tiistai 31. toukokuuta 2016

Sun flower


Toinen ihanista piCture pOlishin uutuuksista, jonka ostin on Sun Flower.  Aivan ihana keltainen lakka täynnä PP:lle ominaista holohippua, joka on tässä lakassa kultaista. En yleisesti ottaen tykkää hirveästi keltaisista kynsistä, ainakaan itselläni, mutta tämä lakka on kaunis. 

Lakka peittää hyvin kahdella kerroksella, jos lakkauksen koristelee jollain tavalla. Itse laittaisin kolme kerrosta lakkaa, jos en koristelisi lakkausta mitenkään. Lakka levittyi hyvin, mutta tämän kanssa kannattaa olla todella tarkkana, sillä se värjää todella voimakkaasti kynsinauhat ja ihon.En tajunnut suojata kynsinauhoja ja sainkin kärsiä, sillä mun iho oli vielä päivä lakkaamisen jälkeen keltainen. (ja se näkyy kuvistakin) 

Ja ei herranjestas, kuinka vaikea lakka tämä on kuvata oikean värisenä. Melkeinpä kaikki ottamani kuvat ovat aivan liian kirkkaan keltaisia. Ainut kuva joka on lähinnä lakan oikeaa väriä on taivasta vasten otettu kuva.

En halunnut tätäkään lakkaa peittää kokonaan, joten päädyin laittamaan hieman leimoja muistuttavat MILVIN waterdecalit. 

 photo kblogi_zpsswvyfjcx.jpg  photo kblogi1_zpsldemgltr.jpg  photo kblogi2_zpsubhgqhjs.jpg  photo kblogi3_zpsd2xvcrgf.jpg  photo kblogi4_zpsuttnyxxs.jpg

Onko teillä joku väri jota vierastatte kynsillä ? 

6 kommenttia:

  1. äh, mä niin toivoin, et noi ruusut ois olleet leimat, koska ne on niin täydelliset koristelut tämän lakan kanssa! Tykkään hurjasti näistä kynsistä ja pitääkin muistaa suojata tämän kanssa kynsinauhat, oma sunflower kun kotiutui juuri tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: joo kannattaa.. oli nimittäin aika kirkkaan keltaiset sormet :D

      Poista
  2. Itselleni en osaisi tällaisia keltaisia kynsiä ajatella, mutta kylläpä se näyttää sinulla kauniilta! Wau. Melkein saa minut muuttamaan mieleni keltaisista lakoista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: mä ajattelin vähän samalla tavalla, mutta kun näin tän livenä oli pakko saada.

      Poista