tiistai 12. huhtikuuta 2016

Liukuvärjätty aztec vinyyleillä


Kävin kaks viikkoa sitten ostamassa Cesars Shopista juuri saapuneita RockNailStarin kynsivinyyleitä. Kaikki olivat aivan ihania, joten vaikeus valita oli suuri. Päädyin ostamaan kolme arkkia ja neljännen sain testiin.

Siinä vaiheessa, kun rupesin miettimään kynsienlakkausta oli taas valinnanvaikeus edessä. Niin aivan ihania kuvioita valittavana, mutta mistä aloittaa. Istuin varmaan kaks tuntia koneella ja samalla mietin, että mitä kuviota käytän. Lopulta päädyin Ethno nimiseen arkkiin, jossa on aztec tyyppistä kuviota. 

Mulla oli hyvä idea näihin kynsiin ja osittain sainkin sen toteutettua, mutta näitä kynsiä tehdessä kiirehdin liikaa. Kiirehtiessäni en jaksanut odottaa pohjalakan kuivumista ja lakka tarttui vinyyliin. Sain kuitenkin pelastettua kynnet jotenkin.

 photo kblogii3_zpshvczl7g6.jpg  photo kblogii2_zpslto6n3oq.jpg 

Jokaisessa kynnessä on pohjalla kaksi kerrosta valkoista lakkaa, joka peitti hyvin tähän tarkoitukseen. Tällä kertaa pohjalakka ei ollut tarpeeksi kuiva, kun laitoin päälle vinyylit, vaikka odotin melkein tunnin. Vinyylien päälle tein kolmella lakalla liukuvärin. Jouduin kerrostamaan liukuväriä pari kerrosta, että sain siitä tarpeaksi peittävän. Keskisormessa ja nimettömässä vinyylit tarrasivat liian hyvin kosteaan lakkapintaa ja veti hieman valkoista lakkaa mukaansa. Sain tilanteen kuitenkin korjattua jotenkin. Olin suunnitellut laittavani vielä kultaista kimallusta ja laitoinkin, mutta lakan pohja oli muuttunut kellertäväksi ja pilasi lakkauksen kokonaan. Huomasin tilanteen vasta, kun olin laittanut lakkaa jo kaikille kynsille.
Lakat
GinaTricot - Pink Rose
China Glaze - More to Explore
GinaTricot - Candy Peach
Oriflame - White tip
China Glaze - Golden Enchantment 
 photo kblogii1_zpsunqj8sro.jpg

Mun mielestä nää vinyylit on tosi hyvän laatuisia. Vinyyli on todella ohutta, mutta kestävää ja vahvaa. Koko kynnen kuvioita on tässä arkissa kahta erilaista ja molempia on kuvioita on 6. Pienempiä kuvioita on jokaista 4. Koko kynnen kuvat on mun kynsille hieman liian suuria ja pitkiä, mutta kiva että pitkille kynsillekkin löytyy sopivia vinyyleitä. Mulla on tosi kaarevat kynnet, mutta nämä oli tosi helppo asettaa kynnelle.

 photo kblogii_zpsbfimckzi.jpg


En hyödy tästä postauksesta, millään tavalla ja halusin vain kertoa oman mielipiteeni. Omasta mielestäni kivasta tuotteesta.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Ihana bette

Tämän lakkauksen kehittelin ihan vain tämän lakan takia. Mulla oli aluksi toinen suunnitelma ja kerkesinkin tehdä sen jo puoliksi, mutta sitten tajusin toisen lakan sopimattomuuden. Poistin siis molemmista käsistä kahdesta kynnestä lakat ja laitoin betteä tilalle. Loppu hyvin kaikki hyvin. Onneksi en tehnyt suurempaa mokaa. Tykkään näistä kynsistä nimittäin älyttömästi.




Jokaisesta kynnestä löytyy kaksi ohutta kerrosta piCture pOlishin betteä, joka on aivan ihana lakka. En pahemmin koskaan aikaisemmin katsellut, mutta törmäsin lakkaan lukiessani Belegwenin blogia ja ihastuin siihen täysin. Lakan kävin nappaamassa kokoelmaani viime viikolla CesarsShopista. Kahdella ohuella kerroksella sain tähän lakkaukseen tarpeeksi peuttävyyttä, kolmannen kerroksen olisi tarvinnut jos en olisi leimannut joka kynteen koko kynnen kuviota. Lakka on hieman turkoosiin taittava sininen hololakka, joka on aivan täynnä hippuja. Ne tekevät lakasta aivan upean.

Nimettömästä ja keskisormesta löytyy ohut kerros F.U.N:in Daydreameria, joka toi pientä lisä kimallusta lakkaukseen ja sopi aivan täydellisesti beten kanssa yhteen.

Jokaiseen kynteen leimasin Über Chicin 04-01 tuollaisen kiekurakuvion, joka ei peittänyt liikaa betteä. Leimaukset tein testiin saamallani BPS:n hopeisella leimauslakalla, joka tämäkin valitettavasti haisee todella voimakkaasti. Nämä lakat olisivat täydellisiä, jos ne eivät olisi näin voimakkaan hajuisia. Minulla ei ole tätä lakkaa ennen ollut näin hyvin leimaavaa hopea lakkaa ollenkaan. Tykkään ihan hirveästi näistä.

piCture pOlish - bette
F.U.N - Daydreamer

* = saatu


Oletteko te jo hurahtaneet piCture pOlishin ihaniin lakkoihin ?

p.s. koodilla USPX31 saatte 10% alennuksen Born Pretty Storelta normaalihintaisista tuotteista.

BPS:n tuotteita testissä #1

Sain taas pitkästä aikaa Born Pretty Storelta muutamia tuotteita testiin. Paketin saapumiseen meni kaksi kuukautta ja olinkin kerennyt jo unohtaa mitä olin pyytänyt testiin. Joten paketti oli kiva yllätys. Kaksi kuukautta on ihan normaali aika paketin saapumiseen kiinasta ja varsinkin nyt kun pyhiä oli jonkun verran tässä välissäkin. Mielenkiinnolla lähdin testaamaan näitä tuotteita melkeinpä heti.



Keskisormessa ja nimettömässä on kaksi ohutta kerrosta Oriflamen The white tip lakkaa, joka valitettavasti unohtui kuvasta. Lakan kuivuttua leimasin BPS:n vaaleanharmaalla leimauslakalla, joka leimaa omasta mielestäni todella hyvin. Tämäkin leimauslakka tuoksuu todella voimakkaalta, niinkuin hänen edeltäjänsäkkin. Onnistun näillä lakoilla nostamaan melkein jokaisen kuvan laatalta ehjänä. Näihin kynsiin jäi muutamia reikiä, mutta epäilen sen johtuvan siitä, että en saa laattaa puhistettua kunnolla.

Leimaukset tein BPS:n läpinäkyvällä stampperilla, joka toimi paremmin kuin osasin kuvitellakkaan. Kuvat nousi leimasimeen melkeinpä täydellisinä ainakin omaan silmään ja omiin taitoihin nähden. Ainoa ongelma mulla oli kohdistamisen kanssa. Sekin varmaan johtui aivan siitä, että en tämän tyyppisellä leimasimella ole tehnyt leimauksia. Leimasin tyyny suurentaa tosi paljon, kun se on kaukana kynnestä, mutta lähemmäksi kun mennään kynsi tulikin aika nopeasti vastaan.Onnistuin omasta mielestäni kuitenkin todella hyvin, vaikka testasin tätä ensimmäistä kertaa.

Muut kynnet lakkasin CecarsShopilta ostamallani mergellä, joka kuuluu piCture pOlishin uuteen kevät kokoelmaan.Tästä puhuinkin aikaisemmin, että en aivan miellä tätä kevätsävyksi. Suomen kevättä tämä kuvaa kuitenkin täydellisesti ja itse rakastan juuri tämän tyyppisiä sävyjä. Tämä ihana, näin suomalaisittain sanottuna, maantien harmaa lakka täynnä PP:lle ominaista hopeista holohiutulaa. Kahdella ohuella kerroksella en saanut aivan täydellistä peittävyyttä, mutta kolmas ohut olisi korjannut tilanteen. Tai toisaalta jos olisin tehny toisen kerroksen heiman paksumpana, sekin olisi varmaan ajanut asiansa.

Muutamaan kynteen laitoin vielä testiin saamiani hopeisia strasseja. Hyrrässä on kuutta eri muotoa olevia strasseja. Ja näihin kynsiin valitsin söpöt rusetin muotoiset.

piCture pOlish - merge

* = saatu


p.s. koodilla USPX31 saatte 10% alennuksen Born Pretty Storelta normaalihintaisista tuotteista.