maanantai 26. helmikuuta 2018

Metsänkuningas oliivilehdossa

Hupsista heijaa.. viimeisimmässä postauksessa toivoin pystyväni kirjoittamaan enemmän ja harmittaa suuresti, etten ole jaksanut. Olen myös kokenut jonkin verran ahdistusta kynsistäni, kun menin muuttamaan kynsien muotoa. Tykkäsin tästä muodosta kyllä, mutta koska olen perfektionisti kaikki pienetkin virheet ärsyttävät. Kynsien kasvatus oli silloin kuitenkin vielä kesken, joten nämä eivät ole täydellisessä muodossaan. Mutta tämän jälkeenkin olen jo palannut neliön muotoisiin, reunoista hieman pyöristettyihin, kynsiin. Sen lisäksi kynnen muotoa vaihdettuani huomasin, että kynteni ovat suht kierot sormiini verrattuna. Huoh. Näiden lisäksi mulla on tässä tammi-helmikuun aikana mennyt kaksi kynttä poikki. Ja se on ärsyttänyt paljon. Onneksi sain tehtyä Kiara Skyn Dip Powdereilla ja tipeillä itselleni niihin kynnet, muuten olisin ollut aivan kädetön. Silloin kun kynnet meni poikki tuntui aivan kuin sormesta puuttuisi puolet.

Mutta kivampiin asioihin eli tähän lakkaukseen minkä tein.

kauris

Kynsiin lakkasin kaksi kerrosta ncLA:n Dirty Martini lakkaa, joka on Cesars Shopin valikoimassa uusi lakka, mutta tutkimusteni perusteella julkaistu jo 2012. Tämä kaunis oliivin vihreä lakka on todella hyvä koostumukseltaan ja saattaa jo peittää lyhyet kynnet yhdellä kerroksella. Omilleni laitoin kaksi. Pitkään mietin Cesarsilla, että ostanko tämän vai en, sillä en koskaan ole ollut vihdreiden lakkojen fani. Päädyin kuitenkin ostamaan tämän, sillä tämä on kuitenkin murrettu sävy.

ncla

Koristeluiksi halusin leimata kultaisella, sillä näin jo mielessäni kynnet joihin olin leimannut kultaisella ja sen jälkeen matannut. Leimat on MoYou:n laatasta enchanted -02. Normaalisti en leimaa, joka kynteen samaa kuvaa, mutta näihin se sopi sillä kuvat eivät olleet niin näkyvät. Mattalakkana käytin omasta mielestäni parasta mattalakkaa ikinä eli Glisten & Glown Matte Top Coat.

Leimauksessa käytin uutta Konadin leimasinta, jonka sain Cesars Shopista testiin. Leimasin on suorakulmainen ja kirkas. Siitä tulee jo iso plussa. Sen lisäksi leimasin tyyny on kooltaan noin 3,5 x 2,5 cm, joten sillä saa leimattua pidemmillekkin kynsille.  Läpikatsottaessa ei myöskään kuva vääristy ja se on helppo siirtää kynnelle. Hetki meni totutella tämän käyttöön, sillä tässä ei ole isoa kädensijaa kiinni pitämistä varten. Mutta oikean otteen löydyttyä leimaaminen oli aivan helppoa. Leimasimen mukana tulee pieni kortti, jolla voi laatalta vetäistä ylimääräiset lakat pois. Tätä leimasinta ei saa puhdistaa kynsilakanpoistoaineella, sillä se vaurioittaa läpinäkyvää pintaa. Itse olen kokenut helpoimmaksi tavaksi puhdistaa tämän tarratullan avulla.

leimasin

6 kommenttia:

  1. Tuo leimasin on huippuhyvä :) ja Dirty Martini ihana lakka <3

    VastaaPoista
  2. Olen tuskaillut muutamassakin blogissa, että en vaan syty näille kummallisen värisille lakoille. Mutta nythän tämäkin omituisuus näyttää hyvältä! Kultainen ohut leima ja mattaus sopii tähän mainiosti. :)

    VastaaPoista
  3. Pitkä aika miettiä lakan hankintaa-ei sulla mennyt minuuttiakaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei sillä kertaa, kun olin sen jo päättäny ostaa sillo.. mutta olin kattonu sitä varmaa kolme kertaa aikasemmin :P

      Poista