lauantai 2. joulukuuta 2017

Kynsiblogit goes Xmas: Joululaulu

"Hiljaa leijaa maahan hiutaleet...
... Joulupukki laittaa porot valjaisiin..."

Eilen eli joulukuun ensimmäinen päivä satoi lunta ja mielessäni alkoi soida tämä joululaulu. Mun oli pakko googlata tämän laulun nimi, sillä en muistanut sitä. Päässäni soi vain tuo ensimmäinen lause. Laulun nimi on oikeastikkin, ihan vain, Joululaulu. Mä vähän hämmästyin, sillä oletin sen olevan Hiljaa leijaa maahan hiutaleet, mutta kyllä sitä myös käytetään.

Etsin myös netistä koko laulun sanat, jotta voisin kehittää kynsille lumihiutaleiden lisäksi. Ja löysinkin pari lausetta, joista olisi saanut kivat lakkaukset. Mutta halusin lumihiutaleita ja niiden lisäksi, jotain muuta. Toinen lause porosta ja joulupukista oli hauska valinta, sillä ihan vasta ostin Cesars Shopista MoYoun leimauslaatan, jossa on Joulupukki ja reki.

lumihiutaleet poro

Kaikkiin kynsiin lakkasin pohjalle liukuvärin vaaleinta sävyä, joka oli piCture pOlishin superior. Lakka on kaunis farkunsininen, täynnä holohippuja. Siihen päälle tein kolme kerrosta liukuväriä piCture pOlishin lakoilla tummin sävy oli riviera, keskimmäinen forget me not ja vaalein superior. 

Nimettömään leimasin MoYoun Festive 30 laatasta Joulupukin reen ja pienen pieniä lumihiutaleita. Pukki on leimattu MoYoun mustalla Black Knight  ja lumihiutaleet MoYoun valkoistella White Knight sekä Wild&Mildin Angel Delightilla. Muiden sormien lumihiutaleet ovat MoYoun laatasta Festive 02 ja leimalakat ovat White Knight ja Angel Delight. Leimasimena käytin läpinäkyvää stampperia, jotta näen minne asettelen kuvat.

lumiukko

Alkaako sinulla välillä soimaan joululaulut päässä ?

Seuraava luukku löytyy 4. päivä Camillacquered -blogista.

13 kommenttia:

  1. Nää on ihan super hienot!
    Viime päivinä mulla on soinut päässä raskasta joulua levyltä Tonttu biisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Mulla alkaa aina just tolleen, että nään jotain.. kuten just lumihiutaleiden leijailevan maahan :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin ja mulla soi joululaulut päässä satunnaisesti ympäri vuoden :D

      Poista
    2. Kiitos (: haha.. mullakin just aina välillä... syksyllä aina kun tuli lunta tai räntää soi Lunta tulvillaan on raikas talvi sää.. silleen sarkastisessa mielessä.

      Poista
  3. Todella upeat kynnet.

    VastaaPoista