perjantai 20. joulukuuta 2019

Lakkaushaaste: Rakkain joululauluni

Apua kuukausi on taas vierähtänyt ja on aika vuoden viimeisen kynsivaihtarit postauksen vuoro. Tämän kertainen haaste pääsi taas vaihteeksi yllättämään, sillä töissä on ollut kiirettä ja tämä viikko on ollut muutenkin aivan kamala. Mun selkä on ollut super kipeä, mutta olen yrittänyt silti jaksaa töissä ja lakkasin nämä kynnet juuri hieman ennen nukkumaan menoa eilen illalla. Ja postausta kirjoitan pikavauhtia, jotta pääsin nukkumaan. Meinasi oikeasti tulla kiire sillä pääsin osallistumaan myös picture polishin järjestämään kynsienlakkaus -kisaan ja kaikki kasaantui tälle samalle viikolle. 

Tämän viimeisen haasteen teema on Rakkain joululauluni ja mä tiesin heti, minkä laulun valitsen. Haaste oli vaan siinä, että miten toteutan sen kynsille. Sillä yleensä olen toteuttanut tälläset kynnet aina todella kirjaimellisesti esim. joskus kynsillä oli joulupukki ja reki, kerran oli lumiukko. Tällä kertaa valitsin hieman erilaisen lähestymistavan rakkaimpaan lauluuni, joka on Tulkoon joulu. Tää laulu on muodostunut mulle rakkaaksi, koska laulettiin tämä aina lukiossa kuoron joulujuhlassa ja siihen on kehittynyt sen takia iso tunne side. 

Menkääpä katsomaan, mitkä on muiden rakkaimpia joululauluja:


lakkaushaaste_joululaulu

Kolmella kynnellä on kaksi kerrosta O.P.I:n Over and over a-Gwen lakkaa, joka on aivan täydellinen punainen. Ja kynnen tyveen levitin pienellä siveltimellä F.U.N:in  kaunista kultaista glitterlakkaa My Favourite. 

Etusormessa on kaksi kerrosta Kiara Skyn ihanaa valkoista Frosted Sugar lakkaa, jossa on seassa ihanaa kimallusta.

Pikkurillistä löytyy vielä kolme ohutta kerrota F.U.N:in ihanaa kulta glitteriä My Favourite.

Lähdin siis etsimään laulusta värejä. Valkoinen on tietysti ensimmäisen lauseen lunta. Punainen kuvaa mielestäni Joulua ja Rakkautta. Kulta mainitaan laulussa suoraan, joten siitä nappasin kullan mukaan. Näistä koostin lakkauksen. 

joulu

Mikä on sinun rakkain Joululaulu ?

3 kommenttia:

  1. Tuo OPIn punainen on yksi mun omista lemppareista kanssa. Ihania kynsiä oli meillä kaikilla tässä haasteessa. :)

    Täällä muuten yksi kuorolainen ilmoittautuu ;D

    VastaaPoista
  2. Tosi jouluiset kynnet ilman mitään konkreettisempia koristelua! Tosi kiva kun kaikkien osallistujien kynnet oli niin erilaisia.

    VastaaPoista