perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kynsimiitti 16.4.2016

Viime lauantaina kokoonnuttiin 14 kynsiharrajastajan kesken Vivekan kotiin keskustelemaan kynsijutuista ja kaikesta muusta maan ja taivaan välillä. Itse olin siis järjestämässä miittiä Vivekan, Nenan, Hannan ja Veeran kanssa. Oli kyllä tosi kiva olla järjestämässä taas miittiä. Melkeinpä tasan vuosi sitten olin ensimmäisessä miitissäni ja mukana järjestämässä sitä.

Meillä oli ihan mahava porukka kasassa ja meillä oli tosi hauskaa. Osa ihmisistä olikin tuttuja edelliseltä kerralta ja muutama uusi tuttavuus. Kiva saada kasvot lukemiensa blogien kirjoittajille.

 photo kmiitti1_zps8cown7ta.jpg

Syömiset järjestettiin taas siten, että jokainen toi jotain syötävää tai juotavaa. Tarjolla oli kyllä kaikenlaisia herkkuja, mutta kyllä tarjolla oli myös terveellisempiä vaihtoehtoja. Mä itse tein mansikka-valkosuklaa-rahkakakun, joka meni kyllä aivan kuumille kiville. Se oli kyllä tosi hyvää omastakin mielstä, vaikka ensikertaa sitä tein..

 photo kmiitti2_zpscppsnbz6.jpg

Kehiteltiin miittiin myös muutamia hauskoja aktiviteettejä. Tärkein aktiviteetti oli tietysti sponsoripussien jako. Me ei kuitenkaan tehty siitä helppoa, sillä Viveka keksi loistavan idean piilottaa pussit ympäri taloa ja pihaa. Kirjoitettiin lapuille vinkit pussien löytymiseen, jolloin tehtävä oli vaikeampi. Oma vinkkini oli "tuliko hätä"  keksiikö kukaan missä mun pussini saattoi olla ? Piilopaikkoja oli monia hauskoja. Toki oli heti tutkittava, mitä kaikkea kivaa pusseista tuli ja siinä samalla sitten vaihdeltiin hieman lakkoja, jotka eivät olleet ihan omaan mieleen.

Muita aktivitetteja oli kirppistely. Nyt varsinkin, kun postimaksut ovat pilvissä on kivempi ostella lakkoja livenä. Levitettiin tavaramme pöydän ääreen ja siinä sai käydä hypistelemässä lakkoja ja muita juttuja. Itse ostin arkin siirtokuvia, kynsilakan ja leimauslaatan.

Haastavin leikki/peli meillä oli viimeisenä, liasta kynsilakkojen nimillä. Se oli tosi hauskaa, vaikka tunsin itseni tyhmäksi. En tiennyt puoliakaan lakoista, mutta oli kyllä hauska yrittää arvata lakkoja ja kuunnella muiden veikkauksia. Pelin ideana oli, ettei lakkojen nimen osia saa sanoa suomeksi tai niitä vastaavia synonyymeja. Siinä oli sitten hauskoja selityksiä. Lakkoja olivat esim. Flip flop fantasy, Fairydust, Mint Candy Apple.


 photo kmiitti3_zps9j8kgcxj.jpg  photo kmiitti4_zpsl5obryvy.jpg  photo kmiitti_zps9w5xxypf.jpg

Tunnistatteko kuvan perusteella mitkä on kenenkin kynnet ?


Miittiin osallistui

Riikka
Kaisa
Paula
Janina
Camilla
Marie
Katri
Meiju
Noora
Maria

Järjestäjät
Viveka
Hanna
Nena
Veera

 photo kblogi_zps85bpaugo.jpg

Tässä nopea vilautus sponsoripussin sisällöstä. Teen siitä vielä erikseen oman postauksensa, mutta suuri kiitos kaikille sponsoreille ja miittiin osallistuneille!


 photo kblogii_zpsiiwzoior.jpg

p.s. Instagramissa löydätte hastagilla #kynsimiitti16 paljon kuvia miitistämme

1 kommentti: