maanantai 27. marraskuuta 2017

Viimeinen karjaus - kisakynnet


Cesars Shop julkaisi loppuvuoden mielenkiintoisimman kisan. Nimittäin kynsienlakkaus kilpailun, jossa teemana on vuoden 2017 kohokohta ja ainoana ehtona on, että käyttää yhtä MoYoun leimauslaattaa. Muuten lakkauksen saa toteuttaa aivan vapaasti. Osallistumisaikaa on 1.12 asti. Kannattaa siis osallistua. Ohjeet löytyy Cesars Shopin facebookista.

Tottakai munkin oli pakko osallistua. Vuoden kohokohdan valitseminen oli hankalaa, mutta päätin valita niistä viimeisimmän. Cheek ilmoitti lopettavansa uransa noin kaksi viikkoa sitten ja samalla ilmoitti pitävänsä Lahden mäkimontussa Valot sammuu -konsertin, joka tulee olemaan hänen viimeisensä. Tämä oli todella iso uutinen ja surullinen sellainen. Itse olen kuunnellut ja fanittanut Cheekiä pitkään. Toisaalta tämä oli odotettavissa, kun kuunteli Alpha Omega -levyn ja puheet 3 osaisesta saagasta.  

Sitten tuli tieto, että lipunmyynti alkaa tiistaina kello 9. No mulla oli aamuvuoro, sinä päivänä, mutta suunnittelin jo vaihtavani vuoroa jonkun kanssa. Onneksi mun ei kuitenkaan tarvinnut, sillä Instagramissa TeamCheekkiä seuraavat sai mahdollisuuden ostaa lippuja ennakkoon jo perjantaina ja lauantaina. Se oli mulle aivan täydellinen mahdollisuus ja pelastus. 

leijona_cheek

Idean näihin kynsiin sain tutkimalla MoYoun laattojani, joita on viime aikoina kertynyt monen monta. Yhdestä laatastani löysin sattumalta leijonan pään ja siitä lähti idea näihin kynsiin. Tiesin heti, että kyseinen leijonan pää vastaa hyvin paljon Cheekin logossa olevaa leijonaa. Sen pohjalta aloin rakentaa lakkausta ja kehitinkin tämän kokonaisuuden, Cheekin logon ja viimeisimmän sinkun kansikuvan pohjalta.

Cheekin viimeisin sinkku on Enkelit, jonka kansikuvassa on keraaminen enkeli marmoroidulla taustalla.

cheek_moyou

Jokaiseen kynteen lakkasin pohjalle kaksi paksuhkoa kerrosta piCture pOlishin LakoDomia, joka on kaunis todella vaalean harmaa lakka täynnä scattered holohippua.

Keskisormeen ja nimettömään leimasin, MoYoun mustalla leimauslakalla ja läpinäkyvällä leimasimella, ensin tuon ympyrän. Sain pyyhittyä sen keskustan pois varovaisesti hieman kostealla pumpulipuikolla. Ymyrän löysin Explorer -07 laatasta.  Sen jälkeen leimasin leijonan päät keskelle ympyrää. Leijona löytyi laatasta Literature -03.

Muut kynnet koristelin waterspotted tekniikalla. Ensimmäisenä värinä käytin piCture pOlishin winteriä, se teki hyvin vaaleat "riekaleet" pohjalle. Sen jälkeen kokeilin starry nightia piCture pOlishilta, mutta sekin jätti suht vaaleat "riekaleet", joten laitoin vielä vähän tummempia "riekaleita" MoYoun mustalla leimauslakalla.  Näin sain tarpeeksi syvyyttä kynsiin. Lakka pisarat hajotin veden pinnalta taas Herbinan letityssuihkeella, kun en mitään muuta saanut toimimaan.

moyou_kisa laatat_moyou

Oletko sinä jo osallistunut kisaan ?

4 kommenttia:

  1. Hienot kynnet ja hieno idea niiden taustalla! ♥ Itse en Cheekiä kuuntele, mutta kyllähän tuo uutinen aika yllättävä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: mä osasin tätä aavistella, mutta harmittavaa se silti oli :(

      Poista
  2. Nää on niin makeet! Kun näin näistä kuvan niin yhdistin heti Cheekiin :D Oot siis onnistunut tuomaan vuoden kohokohdan hyvin kynsille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: ihanaa että joku tajuaa.. mun kaveripiirissä ja tuttavissa ei moni oo hirveen kiinnotunu Cheekistä ni ei ne tajuu :D

      Poista