valita, vaikka kuinka monet hänen tekemät lakkaukset, mutta mulla ei ollut välineitä kyseisiin lakkauksiin. Lopulta päädyin valitsemaan hänen viime vuoden värikkään vappuranskiksen toteutettavaksi. Heli on aloittanut blogi uransa jo vuonna 2014.


Käykää kurkkaamassa millaiset kynnet muut ovat tehneet:

Tinkerbell's nail diary

Diana

Dioriina

Strokes of color

Nails to photos


 dots
 

Tämän lakkauksen valittuani ryhdyin etsimään lakkalaatikoistani sopivia lakkoja tähän. Ja siis voitteko kuvitella, että en löytänyt tarpeeksi samansävyisiä cremelakkoja. Päädyin siis valitsemaan hieman erilaiset lakat picture polishin lakoista. Värien sävyt pyrin pitämään mahdollisimman samoina ja itse olen suht tyytyväinen lakka valintoihini. 

Näissä kynsissä on pohjalla Essien ranskislakka Real Simple, joka kyllä raidoittui aika ikävästi kynnelle. Mulle saa siis suositella uutta ranskislakkaa, joka ei olisi liian punertava eikä myöskään liian kellertävä nude. Haluaisin siis suht neutraalin nuden, joka on läpikuultava.

Pilkkuja tein picture polishin lakoilla sage, cherish, heaven ja princess. Sillä en vaan löytänyt toisiinsa sopivia cremejä, suht samoissa sävyissä. Yritin tarkkaan katsoa Helin lakkauksesta, missä järejstyksessä hän oli laittanut värit.

Mun mielestä tää oli pitkästä aikaa kiva erilainen lakkaus. Huomaan jumittuvani aina, kun löydän kivan lakkaustyylin, niin siihen samaan ja teenkin sitten  monta samantyyppistä lakkausta melkein peräkkäin.

maniswap

Oletko sä koskaan tehnyt maniswapia ?

8 kommenttia:

  1. Itsellä myös neutraali sävy ihossa ja sopivan ranskisnuden löytäminen oli tosi vaikeaa. Lopulta sitten tein oman "sötkötyksen" :D Nyt sopii omaan ihoon saumattomasti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on niin vaikee sekottaa.. millasista lakoista sä oot sit sekottanut ?

      Poista
  2. Tosi kivat kynnet sekä sun että alkuperäiset! :)

    VastaaPoista
  3. Näähän on oikein keväiset, söpöt!

    VastaaPoista
  4. Nää on ihanat! Toimii hienosti noilla lakoilla mitkä löysit. Oli aika jännää odottaa postauksen julkasua, että pääsee näkemään mihin lakkaukseen päädyit :D

    VastaaPoista