perjantai 16. kesäkuuta 2017

Hopeiset ruusut

Viisi työpäivää jäljellä. Ennen kuuden viikon lomaa. En malta odottaa. Oon ollut viime aikoina aivan lopussa ja mennyt sieltä missä aita on matalin, mutta kohta saan levätä kuusi viikkoa.
Valokuvaus, kynsienlakkaus ja bujon tekeminen on olleet kevään aikana sellaisia asioita, mitkä ovat olleet rentouttavia ja mieltä tyhjentäviä. Mä oon vaan niin kova stressaamaan ihan kaikesta ja nyt vasta viime aikoina oon töissä oppinu olemaan stressaamatta kaikesta. Välillä tietysti tulee hetkiä, kun stressi nostaa päätään. 
Mutta mennään kynsiin. Yks päivä mulle tuli sellanen fiilis, että nyt mä tahdon tehdä liukuvärin. Mulla oli vaikeuksia valita, mitä värejä käytän, kun teki mieli käyttää kaikkea mahdollista. Päädyin kuitenkin vaaleanpunaiseen ja pinkkiin. Tuputtelin kostealla meikkisienellä kaksi kerrosta, jolla sain tarpeeksi peittävän lopputuloksen. 
Toinen ongelmia tuottava asia, joka mulla on aina, on leiman valinta. En vaan jotenkin osaa valita, vaihtoehtoja on liikaa, vaikka niitä ei kuitenkaan oo hirveesti. Päädyin tällä kertaa kivoihin ruusunnuppuhin. 
ruusut
Essence - #lucky
Essence - Be awsome to night
Creative Shop 23
Born Pretty Store - Hopea (saatu)

2 kommenttia:

  1. Kauniit. Hopeinen leima toimii kivasti tuon liu'un kanssa. :)

    VastaaPoista