Näytetään tekstit, joissa on tunniste folioleimaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste folioleimaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Lakkausunelmia: Violetti

 

lakk
Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia, Lakkaushaasteen lisäksi.


Tässä kuussa teemaksi/ väriksi valikoitui violetti. Aluksi mietittiin, jos otetaan joku aihe lisäksi, halusin kuitenkin vapaammat kädet tälläkertaa. Marina toivoi tätä väriä tälle kuulle.



violetti

Mun ensimmäinen inspiraatio näihin kynsiin oli tumma violetti cremelakka, matta päälyslakan kanssa. Ja sen päälle kultainen folioleimaus. Tämänhän myös toteutin ja keksin sen lisäksi myös tekstuurilakan.

Peukalossa ja keskisormessa on pohjalla kaksi kerrosta O.P.I:n Do You Have This Color In Stockholm? Tämä lakka kuivuu mun mielestä kynnellä tummemmaksi, mitä pullossa näyttää. Mattalakkana käytin Glisten & Glown lakkaa, joka tasoittuu kynnelle nätisti.

Päälle testasin ensimmäistä kertaa ikinä kirkasta Moyran folioleimauslakkaa. Jännä leimata läpinäkyvällä lakalla, sillä laatalla ei näy mitään. Stamperissä lakka erottui hieman, joten kuvin pystyi kohdistamaan ihan hyvin. Leima on Linan laatasta get wild! 01.

Etusormessa ja nimettömässä on kaksi kerrosta picture polishin kaunista royal -lakkaa.

Pikkusormesta löytyy vielä kaksi kerrosta tekstuurilakkaa Color Clubilta nimeltä Try Something New.

violetti_matta

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Ostoksia

 *Kaupallinen yhteistyö Cesarsshop.fi kanssa*

BlueSkyn viilan olen saanut testiin ja muut postauksen tuotteet olen ostanut bloggaaja-alennuksella. 

En tiedä kiinnostaako nykypäivänä enää ketään ostosten esittely postaukset. Itse olen lukenut viime aikoina niin vähän blogeja, enkä ole tälläisiä nähnyt pitkään aikaan. Itse oon aika paljon viime aikoina ihastellut kuvia enemmän instassa ja jos mun facebookissa on noussut esiin blogilinkki. En oo koskaan tykännyt tästä bloggerin omasta lukulistasta ja siksi en sitä ole tainnut vuosiin edes käyttää.

IMG_0137

 Cesarsille oli tullut muutama uusi kiva Moyran leimauslaatta myyntiin ja päädyin ostamaan pari pienempää ja yhden ison. Olin tehnyt netin kautta tilauksen, jonka kävin noutamassa liikkeestä. Sieltä ei kuitenkaan pääse pois ilman heräteostoksia. Etukäteen olin tilannut vain leimauslaatat, foliot ja leimauslakan. Viilat ja Kiara Skyn top oli tarpeellisia ostoksia lisäksi, kun sitten uudet MILV siitokuvat ja glitteri oli ihan heräteostoksia.

Moyran foliot oli myös uutuus värejä, jotka oli kiva lisä mun folio kokoelmaan. Entuudestaan omistinkin jo ainakin 3 eri väriä. Näiden lisäksi ostin uuden folioleimaus lakan joka on LÄPINÄKYVÄ, miksi mä en ollut kuullut tästä aikasemmin !? Nyt ei ainakaan pitäisi jäädä näkyviin leimauslakkaa, kun käytän folioita.

Pitkään olen kaivannut yksittäisiä waterdecal kukkia, kun tähän asti MILVillä on ollut suurimmaksi osaksi vain koko kynnen kukkadecaleita. Nyt uutuuksissa oli muutama eri arkki yksittäisiä kukkasia.

Leimauslaattoja ei koskaan voi olla liikaa. Rakastan eläinprinttiä ja kaikkia kukkasia. Mulla on vähän aika samanlaisilla kuvilla olevat isommatkin laatat Moyralta, mutta niissä kuviosta jäi kynneltä niin paljon pois, niin halusin kokeilla miten näiden kanssa menee.

Tarvitseeko edes perustella, miksi ostin glitteriä? Olisin voinut ostaa, vaikka kaikki. Tää on mixed glitter eli tässä on eri kokoisia glitter hippuja. Tän tyyppiset glitterit onkin just mun lemppareita, kun siinä on eri kokoja glitteriä.

Erilaisia viiloja tarvitsen, kun teen Kiara Skyn dip powder systeemillä oman kynnen vahvistuksen. En siis edelleenkään tee pituutta lisää, vaan haluan omasta kynnestäni vahvemman ja kestävämmän. Kuvassa on kaikki viilat, mitä käytän kynsien tekemisessä. Karheimmalla viilalla viilaan "vanhan" massan pois kynneltä mahdollisimman hyvin, sillä muuten hommassa menisi liian kauan. Muita viiloja käytän kynnen muotoiluun uutta tehdessäni. Tähän asti olen käyttänyt eri merkin bufferia, mutta nyt mulle suositeltiin kuvassa olevaa Blue Skyn viilaa. Tää viila on vähän kovempi, kun edellinen jota käytin, mutta tekee kiara skyn pinnan tosi sileäksi. Tykkään tästä, vaikka onkin hieman totuttelemista tuntumaan kynnellä.

IMG_0138

Mitä kynsijuttuja sä olet hankkinut viimeksi ?

sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Lakkausunelmia: Hyvää uutta vuotta!

lakk
Puoli vuotta meni todella nopeasti ja ollaan jo Marinan kanssa tehty tätä yhteistä haastetta sen verran. Meidän tyyliin sopivasti tajuttiin taas vasta tiistaina, että hetkonen neljä päivää aikaa sopia jatketaanko ja millä teemalla. Päädyttiin tietysti jatkamaan, sillä mulle tää ainakin tuo enemmän motivaatiota lakata kynnet ja postata blogiin. Blogi on nimittäin jäänyt aika vähälle viime vuonna. Joka kuukausi olen osallistunut vain meidän haasteisiin ja kynsiäkään ei ole pahemmin tullut lakattua enempää. Tänä vuonna toivon asian kuitenkin muuttuvan ja saisin taas enemmän intoa blogata ja lakata kynsiä. Osa mikä on vähentänyt intoa blogata on selkeästi kynsiblogien suosion vähentyminen.  Haluan silti jatkaa tätä harrastusta ja toivoisinkin saavani tästä inspiraatiota ja energiaa.

Marinan kanssa päätettiin aloittaa vuosi käyttämällä  foliota tässä lakkauksessa sekä lakkauksesta täytyi löytyä violettia väriä. Käykääpä kurkkaamassa innostuiko Marina käyttämään yhtä paljon violettia, kun minä.

folio

Ihan alkuun mulla oli vaikeuksia keksiä, mitä teen. Lopulta ensimmäinen idea, jonka keksin oli tumma violetti lakka (O.P.I - Do you have this color in Stockholm?), jonka päälle laitoin mattalakkaa. Siihen päälle leimasin folioleimauslakalla, johon laitoin Moyran kultaista foliota. Leimakuvion löysin Moyran laatasta 71 Frozen.

Yhteen kynteen halusin laittaa Zoyan pixie dust lakkaa nimeltä Carter. Se on upea glitterinen violetti tesktuurilakka.

Muihin kynsiin tein leimasinmarmorointi tekniikalla marmoroidun kuvioinnin neljällä eri lakalla (ncLA - Barbie dreamhouse, picture polish - royal, essence - wild white ways ja O.P.I - Do you have this color in Stockholm?), joiden päälle laitoin kuivansudin tekniikalla folioleimauslakkaa ja foliota siihen päälle. Näihin kynsiin laitoin vielä päällyslakkaa, jopa folion päälle. Vaikkakin se rypistää foliota, kun oli pikakuivattavaa, mutta se olikin tarkoitus tällä kertaa.

Mä tykkään näistä kynsistä super paljon ja näistä tuli ihan just sellaiset, kun ajattelin. Ellei jopa paremmat.

uusivuosi

Mitä toivotte vuodelta 2021 ?

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Ensimmäinen onnistunut folioleimaus

Mulla on ollut folioleimaus välineet, siitä lähtien kun ne tuli Cesars Shoppiin myyntiin. Olen ollut kaksi kertaa Cesarsilla harjoittelemassa folioleimausta, mutta en ole siltikään kertaakaan onnistunut folioleimauksessa. Ennen tätä hetkeä. Tähän mennessä aina mun kynteen on jäänyt liikaa foliota. Mutta tällä kertaa onnistuin vahingon kautta. Toivon onnistuvani myös ensi kerralla.

triton_foil_stamping

Kynsillä on kaksi kerrosta picture polishin uudesta kokoelmasta ostamaani triton -lakkaa. Triton on sähkönsininen lakka, jossa on picture polishille ominaista holo hiutulaa sekä kultaisia glittereitä.

Lakkasin tritonilla kynnet edellisenä päivänä ja vasta seuraavana ryhdyin koristelemaan niitä. Leimat eivät meinanneet tarttua jo edellisenä iltana lakkaamaani pintaan, joten jouduin lakkaamaan yhden kerroksen Kiara Skyn pikakuivattavaa lakkaa, jonka päälle vasta leimasin ja folioin. Folio tarttui vain folioleimauslakkaan, eikä ollenkaan pikakuivattavan lakan pintaan. Mä onnistuin ! Lähetin heti parille bloggaaja ystävälleni pienen video pätkän, jossa juhlin onnistumistani.

Leima on Über Chicin laatasta 13-03 ja leimattu Moyran hopeisella folioleimauslakalla sekä folioitu Moyran kultaisella foliolla. Folion päälle laitoin kaksi kerrosta Moyran vesipohjaista päällyslakkaa, joka ei rypistä foliota ja pilaa sen kiiltoa.

triton

Oletko kokeillut folioleimausta ?

Nyt siihen on mahdollisuus sekä mahdollisuus testata muita tekniikoita ja tavata muita kynsiharrastajia.


Cesars Shopissa on alle kahden viikon päästä Kynsimiitti, jossa minä olen myös paikalla. Alla olevassa kuvassa on linkki kynsimiitin facebook -sivulle.