keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Keltainen unikko

Mä ajan joka päivä ison kyltin ohi, jossa on Marimekon unikko -kuosia. Sen lisäksi mun työkaveri rakastaa Marimekkoa, joten näen töissäkin paljon hänen päällään eri kuoseja. Ja mä oon itse saanut lahjaksi muutaman meikkipussin unikko -kuosilla. 

Taas vaihteeksi mun teki mieli tehdä keltaiset kynnet. Sitten mietin, että mitä kivaa keltaista keksin ja sitten välähti, että unikko -kuosia pitkästä aikaa. Joskus aikaisemminkin olen tehnyt unikkoja. 

unikko

Unikkokynsien pohjalla on kaksi kerrosta ncLAn valkoista Ask the Magic 8 Ball -lakkaa, jonka olen saanut. Etusormessa ja pikkurillissä on kolme ohutta kerrosta, ihan yhtä mun lemppari keltaista lakkaa, CND Creative Playn Taxi, Please.

Unikot tein dottingtoolilla maalaten/ pilkuttaen Taxi, Please lakalla ja keskustat niihin Ask the Magic 8 ball sekä mustalla Moyran leimauslakalla. Ja päällyslakkana ihan mun lempparia Glisten & Glown - Top of Heavenia, jota on saatavilla vain Cesars Shopista. Itse olen tätä jo yhden pullon käyttänyt ja nyt juuri aloitin toisen. Ensimmäisen pullon sain testiin ja toisen ostin omilla rahoillani.  Lakka kuivuu nopeasti, on kiiltävä pintainen sekä ei kutista lakkausta.

unikko_marimekko

Mistä sinä saat inspiraation lakkauksiin ?

3 kommenttia:

  1. Äää, niiiiin ihana keltanen tuo taxi lakka 😍 ja ihan superkauniit unikot <3

    VastaaPoista
  2. Voi vitsit, miten ihanan pirtsakka lakkaus! Arvaa haluanko nyt keltaista kynsille :D <3

    VastaaPoista
  3. Oi ihanat :) Mä kans just joku päivä mietin et täytyis tehdä unikkokynnet!

    VastaaPoista