keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Pinkki glitterliuku

Mulle tuli kauhee kiire lakata ittelleni viime sunnuntaille valmistujaiskynnet. En millään keksiny mitään, eikä mulla ollu enää aikaa keksiä. Joten toteutin mun luottolakkauksen. Liukuväri ja joku koristelu siihen. Tällä kertaa koristelu oli pelkkä glitteri siihen päälle. Mutta ah, mä rakastan kimaltavia kynsiä.

Ensimmäinen kuva on otettu auringonvalossa ja muut luonnonvalo lampun valossa. Tykkään näistä kynsistä, vaikka nää onkin yksinkertaset, mutta eiks se niin mee että joskus vähemmän on enemmän.

Pohjalle tuli O.P.I:n Sweet Memories, laitoin sitä kaks ohutta kerrosta sillä mun kynnet oli pikkasen värjääntyneet. Mutta se ei jääny onneks näkymään alta. Pinkin liun tein Models Ownin Dinky Pinkyllä. Liun tekemiseen käytin Dependin siihen tarkotukseen valmistamia sieniä. Oon huomannu, että niillä on kaikista paras tehä liukuvärjäys, kun niistä ei tartu kynnelle mitään ylimäärästä. Mutta onhan ne kalliita, omani ostin alennuksesta Kickistä viime vuonna. Päälle kerrostin varovasti glitteriä. Tähän kokeilin mun uusia siveltimiä ja sen takia joihinkin kynsiin tuli vähän epätasasemmin hileitä. Mutta eipä se mua haittaa.

 photo blogi4_zps9bb33e4c.jpg  photo blogi4_zpsa9cd43e8.jpg  photo blogi5_zps63f68482.jpg  photo blogi_zps04312ae8.jpg  photo blogi1_zpsc7da80a3.jpg  photo blogi3_zps85dc4f1b.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti