keskiviikko 31. elokuuta 2016

Yksisarvisia kynsillä

Viime viikolla kävin ostamassa uusia Creatice Shopin leimauslaattoja Cesars Shopista ja voi herran jestas sitä valinnan vaikeutta. Laatat olivat toinen toistaan ihanampia ja päädyin ostamaan niistä neljä sekä yhden sain. Laatoissa on kaikkia älyttömän söpöjä kuvia, kuten koiranpentu, yksisarvisia, siilejä jne.

Rakastuin yksisarvisten kuviin niin paljon, että ne oli saatava ensimmäisinä kynsille. Vaihtoehtoja oli kaksi: Yksisarvisen pää tai koko kynnen kuva täynnä pieniä yksisarvisia. Kehittelin päässäni idean leimadecaleista, jotka väritän kirkkailla väreillä.

 photo yksisarvisia_kynsilla_zpsfowocqhc.png  photo yksisarvisia_kynsilla2_zpsvq252aic.jpg

Aloitin tekemällä leimadecalit. Lakkasin Über matolle 15 kirkasta lakkalevyä, joiden päälle leimasin kirkkaalla leimasimella söpöjä yksisarvisia. Värittelin kuvia varman hieman yli tunnin, sillä kuvat olivat hyvin pieniä ja tarkkuutta vaativia. Värittelin kuvat hyvin ohuella siveltimellä ja piCrute pOlishin lakoilla. Jätin decalit kuivumaan ja lakkasin jokaiselle kynnelle kaksi kerrosta PP:n bardotia. 

Leimadecalit kiinnitin kynnelle ohuella kerroksella kirkasta lakkaa. Leikkasin ylimääräiset reunat pois ja siistin ohuella siveltimellä. Päälle vielä kaksi kerrosta pikakuivattavaa kynsilakkaa.

Lakat

piCture pOlish -  bardot
Essence - Shine Brighter than Sun
piCture pOlish -  sizzle
piCture pOlish -  allure
piCture pOlish - cyan
piCture pOlish - alice
piCture pOlish - sun flower

leimauslaatta - Creative Shop26

 photo yksisarvisia_kynsilla_lakat_zps6xydk1u8.jpg


Tykkäätkö sinä tehdä leimadecaleita ?

torstai 25. elokuuta 2016

Kynsiblogit -sivu facebookissa


Tällä viikolla perustettiin facebookkiin sivu, jonka alle kerätään aktiivisia suomalaisia kynsiblogaajia. Kynsiblogit on sivu, jota tykkäämällä pystyy seuraamaan monia kynsibloggaajia ja löytämään uutta luettavaa. Mukana on tällä hetkellä 14 aktiivista bloggaajaa.


Jos taas haluat päästä mukaan, niin laita meille viestiä Facebook sivun kautta. Kerro meille hieman itsestäsi ja blogistasi. Mukaan otamme aktiivisia kynsiaiheisiin suuntautuneita blogeja.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Allure - Orchid - Spring


piCture pOlishin uuden kokoelman ilmestyttyä jäin kahden vaiheille ostanko orchidin, mutta nähdessäni Better Nail Day -blogissa vertailun orchidin, springin ja alluren kanssa. Olin myyty. Sain pakkomielteen tehdä liukuvärjäyksen kyseisellä kolmella värillä. Asian huono puoli oli se, että en omistanut kuin springin. Pakkohan se oli sitten kaksi puuttuvaa lakkaa yhtälöstä käydä ostamasta.

 photo lila_liukuvaumlri_zpsl9kpmpwc.jpg  photo lila_liukuvaumlri_picture_polish_zpsd6i888ta.jpg  photo lila_liukuvaumlri_kolmesormea_zpsodhjikrv.jpg

Lakkasin jokaiseen kynteen aluslakkaa, kynsinauhoille ja sitä ympäröivälle iholle CTRL - ALT - DEL -nestemäistä lateksia, ennen liukuvärjäyksen tekemistä.

Liukuvärin tein kostutetulla meikkisienellä, jolla tuputtelin lakkaa kynsille noin 3-5 kerrosta riippuen kynnestä. Allure ja orchid siirtyivät kynnelle hyvin lähellä oikeaa väriään, mutta sieni vei springistä osan sävystä. 

Kolmeen kynteen laitoin koristeeksi MILVin uusia foil siirtokuvia. Sekä pikkurikkiin ja etusormeen timantit.


Lakat

piCture pOlish - spring
piCture pOlish - orchid
piCture pOlish - allure

Milv - F45 silver

 photo likuvaumlri_lakat_zpslb5n07fs.jpg

maanantai 22. elokuuta 2016

Parit vanhemmat kynnet

Nää molemmat kynnet oon tehny jo vuoden alussa. Jostain syystä ne on jäänyt julkaisematta aikaisemmin. Voi jotenkin liittyä huonoon siistimiseen ja heikkoon suoritukseen liukuvärjäyksessä, mutta molemmissa kynsissä oli kuitenkin todella kiva idea.

 photo kblogii_zpsuqkitjpd.jpg 

Lakkasin kaikkille kynsille kerroksen valkoista, jonka päälle tein liukuvärjäyksen. Valitettavasti koska kynsien lakkauksesta on niin pitkä aika en muista kuinka monta kerrosta tein liukuvärjäystä ja minkä tyypisellä sienellä. Pitäisi varmaan ruveta kirjoittamaan ylös mitä ja miten oon tehnyt. 

Päälle leimasin valkoisella leimauslakalla Born Pretty Storen BP-02 laatasta mun lempi pitsi kuvion.

En tiedä pitäiskö itkee vai nauraa. Minkä ihmeen takia mä oon siistiny kynsinauhat noin huonosti ja jättänyt öljyämättä.

Lakat

China Glaze - Float On
China Glaze - More to Explore
Oriflame - White tip
China Glaze - Fairy Dust

 photo kblogii1_zpsceenpk8s.jpg
 photo kblogii_zpsuf51brqh.jpg 

Näihin kynsiin mulla oli niin hyvä idea, mutta se meni penkin alle. En todellakaan muista, miten olen tän liukuvärin tehnyt mutta se näyttää mun silmään aivan kamalalta.  Tosi epätasanen ja huonosti sekoittuneet värit. Musta tuntuu siltä, että oon tehnyt liukuvärin kuivan lakan päälle, kuivakka sienellä. Noh, aina ei voi onnistua.

 photo kblogii1_zpsmhiouvwx.jpg 

Lakat

piCture pOlish - calm
GinaTricot - Green garden
Essence - Girl with a Pearl
Essence - sparkle in bottle

 photo kblogii2_zpsp9xex8ce.jpg

keskiviikko 17. elokuuta 2016

BPS:n tuotteita testissä #3

Edellisessä postauksessa esittelin läpinäkyvää glitter flakieta.

Tällä kertaa testasin samaan aikaan tulleita waterdecaleita, joissa oli kaunis ja hempeä kukkakuvio.


Lakkasin joka kynteen pohjalle kerroksen dream on lakkaa. 

Keskisormeen ja peukaloon laitoin nuo waterdecalit. Ne hämää ulkonäöllään, sillä itse decal on tosi paksu ja vaikea asetella kynnelle. Kuvistakin näkee miten decalit jäivät  ryttyyn kynnen kärjestä. Peukalosta en kehdannut edes ottaa kuvaa, sillä decal ei asettunut siihen ollenkaan. Leikkasin peukaloon hieman liian pienen kuvan, mutta silti se ei asettunut ollenkaan. En usko, että se johtui hieman pienestä kuvasta, vaan decalin paksuudesta. Edes pikakuivattava kynsilakka ei sulattanut peukalon decalia silleen, että se ois asettunu. Harmittaa ihan hirveesti, sillä toi kuvio oli tosi kiva.

Nimettömään suunnittelin lakkaavani tuolla Essence hiekkalakalla, mutta sekään ei suostunut yhteistyöhön mun kanssa. Jostain syystä siihen ei tullut hiekkaefektiä ollenkaan eikä värikään näyttänyt kivalle. Joten lakkasin siihen päälle Zoyan Levillä, joka pelasti tilanteen.


Lakat

Essence - dream on
Zoya - Levi
Essence - hey, nude!



Joskus on vaan niitä päiviä, kun mikään ei tunnu sujuvan, vaikka olisi luottotekniikat käytössä.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Höyheniä

Tehdessäni yksiä toisia kynsiä sain idean näistä kynsistä. Näin mielessäni kirkkaanvärisen liukuvärin pohjalla ja siihen päälle tehtynä tummalla lakalla kahden näköisiä höyheniä. Mä olin niin fiiliksissä, kun sain kynnet valmiiksi, sillä nää vastas täydellisesti mun mielikuvaa. Oon vieläkin tosi ilonen näistä kynsistä ja tuijottelenkin kynsiäni koko ajan.

 photo feathers_zpsg9pcxsqw.png  photo lahikuva_zpsldv1ujkf.jpg

Pohjalle lakkasin kerroksen valkoista, sillä halusin varmistaa värien kirkkauden. Siihen päälle tuputtelin kostealla meikkisienellä liukuvärin käyttäen salt wateria, springiä ja wanderlustia 4-5 kerrosta. Päälle laitoin kerroksen pikakuivattavaa, jotta pääsisin nopeammin koristelemaan kynnet.

Keskisormeen ja peukaloon laitoin höyhenen muotoiset vinyylit, kynsinauhoille nestemäistä lateksia ja sen jälkeen tuputtelin päälle Holo sphereä kaksi kerrosta. Pienempien vinyylien poistaminen oli hieman vaikeaa, sillä Holo sphere on hieman paksumpaa lakkaa sisältämiensä glitterien takia, joten en meinannut erottaa vinyylien ääriviivoja. Sain kuitenkin poistettua vinyylit kynsiltä, nätisti pinsettien avulla.

Muihin kynsiin asettelin höyhenen muotoisia aukko vinyyleitä. Osaanpa selittää hyvin. Jouduin leikkelemään niitä hieman, että sain kaksi vinyyliä samalle kynnelle. Tuputtelin niidenkin päälle holo sphereä ja nappasin vinyylit irti, kun lakka oli vielä kosteaa. Kaiken komeuden päälle halusin vielä yhden kimaltavan kerroksen Fairy Dustin kimallusta. 

 photo holosphere_feathers_zpsovvd1pel.jpg

Lakat

piCture pOlish - holo sphere
piCture pOlish - salt water
piCture pOlish - spring
piCture pOlish - wanderlust
China Glaze - Fairy Dust
Essence - white wild ways (unohtui kuvasta)


RockNailStar - Feathers (vinyylit)

 photo kaytetytlakat_zpsrh2meten.jpg

Tykkäättekö te käyttää vinyyleitä ?

lauantai 6. elokuuta 2016

Heinäkuun kynnet

 photo heinaumlkuun kynnet_zpsulp2cdfm.jpg

Spirit Of The Moors || Liukuväri leopardipilkuilla || Sateenkaari kynsillä || BPS:n tuotteita testissä #2

Heinäkuussa mä lomailin puolet kuusta ja puolet meni töissä, mutta aivan vieraassa talossa ja se vei energiaa. Lakkasin kyllä kynsiä ja julkaisinkin kolmet tuoreet kynnet tämän kuun aikana sekä yhdet vanhat. Liukuväri on selkeästi ollut lempilakkaustyyli.

Tein myös ensimmäisen kynsivideoni youtubeen. Toinen videokin on jo kuvattu heinäkuun aikana, mutta editointi tuottaa päänvaivaa sekä voiceoverit. Ehkä ei kannattaisi väsyneenä tehdä.

Oma lempilakkaus tässä kuussa oli selkeästi sateenkaari kynnet.

Mitkä ovat teidän lempparit ?

tiistai 2. elokuuta 2016

piCture pOlish uutuudet

piCture pOlish julkaisi sunnuntaina uuden kuuden lakan kokoelman, joka sisältä viisi yhteistyölakkaa ja sen kauan odotetun summer -lakan. Nyt on vuoden ajat täynnä. Netistä oon jonkun verran kerennyt lukemaan keskusteluita ja osa ihmisistä on vähän pettyneitä summeriin, sillä he odottivat jotain aivan muuta. Mä en itse tiedä edes mitä odotin, sillä edellisessä kokoelmassa ollut sun flower ois ollu mun mielestä juuri täydellinen. Tykkään kuitenkin tästä lakasta paljon.
Kävin Cesarsilta ostamassa itselleni neljä lakkaa kuudesta. Hups heijaa. Mun mielestä nää kaikki neljä lakkaa olivat aivan ihania ja ois ollu liian vaikee päättää, mitkä näistä ostaa. Loppujen lopuksi olisin varmaan myöhemmin käynyt ostamassa loputkin, jos nyt olisin ostanut vain yhden tai kaksi. Kaikki nämä pullot on älyttömän kauniita ja hauskoja, sillä jokaisesta pullosta löytyy joku kiva yksittyiskohta.
 photo picture_polish_uutuudet__zpspvpefggq.jpg  photo summer_zpsfbatmfx0.png

Summer on kaunis korallin värinen lakka, jossa on scatterd holo (hajanaisia holohippuja?) sekä hieman isompia kuusikulmaisia hologlittereitä. Lakka on ehkä hieman vaikeampi lakata kynnelle kuin muut PP:n lakat, mutta silti kuitenkin aika helppoa. Kaksi kerrosta peitti todella hyvin omat kynteni. Pidemmille kynsille saattaa kyllä vaatia kolme kerrosta.
 photo holosphere_zpsrprcdwpq.png
Holo Sphere on musta jellypohjainen lakka, joka on tungettu täyteen kaikkea ihanaa. Lakasta löytyy hopeaa holohippua, kuusikulmaisia hologlittereitä sekä violetista siniseen väriä vaihtavia duochrome hippuja. Lakka on toteutettu yhteistyössä Simply Nailogicalin Cristinen kanssa.
Kynsillä mulla on lakkaa kaksi aika paksua kerrosta, sillä tämä lakka on koostumukseltaan paksumpaa, kuin yksikään aikaisemmin käyttämäni PP:n lakka. Se ei kuitenkaan vaikeuta liikaa levitystä ja lakka levittyikin kynnelle nätisti.
 photo remember_zpsxwkxcffl.png
Remember on kaunis marsalan värinen jelly lakka täynnä scatterd holohippua. Tämä lakka on tehty yhteistyössä Melynen kanssa. Lakka peittää hyvin kahdella kerroksella ja levittyy hyvin, mutta joutuessaan kynsinauhoille värjää ne todella punaisiksi, joten kannattaa olla varovainen.
Lakka on ihan älyttömän kauniin värinen, mutta todella vaikea kuvattava. En millään meinannut saada kuvattua lakkaa oikean värisenä. Eivätkä nämäkään kuvat täydellistä totuutta kerro, mutta kaikista lähimpänä ollaan. 
 photo alice_zpseatsdzma.png Alice on aivan ihana kirkas sininen jelly täynnä scatterd holohippuja. Tämäkin lakka on koostumukseltaan melkeinpä täydellinen ja peittää kahdella kerroksella. Lakka on tehty yhteistyössä Rainbow Connectionin Anetten kanssa.
Näiden neljän lakan lisäksi julkaistiin myös Meow ja Orchid. Suomessa näitä piCture pOlishin uutuuksia myy Cesarsshop.
Linkit eivät hyödytä minua mitenkään. Ne ovat vain auttamassa teitä, jos teitä kiinnostaa nähdä esim. viralliset promokuvat tai haluatte enemmän tietoa lakoista.
Oletteko jo ostaneet tai harkitsetteko ostavanne näitä lakkoja ?