keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Ensimmäinen onnistunut folioleimaus

Mulla on ollut folioleimaus välineet, siitä lähtien kun ne tuli Cesars Shoppiin myyntiin. Olen ollut kaksi kertaa Cesarsilla harjoittelemassa folioleimausta, mutta en ole siltikään kertaakaan onnistunut folioleimauksessa. Ennen tätä hetkeä. Tähän mennessä aina mun kynteen on jäänyt liikaa foliota. Mutta tällä kertaa onnistuin vahingon kautta. Toivon onnistuvani myös ensi kerralla.

triton_foil_stamping

Kynsillä on kaksi kerrosta picture polishin uudesta kokoelmasta ostamaani triton -lakkaa. Triton on sähkönsininen lakka, jossa on picture polishille ominaista holo hiutulaa sekä kultaisia glittereitä.

Lakkasin tritonilla kynnet edellisenä päivänä ja vasta seuraavana ryhdyin koristelemaan niitä. Leimat eivät meinanneet tarttua jo edellisenä iltana lakkaamaani pintaan, joten jouduin lakkaamaan yhden kerroksen Kiara Skyn pikakuivattavaa lakkaa, jonka päälle vasta leimasin ja folioin. Folio tarttui vain folioleimauslakkaan, eikä ollenkaan pikakuivattavan lakan pintaan. Mä onnistuin ! Lähetin heti parille bloggaaja ystävälleni pienen video pätkän, jossa juhlin onnistumistani.

Leima on Über Chicin laatasta 13-03 ja leimattu Moyran hopeisella folioleimauslakalla sekä folioitu Moyran kultaisella foliolla. Folion päälle laitoin kaksi kerrosta Moyran vesipohjaista päällyslakkaa, joka ei rypistä foliota ja pilaa sen kiiltoa.

triton

Oletko kokeillut folioleimausta ?

Nyt siihen on mahdollisuus sekä mahdollisuus testata muita tekniikoita ja tavata muita kynsiharrastajia.


Cesars Shopissa on alle kahden viikon päästä Kynsimiitti, jossa minä olen myös paikalla. Alla olevassa kuvassa on linkki kynsimiitin facebook -sivulle.


3 kommenttia:

  1. Pitäs vissiin mennä nukkuun.. Luin Otsikon "Epäonnistunut folioleimaus" ja pitkän aikaa katsoin kuvaa kynsistä, et mitä tos meni vikaan��

    VastaaPoista
  2. Hirmu kauniit! Mä oon kans kerran onnistunut folioleimauksessa. Mä en tajua miks swatch-tikuille kokeiltaessa se onnistuu tosi hyvin, mutta kynsille ku yrittää ni siit ei tuu yhtään mitään.

    VastaaPoista