sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Lakkausunelmia: Vesimarmorointia

lakk

Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Dioriina -blogin Marinan kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia, Lakkaushaasteen lisäksi.

Tällä kertaa valittiin haaste joka on todellakin ainakin mun mukavuusalueen ulkopuolella. Siitä kertoo jo se, että kun blogiani selasin löysin viime kertaisen postauksen jossa on kynnet vesimarmorointia vuodelta 2015. Turhan usein ei ole siis tullut tätä tekniikkaa käytettyä. Sovittiin Marinan kanssa, että käytetään kolmea väriä ja vesimarmorointia tulee löytyä ainakin kahdesta kynnestä.

Menkää katsomaan Marinan kynnet hänen blogistaan.

watermarble_vesimarmorointi 
Valitsin tähän lakkaukseen kolme lakkaa vasta ostamistani Color Clubin lakoista. Tässä lakkauksessa käytin siis Color Clubin Miami Vice, Blue Crush ja Clickbait lakkoja. Lakkasin vesimarmoroinnin alle kaikista vaaleimmalla lakalla kaksi kerrosta, jotta vesimarmorointi ei jäisi liian läpikuultavaksi. Nämä lakat toimivat mun mielestä tosi hyvin vesimarmoroinnissa, mutta siinä täytyi olla suht nopea, sillä reunat kuivuivat ja kuvio oli vaikeampi tehdä. Päädyin tekemään ihan "peruskuvion" , sillä en edes osaa muita. Vesimarmoroitujen kynsien koristeeksi laitoin vielä China Glazen Fairy dust holohippu lakkaa.

Pikkusormeen laitoin kaksi kerrosta Color Clubin Clickbate lakkaa ja etusormeen laitoin kolme kerrosta Miami Viceä, sillä se ei meinannut peittää millään.
  watermarble

Millon sinä olet tehnyt viimeksi vesimarmoroidut kynnet ?

4 kommenttia:

  1. Mä en saanut edes niitä peruskuvioita onnistumaan! Nää on tosi kivat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: mä en tiedä mikä siihen vaikutti että sain tehtyä niin hyvin.. mut mun käyttämä vesi oli ollut pöydällä päiviä, joten oli tasan huoneenlämpöistä :D

      Poista