maanantai 7. joulukuuta 2015

Huurteiset Olaf kynnet

Uber Chicin maton saavuttua ja pari päivää tuskailtuani leimadecaleitten teon kanssa. Sain idean. Olin jossain juuri nähnyt aivan ihanat Olaf -kynnet ja halusin tehdä omat sellaiset kanssa. En kuitenkaan halunnut tehdä kuin yhteen kynteen Olafin ja muihin suunnittelinkin vain jotain yksinkertaista. Ja tälläiset niistä tuli. Tykkäsin kovasti.

Meillä töissä lasten keskuudessa Frozen on tällä hetkellä kaikista coolein juttu ikinä. Lasten nähdessä nämä kynnet, he olivat aivan fiiliksissä. Kaikki puhuivat vain Olaf -kynsilakasta ja mua nauratti.

 photo kblogii2_zps5b90bakr.jpg  photo kblogii3_zpsdhdepfyw.jpg  photo kblogii1_zpsyddoexmk.jpg 

Tässä alhaalla näkyy yksi vaihe Olafin teosta. Tein sen siis vähän samalla tekniikalla, kuin leimadecalit tehdään. Paitsi maalasin sen kokonaan käsin kirkkaan lakkakerroksen päälle. Tulostin noin kynnen kokoisen kuvan Olafista ja asetin sen Uber Chicin maton alle. Siitä sitten otin mallia tai oikeastaan maalasin suoraan päälle Olafin rajat ja yksityskohdat. Sen jälkeen maalasin kaiken päälle valkoista ja Olaf oli valmis siirrettäväksi kynnelle kuivuttaan. Tajusin vasta kynnelle kuvaa siirtäessäni, että siitä tuli peilikuva. Onneksi tässä tilanteessa se ei haitannut, jos kuvassa oisi ollut tekstiä, tilanne olisi ollut toinen.

Olafin maalasin siis Mont Marten akryylimaaleilla.

Lumihiutalekynnet tein myös leimadecaleina, koska halusin vain harjoitella tekniikkaa. Aivan hyvin olisin voinut leimata hiutaleet suoraan kynnelle.

 photo kblogii_zpsdr6zbkn0.jpg

Jokaiselle kynnelle lakkasin pohjalle kerroksen Blancia, sillä lakkaan aina liukuvärin vaaleinta väriä kerroksen alimmaiseksi. Liukuväriin itsessään käytin kolmea eri sinistä, jotka sopivat mielestäni todella hyvin näihin Frozen kynsiin. Lakat käyttäytyivät hyvin liukuvärjäyksessä, vaikkakin niitä täytyi laittaa vähintään kaksi kerrosta tuputellen sienellä. Sekin ihan vain siitä syystä, kun ne olivat niin vaaleita sävyjä. 

Jokaiseen kynteen tuli myös ohut kerros Fairy Dustia, joka näyttää ihan pakkashangen kimallukselta. Pakkohan sitä lunta on edes kynsille saada, kun sitä ei tuolla ulkona näy.

Lakat

Essie - Blanc
GinaTricot - Candy Mint
Essence - Blue Bubble di Blue
Essie - Lapis of Luxury
China Glaze - Fairy Dust
Essence - Stamp me! White
China Glaze - Check Out The Silver Fox

Leimauslaatta 
MoYou London - Festive 02

Sivellin 
Picture Polish - #10


 photo kblogii4_zpsbtccordg.jpg  photo kblogii5_zpsnqfceo7d.jpg


Mulla jäi nyt mieleen kaihertamaan toinen tällänen lakkaus, mutta ilman Olafia. Siten että peukuissakin olisi lumihiutaleita. Sekin olisi varmaan tosi nätti lakkaus.

Oletteko te nähneet Frozenin ? Iskeekö teihin nämä kynnet ?

4 kommenttia:

  1. Nämä on aivan ihanat! Tykkään todella paljon, eikä oo tullut mieleenkään, että tulosteita vois käyttää apuna maalaillessa. :) Voin kuvitella lasten innostuksen, on tosiaan Frozen pikkusen niinkun pinnalla... Itsekin oon sen nähnyt ja olihan se ihan hyvä leffa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: mulla vaa tuli mieleen yhtäkkiä, kun ajattelin etten pelkästään saa käsin maalattua tarpeeks Olafin näköstä :D

      Poista
  2. Vaikken Frozenista kauheasti elokuvana välitäkään, nämä kynnet ovat silti älyttömän siistit! :D

    VastaaPoista