maanantai 25. toukokuuta 2015

#ablecs15 week15: Keeping It Simple

Ihan ensimmäiseks ajattelin ranskalaista manikyyriä, mutta tiesin etten tuu viihtymään siinä tarpeeks kauan. Niin yksinkertanen se olis. Sitten päädyin tähän yksinkertaiseen skitletteen, toisiinsa sopivilla väreillä. Käyttämättömistä lakoista löyty kolme toisiinsa sopivaa lakaa, joita päätin testata.
 photo kblogi_zpsc7qlh8et.jpg  photo kblogi_zpsxklqs6w2.png

Tutti Frutti Tonga peitti vasta neljännellä kerroksella niin hyvin, että kehtasin jättää sen kynsille. Lähempää katottuna siihen jäi myös siveltimen vetoja näkyviin, mutta kaukaa katottuna se on niiin ihana sävy. Ihana vaalean koralli ja todella shimmerinen.

Peach ihana tummemman koralli lakka hopeisella shimmerillä. Peittää kahdella kerroksella, ainakin mun kynsillä. Tähän ei edes siveltimen vedot jääneet näkyviin.Tykkään paljon, vaikka vierastinkin lakkaa aluksi sen shimmerin takia.

Nude Pinkiä meni kaks kerrosta Hey, Nuden alle varmuuden vuoks, mutta nyt tuntuu että se oli aivan turhaan. Hey, Nudeen ei nimittäin muoduostunut kunnollista hiekka pintaa ja epäilen sen johtuvan juuri siitä, että laitoin sen alle toista lakkaa. Sen lisäksi Hey, Nude tarvitsisi kyllä paljon peittävämmän lakan alleen, sillä se ei ole kovin peittävä lakka.



Lakat

O.P.I - Tutti Frutti Tonga
GinaTricot - Peach
GinaTricot - Nude Pink
Essence - Hey, Nude!

 photo kblogi2_zpsgegsysc6.jpg  photo ablecs_zpsiuq7xncm.png

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti