torstai 11. syyskuuta 2014

Turvallisia lakkauksia

On tässä viime aikoina tullut tehtyä muutamia turvalakkauksia, sillä ideat on ollut aivan lopussa mutta en osaa kuitenkaan olla alastomilla kynsillä. Mun turvalakkaukset on useimmiten ranskalainen manikyyri, jonkunlaisella yksinkertaisella koristelulla tai sitten liukuvärjäys.

Näissä kuvissa olevat kynnet lakkasin kiireessä, kun oltiin seuraavana päivänä lähdössä päiväristeilylle Tallinnaan. Olin juuri ostanu kaks uutta Essien lakkaa, mutta en keksinyt silloin kiireessä niistä mitään kivaa, joten päädyin turvalliseen ranskikseen värikkäillä pilkuilla ja ihanalla kimalluksella.

Sweet Memories on ihana nudelakka, jonka oon todennut jo monta kertaa hyväks. Ginan White tarvitsee mulla ainakin kaks kerrosta, jopa ranskalaisessa. Pure.. kimaltelee ihanasti jo yhdellä kerroksella ja koska oon harakka laitoin kaks kerrosta. Sekä Cute.. tartti pilkkuihin kaks kerrosta, koska muuten siitä ois näkyny tuo raja liian selkeästi. Pilkut epäonnistui vähäsen sillä niistä tuli kaikista vähän erikokosia kiireen vuoksi, mutta eipä se pilannu tätä lakkausta.

Muutamat muutkin perusranskikset on tässä viikkojen aikana, mutta en vaan oo jaksanut niitä kuvailla.

 photo kynsiblogi12_zps34163f16.jpg  photo kynsiblogi4_zps78a6a241.jpg

Ginatricot - White
Essie - Pure Pearlfection
Essie - Cute as A Button
O.P.I - Sweet Memories (puuttuu kuvasta)

tiistai 2. syyskuuta 2014

Liloja kukkasia

Yksinkertaiset, mutta nätit. En halunnut jokaisesta kynnestä samanlaista, sillä kyllästyn muuten niin nopeasti. Päädyin sitten kokeilemaan (vihdoin ja viimein) waterdecaleita. Mulla on ollut nää tuolla laatikossa varmaan noin vuoden, enkä oo saanu kokeiltua niitä ennen ku nytten.

Lila lakka pääsi myös ensimmäistä kertaa kynsille, ihana nätti lakka. Peitti omasta mielestäni ainakin hyvin kahdella kerroksella. Ranskiskynsissä on jo aikaisemmin mun hyväks toteama O.P.I:n Sweet Memories, jota riittää hyvin yksikerros ranskikseen, mutta jos jostain syystä haluaa peittävämpää jälkeä niin kaksikin peittää jo tarpeaksi. Pilkut hieman epäonnistui (ainakin omasta mielestä) sillä niistä tuli erikokoisia.

Waterdecalien käyttökokemus ensimmäisellä kerralla oli ihan hyvä. Liotin vaan kuvia irti liian syvässä astiassa ja liian kauan, joten kuvat tipahti astian pohjalle. Sain ne kuitenkin poimittua sieltä ja aseteltua hyvin kynnelle. Kaiken päälle laitoin vielä mulle aika suht uutta Essien Pure Pearlfectionia. Oon ettiny tällästä lakkaa jo pitkään. Ei tääkään oo ihan täydellinen, mutta menettelee.

 photo kynsiblogi11_zpsc439e408.jpg  photo kynsiblogi10_zps2c9fcaab.jpg  photo kynsiblogi3_zpsee9d1479.jpg

Essie - Pure Pearlfection
O.P.I - Lucky Lucky Lavender
O.P.I - Can You Dig It?
O.P.I - Sweet Memories