sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Yellin' Yellow

Maaliskuun alussa tapasin ihanan Heidin Cesars Shopissa ja sovittiin tekevämme samalla lakalla lakkaukset, joten tässä sitä ollaan. Koska mä olen mä, niin kello on kolme yöllä ja postauksen pitää olla julkaistuna kolmen tai itse asiassa kahden tunnin päästä, sillä kesäaika alkaa. Toki olisin taas voinut tehdä kaiken ajoissa, mutta tässä sitä taas ollaan. Menkää kurkkaamaan, mitä Heidi on saanut aikaan.

Yellin' Yellow_lahi

Mulla oli itseasiassa koko ajana suunnitelma, mitä haluan tehdä.  Neonlakoissa on yleensä suositeltavaa lakata valkoinen alle ja vaikka tämä kuuluu Color Clubin One coated kokoelmaan olisi tämäkin tarvinnut alleen valkoisen. Lakkasin tällä nimittäin neljä kerrosta, sillä se raidoittui aika paljon. Pikkurilliin lakkasin Color Clubin Smashing review kultaista holo-glitter ihanuutta.

Etusormesta ja keskisormesta löytyy leimat Über Chicin laatasta 24-02. Laatasta löytyi hauskasti kaksi kuviota, jotka ovat melkein samat, mutta toinen on vähän kauempaa ja toinen taas zoomatumpi lähemmäksi. Leimat tain Moyran mustalla leimauslakalla ja Konadin suorakulmiolla leimasimella, jonka olen saanut testiin Cesars Shopista. Peukaloon ja nimettömään tein pilkut dotting toolilla ja Moyran mustalla leimauslakalla.

Kamera hieman vääristää Yellin' Yellown väriä.

Yellin' Yellow

Tykkäätkö neonlakoista ?

3 kommenttia: