sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

#ablecs15 week4: Sporting


Urheilu on mulle aiheena ihan hepreaa. En oo koskaan tykänny enkä koskaan jaksa seurata. Ainut mikä mua edes vähän kiinnostaa on taitoluistelu ja ne ihanat asut. Niistä mä päätin, sitten etsiä itselleni idean. Halusin valita suomalaisen taitoluistelijan ja siten päädyin Kiira Korven liukuvärjättyyn pinkkiin kimaltelevaan mekkoon. Taas piti tehdä todella yksinkertaiset kynnet, sillä aikaa ei ollu taaskaan paljoa. Aina jätän nää viime tinkaan.

 photo kblogi_zpsqv2smbod.jpg  photo kblogi_zps0aharb6y.png
Kaiken pohjalle laitoin kerroksen Cottonia ja siihen päälle aloin kerrostamaan veteen kostutetulla meikkisienellä liukuväriksi kaikkia Ginan lakkoja. Kaksi kerrosta liukuväriä riitti tarpeeksi peittävään tulokseen. Liukuvärin päälle laitoin kerroksen Essencen I♥Magiciä. Mun backup lakka Fairy Dustille, joten oli pakko testata sitä. Tässä on ehkä enemmän hippuja, kuin Fairy Dustissa. Kaikenlisäksi lyhensin oikean käden kynnet, mutta aika ei riittänyt lyhentämään vasemman käden kynsiä. Nytten on toispuoleinen olo. Alkuviikosta pitää lyhentää vasemmankäden kynnet.

Lakat

GinaTricot - Cotton
GinaTricot - Pink Rose
GinaTricot - Azalea Pink
Essence - I ♥ Magic

 photo kblogi3_zpsly0xfun9.jpg
 photo ablecs_zpsiuq7xncm.png

4 kommenttia:

  1. Ihanat ja mahtava oivallus inspiraation suhteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: kerranki mulla välähti jossain asiassa :D muuten olisin varmaan vääntäny jotku hirveet johonki urheilulajiin liittyvät kynnet.

      Poista