lauantai 13. lokakuuta 2018

Geometriset kynnet

 Elokuun alussa muistin Lokakuussa olevat I Love Me - messut ja sen, että voisin kokeilla hakea itselleni bloggaajapassia. Hain passia ja unohdin asian vähäksi aikaa, kunnes juttelin Camillan kanssa asiasta ja muilla bloggaajilla alkoi jo näkyä messulippuarvontoja. Olin jo varma etten saanut bloggaajapassia. Viime viikolla se kuitenkin tupsahti sähköpostiini. Olen iloinen asiasta, sillä tänä vuonna muuten olisi saattaneet messut jäädä välistä.

Nyt olen reilun viikon miettinyt pääni puhki, missä ja miten arvon ne 2 messulippu, jotka minulle annettiin arvottavaksi ja päädyin instagramin puolelle.

En kuitenkaan halunnut pilata insta feediäni, tiedän olen perfektionisti, joten halusin lakata kynnet messuteemalla. Selasin I Love Me - messujen nettisivuja ja sain siellä olevista grafiikoista inspiraation.

1

Lakkasin joka toiseen kynteen kaksi kerrosta piCture pOlishin princessiä ja joka toiseen lakodomia.

 Niihin maalasin käsin kapealla So nailiciousin siveltimellä ja piCture pOlishin lakoilla geometriset kuviot, jotka ovat kyllä aivan kieroja.

En ymmärrä, miten joku saa maalattua suoria viivoja. Maalattuani muodot reunat jäivät hieman omaan makuuni liian suttuisiksi, joten tein niihin vielä holo reunat.

Päällyslakkana käytin toista kertaa ikinä CesarsShopin ja Glisten&Glown yhteistyönä tekemää 3free pikakuivattavaa lakkaa nimeltä Top of Heaven. Lakkaa saa ostettua vain CesarsShopista. Minä sain lakan testiin ja vain kahden käyttökerran jälkeen olen vakuuttunut, että tämä on parhaita päällyslakkoja, jota olen käyttänyt.

23 Lippu arvonta instagramissa @timantteja_kynsilla tilillä!

1 kommentti: